Kirjallisuuden ja radion suhde voisi olla kuin suomalainen mäkihyppy. Ensin lähdettiin pelokkaana luisumaan alamäkeen, sitten hypättiin korkealle ja hetken lennettiin painovoiman realiteeteista vapaana ylväästi, kunnes tultiin montun pohjalle. Sen kehityshistoriakin sopii yhteen suomalaisen mäkihypyn menestyksen kanssa.

Leirinuotioilta alkanut tarinoiden kerronta löysi kirjojen painamistekniikan jälkeen luonnollisen välineen ja yhteistyökumppanin radiosta. Suhde alkoi riitaisasti, sitten se muuttui antoisaksi molempia osapuolia hyödyntäväksi yhteistyöksi, kunnes se on vähitellen hiipunut vain vähäiseksi osaksi valtaisassa radioäänten tulvassa.

Suomen itsenäisyyden alkutaipaleella kirjailijat alkoivat etsiä vihakirjoitusten sijaan ajatuksia uudenlaisesta tulevaisuudesta. Kirjailijat herättivät lukijoiden mielissä toiveita onnen mahdollisuudesta.

Kun Yleisradiotoiminta alkoi, kirjailijat joutuivat uuden välineen kanssa hankaukseen.

Kirjallisuus herätti keskustelua ja sai paljon huomiota. Vuosikymmenen puolivälissä syntyi Suomeenkin uusi väline kirjallisen tekstin levittämiseksi – Yleisradio. Mutta alkuvuodet olivat ristiriitojen repimiä. Kun Yleisradiotoiminta alkoi 9.9.1926, kirjailijat joutuivat uuden välineen kanssa hankaukseen. Kirjailijat tunsivat, että Yleisradio varastaa tekijöiltä ja uhkaa heidän markkinoitaan. Heti ei ymmärretty radion voimaa kirjallisuuden tunnetuksi tekemisessä.

Kirjailijaliiton historiikin kirjoittanut Kai Häggman toteaa, että Kirjailijaliiton ensimmäinen tekijänoikeussopimus Yleisradion kanssa vuonna 1930 oli huono. Vapaaehtoisuuteen perustuneen sopimuksen mukaan Yleisradion ei tarvinnut maksaa mitään jo julkaistujen tekstien esittämisestä, mutta ennen julkaisemattomista piti sopia erikseen. Tekijä sai silloin viiden prosentin osuuden siitä palkkiosta, jonka radiossa tekstin lukenut näyttelijä sai. Suomen kirjailijaliiton jäsenet saivat esimerkiksi v. 1934 yhteensä 314 markkaa palkkioita Yleisradiosta. Tämän summan jakoivat kaikkiaan 30 kirjailijaa.

Radiosta alkoi kuitenkin kehittyä tärkeä media 1930-luvulla. Radiovastaanottimien määrä moninkertaistui, ja vuosikymmenen lopussa niitä oli jo yli 300 000. Riita Kirjailijaliiton ja Yleisradion välillä kärjistyi joulun alla vuonna 1934. Kirjailijaliitto julisti Yleisradion boikottiin ja Yle puolestaan poisti ohjelmistostaan kaikki Kirjailijaliiton ja Näytelmäkirjailijaliiton jäsenten tekstit. Sopu seuraavan vuoden maaliskuussa avasi sen korvauslinjan, josta sitten kirjailijoiden ja Yleisradion kanssa on aika ajoin neuvoteltu ja jota on tarkistettu.

Olavi Paavolaisen tultua radioteatterin päälliköksi alkoi kuunnelmien kulta-aika.

Ensin radio alkoi lähettää kirjailijoiden tekstejä nimillä kuulelma ja kuulonäytelmä. Niitä lähetettiin suorina esityksinä maanantaisin, koska se oli vapaailta teattereissa. Myöhemmin nimeksi tarkentui kuunnelma.

Sotien jälkeen Olavi Paavolaisen tultua radioteatterin päälliköksi alkoi kuunnelmien kulta-aika. Uusi sukupolvi kasvoi kuunnellen vanhempien kanssa radiosta Suomisen perhettä, Juurakon Huldaa, Kankkulan kaivolla ja Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja. Vuosikymmeniä jatkuivat mm. Noita Nokinenä ‑lastenkuunnelmasarja (1967–1985), Knalli ja sateenvarjo (1979–2008), ja Kantolan perhe (1976–2005).

Tauno Luiro oli mäkihypyn tähti 1950-luvulla. Hän hyppäsi Oberstdorfissa vuonna 1951 silloisen maailmanennätyksen 139 metriä, joka pysyi maailmanennätyksenä vuoteen 1961. Menestys jatkui 1960-luvulla Veikko Kankkosen myötä.

Tunnetuimpia radiolle kirjoittaneita kirjailijoita ovat olleet Paavo Haavikko, Jussi Kylätasku, Pekka Lounela, Veijo Meri, Outi Nyytäjä, Mauri Sariola, Eila Pennanen, Paavo Rintala, Juha Siltanen, Antti Tuuri, Hella Wuolijoki ja Pirkko Jaakola.

Vuosikymmenten kuluessa radiosta on tullut monelle kirjailijalle tärkeä kirjoittamisen paikka. Hannu Raittila aloitti kirjailijauransa alussa toimimalla palkattuna kirjailijana Radioteatterissa.  Juha Seppälä on kirjoittanut paljon radioteatterin lisäksi radioateljeelle ja radiodokumentteihin. Paavo Haavikolta löytyy myös lukuisia käsikirjoituksia radiolle ja tv:lle.

Kuunnelmien kulta-aika

Kirjailijoiden ja radion yhteistyön huippuaikoja olivat 1980 ja 1990 -luvut.  Huipentumana voidaan pitää vuonna 1982 valmistunutta 22-osaista kuunnelmaversiota Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ‑teoksesta. Molemmilla vuosikymmenillä Matti Nykänen ja Janne Ahonen pitivät yllä suomalaisten menestystä mäkihypyssä.

Radion kuunnelmat pyrkivät 1990-luvulla Pekka Kyrön johdolla kehittämään uudenlaista kirjallisuuden ja radion suhdetta. Hannu Raittila kirjoitti uudentyylisiä radionovelleja. Niissä etsittiin kirjoittamisen kautta radiofonista ilmaisua. Pisimmälle radiofonista uutta äänimaailmaa kehittivät kirjailijoiden kanssa kansainvälisestikin usein palkittu Harri Huhtamäki radiofeatureissaan ja radioteatterissa ohjaaja Timo Humaloja. Vuonna 1979 Humaloja sai Suomen arvostelijain liiton jakaman Kritiikin Kannukset -palkinnon kuunnelmasarjasta Eurooppalainen Odysseia.

Radiosta tuli monelle kirjailijalle läpikulkupaikka matkalla oikeaksi  kirjailijaksi. Kyrö halusi seurata tarkasti uutta kotimaista romaanikirjallisuutta ja etsiä uusia kirjoittajia. Kuunnelmilla oli 90-luvulla kolme lähetysaikapaikkaa sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina. Nykyään kuunnelmilla on vain yksi lähetyspaikka viikossa.

Radioteatterin alkuperäisten pistekuunnelmien käsikirjoitusten tilaukset kotimaisilta kirjailijoilta ovat pudonneet puoleen 2000-luvulla. Vielä vuonna 2000 tilauksia oli kolmisenkymmentä ja viime vuonna 14. Radiodraaman ohjelmisto on pienentynyt kokonaisuudessaan mutta monipuolistunut sisällöllisesti. Vuodessa tuotettavien kuunnelmien kokonaismäärä on tasaisesti pienentynyt ja myös lähetyspaikkojen määrä on vähentynyt. Samaan aikaan dramatisointien, adaptaatioiden ja muiden ”ei-alkuperäiskäsikirjoituslähtöisten” teosten määrä on kasvanut. Kokonaan ei-tekstilähtöisten teosten määrä on lisääntynyt.

Yleisradion maksamat korvaukset kirjailijoille ovat pienentyneet selvästi kolmen viime vuoden aikana.

Kirjailijoiden tekstit ovat olleet monen ohjelman perussisältöä vuosikymmenien ajan: päivän mietelause, Tämän runon haluaisin kuulla, Runo on vapaa, Lukupiiri, kuunnelmat, lasten kuunnelmat, joulutarinat ja erilaiset keskusteluohjelmat kirjailijoiden kanssa.

Yleisradion maksamat korvaukset kirjailijoille ovat pienentyneet selvästi kolmen viime vuoden aikana. Sanaston tilastojen mukaan maksuista on hävinnyt runsas neljännes vuodesta 2015 alkaen. Yksi syy vähenemiseen on se, että Yle on käyttänyt aiempaa enemmän tekijänoikeusvapaata tekstiä ohjelmissaan. Näin on tehty päivän mietelauseessa, johon on budjetin pienuuden vuoksi pakko etsiä vapaata tekstiä tietty määrä vuosittain.

Kirjojen luenta on ollut hyvin radioon sopivaa ohjelmaa. Budjettien pienuuden vuoksi luennassa on käytetty paljon vanhoja ja tekijänoikeuksista vapaita tekstejä.

Keskusteluohjelmissa oli vielä 1990-luvulla mahdollista käyttää melko paljonkin lukunäytteitä, mutta viime vuosina niiden käyttäminen on rajoittunut aivan lyhyinä näytteinä ajankohtaiseen uutuusproosaan, josta ei ole tarvinnut maksaa. Kokonaisuutena kirjallisuuden budjetti Yleisradiossa onkin viime vuosina pienentynyt, samoin kävi mäkihypyn taloudelle Yle Urheilun asiantuntijan Tommi Nikusen mukaan 2008[1].

Kirjailijat Platonovin montussa

Onko kirjailijoiden suhde Yleen samanlainen kuin monttua kaivavilla uurastajilla Andrei Platonovin Monttu-kertomuksessa?  Montun pohjalla he kaivavat perustuksia jollekin uudelle ja valoisammalle tulevaisuudelle ja pyrkivät jalostamaan nykyisyyden tulevaisuuden iloksi, kuten Vladimir Jermakov kirjoitti Monttu -teoksesta.

Montun pohjalle päätymisestä ei voi syyllistää Yleisradion ohjelmiston suunnittelijoita eikä toimittajia. Poliitikot ovat toistuvasti kurjistaneet Ylen budjettia ja vaatineet ulkopuolisten ostojen lisäämistä. Rahojen vähetessä Yle on määritellyt olennaisen ohjelmistonsa rungoksi ja ydinalueikseen uutiset, urheilun ja ajankohtaisen alueellisen palvelun. Ulkopuolisten ohjelmien pakko-osto ei tue hankintoja kirjailijoilta vaan se suuntautuu menestystä tavoittelevien formaattien metsästykseen.

 

Vuosi                  Budjetti €

2011                    151 394

2012                    190 149

2013                    173 728

2014                    210 408

2015                    219 452

2016                    185 470

2017                    149 170

 

 

Seppo Puttonen
Kirjoittaja oli Ylen toimittaja 1980–2018, kulttuuritoimituksen toimituspäällikkö 1990-1997. Vastaavana toimittajana tai haastattelijana mm. Yle Aamun kirjassa 2007–2017, jossa vieraili yli 300 kirjailijaa. Yle Ykkösen Viikon kirja -ja Kirjakerho-ohjelmissa sekä radion ja television suurissa yhteishankkeissa Tuhat vuotta, sata kirjaa, Kirjaseikkailu 2001 ja Suuret lukijat. Itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden Kirjojen Suomi -sarjan idean kehittäjä, toteuttaja ja toimittaja 2014-2017, sarjassa haastateltiin yli 200 kirjailijaa ja kulttuurivaikuttajaa.

 

[1] Suurimman tulonlähteen mäkihypyn talouteen on tuonut niin sanottu EBU-raha eli Euroopan yleisradioliiton kanssa neuvoteltava sopimus, joka tarkoittaa eri Hiihtoliiton alaisten lajiliittojen kesken jaettavaa TV-sopimusrahaa. Aikoinaan sopimus oli sidottu dollariin, nykyään vastaavaa EBU-sopimusta ei enää ole. Vuosina 2004–2007 kurssimuutokset johtivat siihen, että mäkihyppy menetti noita rahoja 1,2 miljoonaa euroa eli keskimäärin 300 000 €/vuosi. Tästä alkoi lajin liukuminen kohti turvattomuuden aikakautta, arvioi Nikunen.