Kirjoitin Kiiltomatoon kymmenen vuotta sitten pääkirjoituksen, jonka aiheena oli kuuma uutuus: sähkökirja. Tiedotusvälineet kohisivat kirjallisuuden murroksesta ja paperikirjan aikakauden päättymisestä. Kirjamessuilla esiteltiin sähköisiä lukulaitteita, ja kirjastojen pölyiset kokoelmat oltiin valmiita kärräämään vanhainkoteihin tietokoneiden tieltä. Kuulostaako tutulta?

 

Uutiset voisivat yhtä hyvin olla viime syksyltä. Erona vuoteen 2001 sähkökirjojen lukulaitteen on voinut nähdä messujen lisäksi kaupassa, ehkä jopa vilahtavan kaupungilla trenditietoisen kuluttajan käsissä. Mistään kirja-alan vallankumouksesta ei silti voi vielä puhua. Kustantajien tuoreista kevätkatalogeista saa suurennuslasin kanssa etsiä mainintaa sähköisistä kirjoista. Sähköisten kirjojen myynti takkuaa teknisten ongelmien tähden, ja kuluttajia mietityttävät laitteiden kallis hinta sekä pelko siitä, että kalliilla hankittu kirjasto saattaa kadota taivaan tuuliin bugin tai teknologian vanhenemisen takia.

Tarinoita teknologiasta

Olemme tottuneet teknologian menestystarinoihin. Lankapuhelin katosi, kun kahvakuulaa muistuttava matkapuhelin laihtui taskuun sopiviin mittoihin. Tietokone korvasi kirjoituskoneen ja muutti samalla elämämme perusteellisesti. Mutta on myös toisenlaisia tarinoita. Jo moneen kertaan korvattu ja kuopattu vinyylilevy on tullut takaisin. CD-ROM ehti nipin napin lyödä läpi tietokirjan korvaajaehdokkaana ennen katoamistaan. Digiradiosta luovuttiin Suomessa jo 2005, ja trendikkäin radiovastaanotin ei tänä päivänä ole hypertekninen vempele, vaan kahden nappulan sympaattinen retroradio.

Kyse ei välttämättä ole globaaleista mullistuksista. Pienikin markkina voi kehittyä toiseen suuntaan tai ottaa aikalisän. Amazon-kirjakaupan Kindle-lukulaitteen menestys Yhdysvalloissa ei takaa vastaavaa käännettä muualla. Sähköisten lukulaitteiden ja sähkökirjamyynnin kansalliset standardit pystyttävät raja-aitoja, jotka paperikirja ylittää postinkulun nopeudella. Kriittinen kuluttaja tietää, että ensimmäisiä sähköisiä lukulaitteita ei kannata ostaa, koska kohta tulee markkinoille halvempi ja toimintavarmempi toinen sukupolvi. Tai kolmas. Tai neljäs.

Sähköistä mustetta käyttävien lukulaitteiden harmahtava näyttö tuntuu värillisiin monitoimilaitteisiin tottuneesta ankealta. Monikäyttöisten täppärien eli iPadin kaltaisten tietokoneiden ongelmana puolestaan on värisevä näyttö, joka ei kaikkien mielestä sovellu pitkäaikaiseen lukemiseen. Jos sopivan hintaista, ominaisuuksiltaan tarpeeksi miellyttävää ja hyödyllistä sekä helppokäyttöistä lukulaitetta ei pian saada markkinoille, lukijoiden kiinnostus uuteen lukuteknologiaan lopahtaa. Sitten voidaan odotella seuraavat kymmenen vuotta ja katsoa tilannetta uudestaan.

Paperi, sähkö, ääni

Sähkökirjan viivästyminen olisi sikäli harmillista, että se palvelee monia todellisia tarpeita. Nopeasti vanhentuva, usein vain selailtava oppi- ja ammattikirjallisuus olisi järkevintä ostaa helposti päivitettävässä sähköisessä muodossa. Nomadiseen elämäntapaan sähkökirja sopii kirjakolleja paremmin. Lukulaite voi myös auttaa siirtymisessä kohden tavoittamatonta ideaalia: aidosti paperitonta toimistoa.

Sähkökirja ei kuitenkaan korvaa paperikirjaa vaan on äänikirjan tavoin rinnakkainen formaatti. Toisin kuin uhkakuvia vilisevästä julkisesta puheesta voisi päätellä, kenenkään ei ole pakko siirtyä sähkökirjaan. Kyse on omista valinnoista, ja käytännöllisyyden lisäksi puntarissa ovat arvot. Paperille painettu kirja viestii statusesineenä sivistyksestä ja pysyvyydestä, sähkökirja uutuudenviehätyksestä ja teknologiamyönteisyydestä.

Sähkökirjan myötä kirjan asema kulutusesineenä muuttuu: omistamisesta siirrytään eräänlaiseen maksulliseen lainaamiseen. Sähkökirjat ovat käytettävissämme niin pitkään kuin nykyiset laitteet ja formaatit toimivat. Niitä voi lainata eteenpäin vain rajallisesti. Niistä ei myöskään haluta maksaa yhtä paljon kuin pysyvästä omistusoikeudesta materiaaliseen kirjaan. Sähköisen kirjallisuuden kustantamisen ja myymisen suurimpia haasteita on ansaintalogiikan hallitseminen kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla.

Lukemisen tasoja

Sähkökirjan voi olettaa myös muuttavan lukemisen tapoja. Jo nyt on osviittaa siitä, että sähköinen muoto miellettään ”kevytversioksi”: käyttökirjallisuudeksi tai viihteeksi, jonka voi lukea ylimalkaisesti, vailla tarvetta tai painetta syventyä. Monet lukijat kokevat tarvitsevansa paperia ja kirjan kolmiulotteista muotoa, jotta pystyvät pidempiaikaisesti hallitsemaan syvempiä asiasisältöjä ja kokonaisuuksia. Paperikirjan tärkeä ominaisuus – pysyvyys – näyttäisi siis liittyvän paitsi kirjan olomuotoon myös sisällön hahmottamiseen. Lukija voi vaihdella formaattia sen mukaan, kumpaan kategoriaan kuuluvasta lukemisesta on kyse.

Lukutapojen muutoksessa ei sinänsä ole mitään uutta. Historian kuluessa on ollut julkisen ja yksityisen, toistavan ja uutta etsivän lukemisen kausia. Lukutapojen muutokset liittyvät muutoksiin kirjallisuudenlajeissa ja laajemmin tavoissa ymmärtää ja jäsentää maailmaa. Kirjallisuuden perusolemus kielellisen ilmaisun ja kertomisen muotona on kuitenkin säilynyt, eikä vaadita kummoisia ennustajanlahjoja, että sen voi kuvitella säilyvän jatkossakin, paperilla tai muissa olomuodoissa. Palaan tarkistamaan asiain tilan jälleen kymmenen vuoden kuluttua.

 

Kirjoittaja on kirjallisuudentutkija Helsingin yliopistossa ja Kiiltomadon toimituskunnan jäsen.

Lue kymmenen vuotta sitten ilmestynyt, sarjan ensimmäinen osa