Lyhyen proosan taitaja Arja Andersson kirjoittaa pienoisromaanissaan Vika tarinan, joka selvästikin on niitä tarinoita, jotka on pakko kertoa. Aiempien teostensa tapaan Andersson sijoittaa tapahtumat pohjoiseen; tässä romaanissa tapahtumapaikka on nykypäivän Rovaniemi. Vika kertoo asioista, joista edelleen, lähes 60 vuoden jälkeen, on vaikea puhua, joista mieluummin vaietaan.

Päähenkilö Maaretan isä on mitä todennäköisimmin saksalainen sotilas, joskin romaanin kuluessa nousee esiin muitakin vaihtoehtoja. Olipa isä kuka tahansa, jo syntymästä lähtien Maaretan elämässä on kaikki mennyt vikaan.

Maaretta on annettu pienenä Ruotsiin, ensin sotalapseksi mutta myös pois jaloista, pois muistuttamasta jo ulkonäöltään asioista, joiden ei olisi pitänyt edes tapahtua. Maaretan Ruotsin vanhemmat ovat sittemmin adoptoineet sotalapsensa. Suomi ei ole Maaretalle kuitenkaan täysin vieras. Hänellä on varhaisia lapsuusmuistoja perheestään, mm. honteloista, vaaleista veljistä, joista tumma tyttö poikkesi silminnähden. Maaretan ruotsalaiset vanhemmat antavat tytölle mahdollisuuden valita. Ennen adoptiota tyttö lähetetään alkuperäiseen perheeseensä, jotta hän saa kuvan vaihtoehdoista. Tämä osaltaan takaa Maaretalle suomen kielen taidon mutta myös vahvistaa tunnetta siitä, että hän on kaikin tavoin epätoivottu ja vieras, että hänessä on vikaa.

Maaretta palaa Suomen Lappiin noin kuusikymppisenä. Hän on käynyt koulunsa ja menestynyt tavallisen ruotsalaisnaisen tapaan. Hänen tulonsa syy on Rovaniemen taidemuseon yhteispohjoismainen näyttely, jossa on esillä myös muutama Maaretan työ. Maaretta tuntee olevansa toisaalta omassa ympäristössään, toisaalta hyvin vahvasti vieras. Kaikki, mihin hän ryhtyy, menee jollakin tavalla vikaan. Maaretta on saamaton ja päättämätön. Näillä piirteillä Andersson kuvaa onnistuneesti syvää ja pitkään, ehkä koko elämän, kestänyttä masennusta.

Toisenkin kerran Maaretta on ennen nykyhetkeä palannut Suomen Lappiin. Hän on nuorena, ihan tyttönä, synnyttänyt lapsen ja antanut sen heti synnytyksen jälkeen pois, Suomeen. Tässäkin Maaretan elämä meni vikaan, taas jotenkin tahdottomasti. Maaretta toistaa oman äitinsä ratkaisun antaessaan lapsensa vieraille.

Jonkin verran romaanin hidasliikkeisyys häiritsee lukemista. Se tekee romaanista osin raskaan, vaikka onkin Maaretan elämänvaiheiden valossa aivan perusteltu ratkaisu.

Kun Maaretta tulee Rovaniemelle, hänellä on mielessään muutakin kuin vain taidenäyttely, joka on antanut sysäyksen, kunniallisen syyn palata. Maaretan toive ja pelko toteutuu. Romaanin keskeisin sisältö kuvaa prosessia, jossa ympyrä sulkeutuu. Kuitenkin kaikki menee taas vikaan.

Andersson panee jo Maaretan nimen ennakoimaan elämän kulkua. Hänen sukunimensä alkuosana on Vika, jota hän käyttää ruotsalaisen nimen rinnalla. Maaretalla ei ole ollut aavistustakaan nimensä merkityksestä tai siitä, että sillä edes on jokin merkitys. Kun vika-sanan ääntää ruotsalaisittain, mielleyhtymää sanan suomenkieliseen merkitykseen ei synny. Etsiessään alkuperäistä kotitaloaan Maaretta ajautuu Vikajärvelle Rovaniemen maalaiskuntaan.

Sanaleikki avautuu helposti pohjoisen nimiä tuntevalle; jos nyt sanaleikistä edes voi sävyltään vakavassa yhteydessä käyttää. Ratkaisun aavistaa jo, ennen kuin Andersson asian paljastaa. Minun on vaikea hahmottaa, miltä nimileikki Lapin nimiä tuntemattomasta kuulostaa. Ilmeisyydessään ja ehkä tahattomassa koomisuudessaan nimen selvitys tuntuu romaanin heikoimmalta lenkiltä, vaikka kirjailija lienee tarkoittanut sen korostamaan Maaretan elämän muotoutumisen kohtalonomaisuutta. Lapissa on ihan kunniallista eikä mitenkään kohtalokasta olla kotoisin Vikajärveltä.

Jos Andersson on tarkoittanut nimen ja kohtalon yhteyden huumoriksi, sitä heikompi lenkki on. Maaretan elämä olisi voinut mennä aivan samalla tavalla vikaan, vaikka kotitalo olisi vaikkapa Sinetässä tai Nammassa. Kaiken kaikkiaan tämä on kuitenkin aika mitätön vika muuten puhuttelevassa ja verkkaisuudessaankin intensiivisessä tarinassa.

Kiintoisia asioita Anderssonin Vika-romaanissa on kuvaus naapurimaiden sodanjälkeisistä suurista taloudellisista ja kulttuurisista eroista. Sotaa maksettiin varsinkin Lapissa pitkään. Maaretan tarina osoittaa, että sitä maksetaan edelleen.

Dela artikeln: