Lokakuussa 2005 kirjoitin Kiiltomadossa Alf Nilsen-Börsskogin Elämän jatko -romaanisarjan ensimmäisestä osasta Kuosuvaaran takana. Otsikossa määrittelin teoksen kveenikielen aamutähdeksi, tekstiosassa ylistin sitä merkkiteokseksi millä tahansa kielellä kirjoitettuna.

Sarjan ensimmäinen osa kertoo tapahtumista Ruijan Porsangerissa saksalaismiehityksen loppuvaiheessa 1944. Joukko pyssyjokilaisia pakenee saksalaisia kauas tunturiin. He pystyttävät turvekodan ja asettuvat asumaan viholliselta turvaan mukanaan vain vähän varusteita. Kyse on siis todellisuuteen perustuvasta selviytymistarinasta.

Koko sarja on tulvillaan taitavasti tallennettua ajankuvaa, arkeen kuuluvia tosiasioita kveenien (norjansuomalaisten) ”kielitaidottomuudesta”, norjan pakko-opetuksesta, painostuksesta ja syrjinnästä.

Ainutlaatuisen kirjasarjan kveenihistoriasta kirjoittaneen kirjailijan poismeno ei ylittänyt uutiskynnystä.

Nyt on ilmestynyt sarjan viimeinen osa. Kun sain sen postissa, lähetetiedotteessa kerrottiin sen ilmestyvän postuumisti. Silloin vasta sain kuulla Alfin kuolleen, siitä eivät pohjoisenkaan lehdet ja radio olleet aiemmin kertoneet. Ainutlaatuisen kirjasarjan kveenihistoriasta kirjoittaneen kirjailijan poismeno ei ollut ylittänyt uutiskynnystä. Ei siitä ole vieläkään missään mainittu.

Olen Kiiltomadossa kirjoittanut sarjan toisesta osasta Aittirutto. Vertasin silloin sarjaa teknisesti James Joycen Odysseukseen ja Volter Kilven romaaniin Alastalon salissa. Ja vuonna 2012 oli vuorossa Rauha, kolmas osa. Päätin arvosteluni näin: ”Kveenien kirjallisuuden komea avaus tulee olemaan pohja niin kveenien Norjan historian kuin kveenikielen tulevaisuudelle. Suurempaa suoritusta ei keneltäkään kirjailijalta voi odottaa.”

Toinen osa Aittirutto (2008) kertoo Ruijan sotapakolaisten tavallista kaamostakin mustemmasta pimeästä pakopaikan masennuksessa, syyllisyydentunnosta ja fyysisestä nälästä. Lasketaan päiviä jopa tunteja auringon paluuseen, kevääseen, lumen sulamiseen, sodan loppuun, rauhaan ja kotiinpaluun.

Kolmas osa Rauha (2012) kartoittaa nimensä mukaisesti sodan päättymistä, sopeutumista rauhaan ja elämään uusissa oloissa tutuilla tienoilla. Dokumenttina ainutlaatuinen teos, kirjallisena taideluomana voittamaton.

Alf Nilsen-Börsskogin lukijana Suomessa tunnen itseni hyvin etuoikeutetuksi oman murrepohjani ansiosta. Muistan useasti oman äijini (vaarini) äänen omalla murteellaan kertovan lähes tällä kveeniksi kutsutulla kielellään tapahtumista vielä vanhemmilta ajoilta. Kveenin kielessä se sama pohjoisen puheen pohja on säilynyt ja Alfin tuotannossa jalostunut huippuunsa.

En osunut harhaan arvostaessani Alf Nilsen-Börsskogin eeppistä neroutta jo yli 10 vuotta sitten.

Nyt voin vain todeta kirjailijan elämäntyön valmistuneen ja samalla todeta, että en osunut harhaan arvostaessani Alf Nilsen-Börsskogin eeppistä neroutta jo yli 10 vuotta sitten. Luin Viimi vuodet hitaasti, nautin kielestä ja tarinasta. Minulla ei ollut enää kiirettä, päätin kirjoittaa Kiiltomatoon vasta nyt, vuoden 2016 keväänä lähinnä saadakseni oman seurantasarjani päätökseen ja tiedottaakseni ainakin yhdessä julkaisussa tässä suomalaisen kulttuurin ja kielen maassa kveenikirjallisuuden alkaneen komeasti ja aloittajan jo toissa vuonna poistuneen joukostamme vähin äänin.

”Maailma mustatti.” Näillä sanoilla päättää kirjailija teoksensa ja elämänsä kuvauksen. Sitä ennen hän tunnustaa masennuksensa: ”Kirjoittajanakin mie näytän puoleksi epäonnistuneen.”

Hän ansioitui myös ensimmäisenä kveenirunoilijana. Ensimmäinen Muistoin maila ilmestyi 2008, ja sitä seurasi kolme muuta kokoelmaa. Ja vielä postuumistikin hän yllätti: ensimmäinen äänikirja kveeniksi ilmestyi viime vuonna: Merimies muistelee, lukijana tekijä itse. Hieno päätös mahtavalle elämäntyölle. Kiitos, Alf!

Dela artikeln: