Tässä on teille lyijykynä

”Kenen joukoissa seisot”, kysyi Aulikki Oksanen yhdessä jälkeenpäin siteeratuimmista 1970-luvun taistolaisrunoista. ”Uuden ajan poliittisten runojen” kokoelmaa Tässä on teille lyijykynä onkin mielenkiintoista lukea 1970-luvun taustaa vasten.

Globalisaatiokriittisen liikkeen runoilijat eivät tarjoa yhtä oikeaa maailmanselitystä vaan jättävät niiden esittämisen George W. Bushille. Kaikkivaltias CIA:n sijasta runojen konnana häärii ”globalisaation pyhä kolminaisuus”, Maailman kauppajärjestö WTO, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki. Jos runot kumartavat jonnekin päin, niin kauas Moskovan ohi. Tekijöitä kiehtovat idän uskonnot ja filosofia.

Suomen nuoren polven orastavaa yhteiskunnallistumista on tähän asti leimannut katutason näkökulma, kiinnostus 2000-luvun sorrettujen ja solvattujen elämään. Tämä on ollut näkyvissä vaikkapa Asko Sahlbergin, Kreetta Onkelin, Olli Hyvärisen ja Hanna Marjut Marttilan proosassa.

Arki ja katutaso ovat edustettuina myös kokoelmassa Tässä on teille lyijykynä. Enimmäkseen runot kuitenkin liikkuvat globaalien ongelmien parissa. Esillä ovat suuryhtiöiden valta, ympäristötuho, kolmas maailma, alkuperäiskansojen kohtalo ja vapaakaupan nimissä kulkevan uuskolonialismin kritiikki.

Vallankumousta kokoelmassa ei saarnata. Banaalin kulutuskulttuurin ja ”sanelupolitiikan voiton vaunujen” alle jää lasten, autistien, kodittomien, altaaseen suljettujen delfiinien tai Pepsi-mainosten alla muovikasseja pureskelevien pyhien lehmien maailma.

Alistavan, destruktiivisen kulttuurin sekä lapsuuden ja luonnon vastakkainasettelu on tietenkin kirjallisuudessa ehtimiseen käytetty keino. Sen kautta voi löytää edelleen tuoretta sanottavaa. Kuten Vappu Jalosen runossa, jonka siteeraan kokonaan: ”Kaupunki kerää keinut pois, kieltää minulta lentämisen. / Samana iltana taivaalla simuloidut revontulet. / Ne muistuttavat tuotemerkkiä.”

Ympäristöjärjestö Maan ystävien ja tamperelaisen, vihreän kulttuuriyhdistyksen Vastedes ry:n kokoelma on sympaattisen kotikutoinen yritys päivittää Suomen poliittinen runo 1970-luvun punalippujen helmasta globalisoituneelle 2000-luvulle. Puhtaasti kaunokirjallisuutena runot eivät välttämättä niinkään vakuuta. Ohutta, ulkoisestikin heppoisen oloista vihkosta vaivaa epätasaisuus. Poliittinen runo on ollut jo Pablo Nerudan ja Bertolt Brechtin päivistä leimallisesti käyttörunoutta. Muutamaa nopeasti luettavaa Tässä on teille lyijykynä -kokoelman runoista uhkaa jopa kertakäyttöisyys.

Osa kokoelman kahdeksasta aktivistitaustaisesta runoilijasta on julkaissut tekstejään aiemmin omakustanteissa ja pienlehdissä. Teemoista ja tyylistä on vaikeaa tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, kun kultakin kirjoittajalta on mukana vain kolme neljä runoa. Suomalaiset (post)modernin runon portinvartijat voisivat takertua runojen kuluneisiin kielikuviin, ajoittaiseen pateettisuuteen ja asetelmallisuuteenkin.

On kokoelmassa toki paljon hyvääkin. Särmän ja substanssin puolesta aktivistirunoilijat eivät välttämättä jää jälkeen epäyhteiskunnallisista korkeaesteetikoistamme. Virpi Lehmuskedon tulenkantajamainen vitalismi ja elämännälkä pyyhkivät lattiaa tiedemaailman ”yksityisellä jumaluusopilla” sekä suurten kertomusten lopun profeetoilla. Marjatta Leinosen pelkistetyt ja kauniit, pääosin paatoksettomat oodit tuntuvat huutavan Chydeniusta säveltäjäkseen.

Kokoelmassa on näkyvillä vahva Suomi-Intia -akseli. Ankur Mishran ja Suresh Nautiyalin runojen alkukieli on englanti. Nuorena kuolleen Mishran kärpästen, kerjäläisten ja kaiken alleen hukuttavien viemärien keskeltä kasvavat tuomiopäivän näyt toimivat terveellisenä muistutuksena siitä, miltä globalisaatio näyttää alihankkijamaasta katsottuna.
Nautiyal puolestaan irvailee nautittavasti Pohjoisen hyvää tarkoittaville, ismejään ja teorioitaan katulapsille tyrkyttäville aktivisteille.

Ironia sekä myötäeläminen ovat kokoelman hallitsevat tyylilajit. Tässä on teille lyijykynä on epätasaisuudessaan ja heppoisuudessaankin mielenkiintoinen avaus osin sisäänpäinkääntyneessä runoilmastossamme. Sille toivoisi jatkoa.