Ina ja Tito: kohtauksia Collianderien taiteilijaliitosta

Enpä osannut Annina Holmbergin ja Olli Löytyn kirjoittaman elämäkerran Ina ja Tito: kohtauksia Collianderien taiteilijaliitosta (2020) avatessani kuvitella, kuinka rikkaaseen maailmaan tekstin myötä solahdan. Teos on huolellista työtä lukuisine haastattelu- ja kirjallisine lähteineen ja samalla mitä innostavinta luettavaa. Elämäkerrat ovat kirjallisuuden parhaimmistoa: totta ja ehkä samaan aikaan hiukan myös tarua.

Inan ja Titon elämässä on paljon yhteneväisyyksiä. Kumpikin eli lapsuusvuotensa Pietarissa. Ina Behrsenin perhe oli alkuaan baltiansaksalainen. Myös Tito syntyi Pietarissa, missä perhe asui eversti-isän työn takia. Collianderit muuttivat Suomeen Titon ollessa vauvaikäinen. Äiti oli tyttönimeltään von Schoultz eli suomalaista aatelissukua. Inaa ja Titoa yhdistivät muun muassa ylipäänsä läheinen suhde venäläisyyteen sekä ortodoksinen usko. Myös esimerkiksi nälkä oli heille tuttu asia ja väritti koko loppuelämää. ”Tito ja Ina olivat molemmat kokeneet lapsuudessaan traumoja, jotka murensivat heidän turvallisuudentunnettaan ja opettivat luottamaan omaan kykyyn selviytyä elämän eteen heittämistä vastuksista” (s. 181).

Pariskunta matkusti koko elämänsä ajan sekä yhdessä että erikseen. Kaksikymmenvuotiaan Titon hoitaessa sairasta äitiään Porvoossa tämä kysyi, oliko poika kotiutunut paikkakunnalle. Myöntävän vastauksen saatuaan äiti oli katsonut Titoa murheellisena ja parahtanut viihtymisen ja kotiutumisen olevan vaarallisinta, mitä nuorelle ihmiselle voi tapahtua. Äidin neuvo oli: ”Revi itsesi irti ennen kuin alat todella kotiutua. Muuten olet mennyttä.” (s. 110.)

Myöskään maallisesta omaisuudesta Collianderit eivät piitanneet. Heidän rikkautensa oli henkistä.

Monta kieltä ja kaupunkia

Yhteisen elämänsä Ina ja Tito aloittivat Helsingissä. Sen jälkeen asuin- ja kesänviettopaikat vaihtuivat jatkuvasti. 1930-luvun alkuvuosina he asuivat muutaman vuoden Viron Petserissä. Sitä seurasivat Munkkiniemi, Kuokkala, Kellomäki, Teisko, Älvsjö, Långbro, Kruunupyy, Kokemäki, Barösund, Masala, Kalajoki, Ridasjärvi, Punkaharju, Kauniainen, Inkoo, Papinniemi, Helsingin Katajanokka, Töölö ja niin edelleen. Ehkä erikoisin paikka Collianderien näkökulmasta oli Kalajoki, jossa ei puhuttu ruotsia, venäjää tai saksaa, vaan suomea pohjalaisittain. Vanhemmat osasivat suomea auttavasti, tyttäret eivät lainkaan. Perhe ei hankkinut Kalajoelta taloa, vaan asui majatalossa.

Maria, Collianderien kolmesta lapsesta vanhin ja Baba Lybeckin äiti, oli tuolloin 13-vuotias. Hän vietti viikot koulun lähellä kymmenlapsisessa lestadiolaisperheessä. Hän oppi suomen kielen ja solmi elämänpituisia suhteita perheen lapsiin. Hän oli aiemmin käynyt koulua venäjäksi ja ruotsiksi ja hänellä oli ikäisekseen laaja yleissivistys. Nyt hän sai kuitenkin kokea jotain aivan uutta: näkyvänä ja äänekkäänä lapsena oloa. Kalajoki vaikutti tervehdyttävästi taiteilijaperheen tyttöön, joka oli saanut osakseen rakkautta, mutta myös sanattomia kehotuksia pysyä hiljaa ja poissa jaloista, jotta vanhemmat pystyivät keskittymään taiteen tekemiseen.

Jos eivät kiintyneet paikkoihin, myöskään maallisesta omaisuudesta Collianderit eivät piitanneet. Heidän rikkautensa oli henkistä. Sovinnaisten ratkaisujen tekemisen sijaan he elivät hetkessä. Apuraha käytettiin rapu ja samppanja -ateriaan ravintolassa, ei lainojen maksamiseen, saati sijoituskohteiden miettimiseen. Hämmästys olikin suuri, kun Inalta hänen kuolemansa jälkeen löytyi säästöjä, joista hän ei ollut hiiskahtanutkaan. Hän oli viimeisinä vuosinaan ollut menestyvä taiteilija, joka osasi hinnoitella taulunsa. Kun Maria päätti saman tien sijoittaa perintönsä ostamalla Hangosta talon ja vuokraamalla toisen antikvariaattia varten, Tito suuttui silmittömästi. Hänen mielestään talon ostaminen oli silkkaa hulluutta.

Sitäkin kiehtovampaa on, ettei kiltteys sulje pois temperamenttia eikä puolensa pitämistä.

Kiltti mutta vahvatahtoinen Ina ja levoton Tito

Ina oli epätavallisen suvaitsevainen ihminen. Hän oli niin sovinnollinen, ettei Titon luonnehdinnan mukaan edes tunnistanut pahuutta. Hän piti silti tinkimättömästi puolensa. Erityisen lojaali Ina oli vanhemmilleen. Tätä Titon oli miltei mahdoton ymmärtää, mutta hänen ei auttanut kuin opetella elämään asian kanssa. Inan ystäväpiiri ei ollut laaja, mutta hän kävi syvällistä kirjeenvaihtoa muun muassa usean taiteilijan kanssa. Tito ei pitänyt tästä lainkaan, mutta tähänkin hänen oli sopeuduttava.

Ortodoksinen usko tuli perheen elämään vahvasti heidän asuessaan Viron Petserissä. Pitkät elämykselliset ristisaatot olivat kuin tehtyjä Titon levottomalle luonteelle. Paikkakunnalta muuton jälkeen usko joutui antamaan tilaa viinanhuuruiselle juhlimiselle. Tito taisteli kaksijakoisuutensa kanssa läpi elämänsä, mutta usko ei koskaan kokonaan kadonnut. Valamon luostarin isä Johanneksesta ja piispa Aleksanterista tuli perheelle läheisiä ihmisiä.

Titon kahdesti haudatut urahaaveet

Kiinnostavaa on, että perheen kolmannelle lapselle, Sergiukselle, oli pedattu tie valmiiksi munkkiluostariin. Hän oli munkkina muutaman vuoden, kunnes rakkaus pakotti hänet luopumaan kutsumuksestaan. Tämä oli Titolle niin kova paikka, ettei hän osallistunut edes häihin. Historia toisti itseään: samalla lailla Inan vanhemmat olivat kieltäytyneet osallistumasta Inan ja Titon häihin, kun sulhanen ei ollut mieleinen.

Omat urahaaveensa Tito joutui hautaamaan peräti kahdesti. Hänen ensimmäinen haaveensa oli tulla lääkäriksi. Hän loukkasi kuitenkin jalkapallokentällä jo kahdesti aiemmin vaurioituneen polvensa niin pahasti, että unelma lääkärin työstä loppui siihen. Aikuisena elämän jo vakiinnuttua Tito aloitti teologian opinnot tavoitteenaan lukea ortodoksipapiksi. Matkalla viimeiseen tenttiin ankara kipu pysäytti hänet, ja hänelle valkeni, ettei hänestä tulekaan pappia.

Lopuksi

Kaikesta näkee, että kummankin Collianderin tausta on sivistyneistössä. Lapsistaan he kasvattivat hyväkäytöksisiä ja samalla kiehtovalla tavalla boheemeja. Venäläisyys heijastunee siinä, että Ina ja Tito kavahtivat kaikenlaisia raja-aitoja ja eriarvoisuutta. Ina luopui turkistaankin, kun huomasi saaneensa se päällään parempaa palvelua kuin muut. Inan luonteen hyvyys tekee vaikutuksen. Sitäkin kiehtovampaa on, ettei kiltteys sulje pois temperamenttia eikä puolensa pitämistä. Titon kanssa he olivat hienosti toisiaan täydentävä pari.