Kivikuu

Kolmen nuoren virolaisen runoilijan Kivikuu– antologian luettuaan ei tarvitse enää miettiä, mikä Balticumin maista liittyy ensiksi EU:hun. Veiko Märka sanoo sen runossaan: ’Ensimmäisenä / Baltian kansoista / ennättivät Eurooppaan liiviläiset ’.

Kivikuu julkistettiin huhtikuisessa runoklubi Metelin runoillassa. Runoilijat Hasso Krull, Kristina Ehin ja Veiko Märka lausuivat osan antologiaan valituista runoistaan. Varsinkin Märka iski yleisöön myös esiintymistaidoillaan.

Alun perin Metelin ideana oli kutsua kiinnostavia virolaisia runoilijoita Suomeen ja kääntää heidän tekstejään esiintymistä varten. Kirja-idea syntyi vasta myöhemmin. Hyvä näin. Kivikuu on kyllä kohdallaan. Lienee kulunut kaksitoista hitaasti matanutta talvea siitä, kun virolaista nuorta runoutta viimeksi saatiin suomeksi (Salatanssia, tilantyhjää -antologia. Pohjoinen 1990). Kivikuun 39 runoa ovat kirjassa sekä suomeksi että viroksi.

Antologian runoilijat ovat keskenään melko erilaisia – se on varmasti ollut tarkoituskin. Ainakin tämän valikoiman perusteella vaikuttaa, että virolaiselle runoudelle pitkään tyypillisten loppusoinnun ja runomittojen käyttö alkaa olla väistymässä. Ehinillä ja Märkalla on vain muutamia loppusoinnullisia runoja, Krullilla ei lainkaan.

Kääntäjät Heli Laaksonen, Hannu Oittinen, Anu Laitila, Katja Meriluoto ja Tuglas-seuran kääntäjäpiiri ovat suomentaneet runot sujuvasti ja alkutekstiä tarkoin noudatellen. Suurempia vapauksia ei ole otettu. Loppusoinnut on käännetty loppusoinnuiksi ja vapaamitta vapaaksi mitaksi. Märkan suurempaa kielellistä näppäryyttä vaativien runojen käännöksissä suomentajat näyttävät kyntensä. Käännös ei millään muotoa häviä alkutekstille.

Hasso Krull lienee runoilijoista tunnetuin. Hän esiintyi myös Salatanssia, tilantyhjää– antologiassa. Jo 1986 debytoinut Krull vaikuttaa nykyään kirjailijan työnsä ohella kääntäjänä sekä merkittävänä kirjallisuuskriitikkona ja -teoreetikkona. Lisäksi hän on saanut Viron kirjallisuuden vuosipalkinnon 1997 esseistiikan sarjassa.

Krullin runot liikkuvat asfalttiviidakossa ja kyläteillä, luonnontunnelmaisia on enemmän. Aiemmat kielelliset kokeilut Krull on nyt jättänyt vähemmälle. Metaforia Krull käyttää taloudellisesti, eikä sanasto hämmennä outoudellaan. Sävyltään vakavasta humoristiseen vaihtelevissa runoissa tavoitellaan usein harmonian tunnelmaa tai filosofista oivallusta. Krullin aihevarastoltaan monipuolinen runous ammentaa niin satujen ja myyttien kuin kulttuurikritiikinkin moreenista. Krullilta on ilmestynyt verkossa hypertekstuaalinen runo Trepp.

’On yö / pippurit lehtien painona / itken vieläkin / iloni on liian suuri’, aloittaa Kristina Ehin runonsa Pouta. Näissä runoissa siirrytään romanttisten kuvien maailmaan. Sanastossa välähtelevät sielu ja Jumala – jonkinlainen hurmioituneisuus värjyy ilmassa. Luonto, kansanrunous ja virolainen mytologia nousevat tärkeiksi. Runoissa puhutaan ihmissudesta ja pohjoisen naisenryöstäjästä. Ehin varmasti tuntee aiheensa; hän opiskelee folkloristiikkaa Tarton yliopistossa. Toisaalla kommentoidaan venäläisyyttä ja Neuvostoliiton jälkeistä Venäjää mutta varovaisesti, vain hellästi kuiskaten.

Ehinin pitkissä runoissa on paljon vapaata äännetoistoa, ja muutamat runot ovat riimillisiä. Paikoin hän onnistuukin luomaan rytmisesti loistavia säkeitä. Kuvasto sen sijaan tuntuu välillä kliseiseltä. Ehin edustaa antologiassa tarttolaista Erakkond-taiteilijaryhmää, jonka nimi tarkoittaa erakkokuntaa.

Kielelliset oivallukset ja iskevät ilmaisut kalahtavat ohimoon tarttuessani Veiko Märkan runoihin. Märka varioi ironisesti erilaisia tyylejä. Runossa Kehityksen voitto hän antaa suorastaan surrealististen ja futurististen kuvien paukkua. Tiivistämisessä Märka on mestari – suuri osa runoista on lyhyitä, leikillisen aforisminomaisia: ’Joka aamu / tervehdin sinua laululla / Oy Aurinko / – valkeuden maahantuoja!’. Märka ei kavahda yhteiskuntakritiikkiä. EU on useiden runojen satiirin kohteena.

Runossa Kukaan ei tiedä mun nimee Märka viittaa ironisesti virolaisen punk-legendan, Vennaskond-yhtyeen solistin Tönu Trubetskyn biisiin Mina olen mittekeegi – minä olen ei-kukaan. Päinvastoin kuin Trubetskyn sanoituksessa Märkan runossa henkilöllisyys ei jää ilmaisematta. Märkalla on myös minimalistisia, yhden tai kahden lauseen mittaisia satuja, jotka kuvaavat ilkikurisesti eri aiheita, erilaisten kertojien tapaan. Näytteeksi runo Kuinka teräs karaistui (Nikolai Ostrovskin tapaan): ’Kiitos kysymästä. Hyvin’.

Journalistina toiminut Märka kuuluu toiseen tarttolaiseen kirjallisuusryhmään NAK:iin (Noorte Autorite Koondis, Nuorten kirjoittajien seura). Tällä hetkellä NAK identifioituu voimakkaasti suullisen runouden edustajaksi ja esittäjäksi. Märkan runoutta olisi ehdottomasti saatava suomeksi lisää, täyden kokoelman verran.

Kivikuun luettuani jäin miettimään, oliko tarkoituksenmukaista julkaista runot sekä suomen että viron kielillä. Alkutekstit eivät anna viron kieltä taitamattomalle paljoakaan. Eikö olisi ollut järkevämpää julkaista jokaiselta runoilijalta suomeksi samoilla sivuilla enemmän kuin viitisentoista runoa?

Asiaa kysyessäni hankkeen takana olleen Nihil Interitin toimistonhoitaja Markku Forsman vastasi, että antologiaa on tarkoitus kenties jatkossa markkinoida myös Virossa. On myös haluttu, että suomalaiset Viron kulttuurin harrastajat voisivat harjoittaa kielitaitoaan. Lisäksi massamme asuu lähes 10 000 ihmistä, joiden äidinkieli on viro, Forsman muistuttaa.

Ehkäpä näin. Täytyy toivoa, että Suomessa innostuttaisiin sankoin joukoin opiskelemaan viroa. Vaikka Keski-Eurooppa on nyt piirongin päällä, olisi hyvä, että myös kielisukulainen naapurimaamme pikkuhiljaa saisi sille kuuluvan osan suomalaisessa kulttuuripolitiikassa.