Puhun peilille kiinaa

Kiinan peruuttamattomasti muuttaneen vallankumouksellisen Mao Zedongin (1893–1976) vaikutus tuntuu edelleen maan kaikilla elämänalueilla, myös taiteessa. Kommunismin valtakaudella kirjoitettu kiinalainen runous on epävarma paikastaan maailmassa: Itsesensuuri pakottaa lyyrikot kirjoittamaan varovasti ja etäännyttämään itsensä politiikasta. Kirjoitukset eivät saa käsitellä tiettyjä aiheita. Kiinalaiset taiteilijat ovat edelleen viranomaisten valvonnassa, eikä sensuuri ole hiljattaisena taloudellisena nousukautenakaan hävinnyt.

Bei Dao (oik. Zhao Zhenkai, s. 1949) on Kiinan kansainvälisesti tunnetuin runoilija. Hänen runoutensa on henkilökohtaista ja vastakohtaista kommunistien vaatimalle osallistuvalle tekstille. Hän ei ole poliittinen kirjailija, mutta hänen tekstejään on käytetty poliittisiin tarkoitusperiin etenkin Kiinan nykyistä hallintoa vastustavien demokraattien toimesta. Kommunistinen hallinto on sekin nostanut Bei Daon esseet ja runot viime vuosikymmeninä näyttävästi esille.

Kirjailijanimi Bei Dao tarkoittaa pohjoista saarta. Nimi viittaa kirjoittajan kotipaikkaan, joka sijaitsee pohjoisessa Kiinassa, ja hänen viihtymiseensä yksinäisyydessä. Bei Dao kuului nuorena Punakaartiin, Mao Zedongin kannattajiin, mutta kuten Puhun peilille kiinaa -kirjan suomentanut Pertti Seppälä huomauttaa, siihen liittyminen ei ollut vapaaehtoista.

Kulttuurivallankumouksen (1966–1976) aikana punakaartilainen Bei Dao ja hänen ystävänsä alkoivat vastustaa sisäistä valtataistelua käyneen kommunistisen puolueen yrityksiä hävittää kaikki luokkataistelulle hyödytön kulttuuri. He lukivat Federico García Lorcaa, Pablo Nerudaa ja muita kirjoittaessaan omia runoja. Utuisiksi runoilijoiksi kutsuttu joukko oli pitkään pannassa. Nimi on viranomaisten antama. Se tarkoitettiin herjaavaksi, mutta siitä tuli pian ylpeydenaihe kuuluisalle runoliikkeelle.

Elokuinen unissakävelijä

Bei Daon runot kurottavat kohti länsimaista ja kiinalaista perinnettä. Monien lähtökohta on imagismi, Isossa-Britanniassa 1900-luvun alussa vaikuttanut suuntaus, joka korosti mielikuvitusta ja kielen selkeyttä. Vastaavaa löytyy muinaisesta kiinalaisesta runoudesta, joten Bei Dao yhdistää kiinnostavasti kaksi maailmaa.

Ääripäiden käytöstä ei synny jännitteitä, vaan kiinnostavaa sanataidetta. Nuori Bei Dao näki maailman merkityksellisenä kokonaisuutena, jossa jokainen asia oli tärkeä: ”Kaikki on kohtaloa / kaikki on usvaa / kaikki on loputonta alkua / kaikki on katoavaa etsintää / kaikki ilo on hymytöntä / kaikki kärsimys kyyneletöntä / kaikki puhe on toistoa / kaikki kohtaamiset ovat ensitapaamisia / kaikki rakkaus asuu sydämissä / kaikki mennyt unissa / kaikki toivo on varustettu selityksin / kaikki usko sisältää valitusta / kaikessa purkautumisessa on / hetki hiljaisuutta / kaikella kuolemalla on / pitkästyttävä kaiku”. (s. 27)

Bei Dao on säkeenylityksen mestari. Hänen runonsa soljuvat kauniisti riviltä toiselle. Suomentaja tavoittaa sen taitavasti. Teknisen taituruuden lisäksi hänen parhaissa runoissaan on ajattelemaan saava sisältö. Ne ovat ajattomuudestaan huolimatta kiinni ajassa, eivätkä tunnu tunteikkuudestaan huolimatta halvoilta.

Bei Daon runot kurottavat kohti länsimaista ja kiinalaista perinnettä.

Vaikka Beo Dao on toistuvasti kieltänyt kirjoittavansa poliittisesti, joissakin hänen runoissaan kritisoidaan selvästi kommunismia. Kansallismielisestä paatoksesta hän ei perusta: ”Puhun peilille kiinaa / puistolla on oma talvensa / laitan musiikin soimaan / talvella ei ole kärpäsiä / joutilaana keitän kahvia / kärpäset eivät ymmärrä mitään isänmaasta / lisään hieman sokeria / isänmaa on eräänlainen paikallinen korostus / puhelinlinjan toisessa päässä kuulen / oman pelästykseni”. (s. 62)

Ajan ruusu

Puhun peilille kiinaa on kiinnostava valikoima, vaikka Bei Daon uudemmat surrealismista vaikutteita ottaneet runot jättävätkin jossain määrin kylmäksi. Ajan ruususta tai muista abstraktioista puhuminen ei ole kiinnostavaa, eikä omaperäistä. Bei Dao tulee usein lähelle, mutta etääntyy välillä liiaksi. Runot irtaantuvat tällöin elämästä ja muistuttavat valheellisuudessaan kommunistista osallistuvaa lyriikkaa.

Runot irtaantuvat tällöin elämästä ja muistuttavat valheellisuudessaan kommunistista osallistuvaa lyriikkaa.

Tuoreissa runoissa on kuitenkin myös toimivia kohtia: ”vanheneminen kuin vuorelle kiipeämistä / tuo minut ylempään kerrokseen / viisaat jymisyttävät rumpuja pilvien keskellä / kalastajavene ompelee valtamerta / voisitko taittaa tämän hetken / taivaanrannan mukaisesti / olkoot maissi ja tähdet yhdessä”. (s. 141)

Basam Books ja Pertti Seppälä jatkavat kulttuurityötään tuomalla lisää kiinalaista runoutta suomalaisille lukijoille. Aiemmin on ilmestynyt Hai Zin (oik. Zha Haisheng, 1964–1989) valikoima Näkymä valtamerelle, nyt Bei Daon runoja. Vaikka Bei Dao on ottanut runsaasti vaikutteita länsimaisesta perinteestä, hänen ajattelunsa on itäistä. Siihen tutustuminen avaa kiinnostavan toisenlaisen maailman, josta kannattaa lukea.