Professori

Charlotte Brontë julkaisi sisaruksineen useita viktoriaanisen ajan Englannin merkittävimpiä teoksia. Hänen tunnetuin romaaninsa Jane Eyre (suom. Kotiopettajattaren romaani) sai innostuneen vastaanoton heti ilmestyttyään vuonna 1847. Brontë tunnetaan erityisesti naishahmojen kuvauksesta ja traagisesta elämäntarinastaan.

Kaikki Brontën sisarukset menehtyivät ennenaikaisesti. Charlotte kuvaa Kotiopettajattaren romaanissa tyttökoulua, jonka huonot olot johtivat sisarusten Marian ja Elizabethin kuolemaan. Koulumiljöön aiheuttamista kauheuksista huolimatta kaikissa kirjailijan romaaneissa opettajan ja oppilaan suhde on romanttinen, ellei eroottinen.

Opettajan ja oppilaan suhteeseen keskittyvä Professori julkaistiin postuumisti vuonna 1857. Romaani kertoo nuoren William Crimsworthin pyrkimyksistä edetä elämässään omalla työllään ja omanarvontuntoaan vaalien. Päähenkilö on likinäköinen, itsetietoinen, korkeasäätyisen perheensä hyljeksimä ja isänmaallinen protestantti. Epäonnistuttuaan liikemiehenä hän muuttaa Belgiaan opettajaksi, sikäläisittäin kutsuttuna professoriksi.

Muissa romaaneissa Charlotte Brontën päähenkilöt ovat poikkeuksetta naishahmoja. Alun perin kustantajien hylkäämä Professori oli ensimmäinen, jota hän tarjosi julkaistavaksi. Juoneltaan se on melko yksinkertainen, mutta teemat ja myös rakenne muistuttavat kirjailijan menestysteoksia. Inkeri Koskinen on suomentanut romaanin ensimmäistä kertaa.

Ansiokas suomentajan esipuhe keskittyy Charlotten ja muiden Brontën sisarusten elämän (ja kuoleman) sijaan muutamiin kirjailijan tuotannossa toistuviin elementteihin. Varsinkin Professorissa kansojen ominaispiirteiden, sukupuolten roolien ja keskinäisen suhteen kuvaus on herkullista, vaikka paikoin kielellinen runsaus on pidätellympää kuin muissa Brontën teoksissa. William esimerkiksi perustelee tarkasti, miksi hän ei tunne eroottista viehätystä oppilaisiinsa. ”Lyhyesti, miespuoliselle opettajalle naisen nuoruus ja sulot ovat kuin seinävaatteita, joiden nurja puoli on jatkuvasti käännetty häntä kohden.” Viimein vilpittömästi rakastuttuaan päähenkilö tuntee vetoa älykkääseen, vaatimattomaan ja jopa surkeaan olentoon, joka puhkeaa kukkaan vasta saatuaan rakkautta toiselta sukupuolelta.

Likinäköisen herrasmiehen muotokuva

Professori otettiin vastaan melko vaatimattomasti. Ilmeisistä melodramaattisista juonenpiirteistään huolimatta teosta on pidetty liian yksinkertaisena ja jopa keskeneräisenä. Charlotte Brontën kokemukset opettajana Belgiassa, epäonninen rakastuminen, korkeasäätyisen mutta köyhän naisen – tai miehen – asema yhteisössä ja uskonnolliset viittaukset ovat romaanin keskeisiä aiheita. Näiden piirteiden lisäksi teollistuva Englanti on Brontën tuotannon toistuva ja usein unohdettu teema, jota Professorissa kuvataan ”-shiren” maalaisidyllin vastapainona ja aatelisen luonteen kauhuna.

William Crimsworth on henkilönä niin hienopiirteinen ja aristokraattinen, ettei lainkaan sopeudu mustaa savua sylkevien koneiden keskelle. ”Mitä hyötyä voi ideaalisuuden, vertailukyvyn, omanarvontunnon ja tunnontarkkuuden kallonkohoumista olla sinulle täällä?” Romaanin minäkertoja katsoo kuitenkin velvollisuudekseen koettaa uraa liikemiehenä ja pakenee pulpetistaan ainoastaan ulkopuolisen avun – herra Hunsdenin – ansiosta.

Muutettuaan Belgiaan William toimii menestyksekkäästi opettajana mutta kohtaa pian juonitteluita ja epärehellisyyttä. Häntä vainoavat koulun johtajan herra Pelet´n valheellisuus ja viereisen tyttökoulun johtajattaren Mdlle. Reuterin kaksinaamainen lähentely. Ennen pitkää William rakastuu oppilaaseensa, englantilaissyntyiseen Mdlle. Henriin. Teoksen juonelliset käänteet ovat vaatimattomia ja melko arvattavia.

Päähenkilön kuvaus on romaanin kiistanalaisin ja kiinnostavin piirre. William Crimsworth on kaikin puolin miellyttävä omissa silmissään, erityisesti kansallisuutensa ja uskontonsa ansiosta. Lukija ja minäkertoja saattavat kuitenkin olla eri mieltä hahmon tavasta asettaa itsensä moraalisesti muita ylemmäksi.

William kieltäytyy kiittämästä saamastaan avusta ja suhtautuu ylimielisesti ystävälliseen herra Hunsdeniin, joka on suureksi osaksi vastuussa nuorukaisen menestyksestä. Williamin kylläkin vilpittömästi rakastama Frances Evans Henri, joka nousee huono-onnisesta ompelijattaresta oman koulunsa johtajattareksi, kutsuu miestään loppuun asti herraksi, monsieur. Kaiken lisäksi William ilmoittaa hyvin selvästi, ettei flaamilaiseen luonteeseen kuulu lainkaan älyä tai hienotunteisuutta – englantilaisen luonteen perusominaisuuksia – vaikka näitä ulkomaalaisia tulee kohdella jokseenkin inhimillisesti.

Naishahmojen kuvaus on teoksessa yhtä lailla aikakauden moraalisten ihanteiden mukaista. Frances pelkää eniten kohtaloa vanhapiikana, vaikka esittää Williamin tavoin välinpitämätöntä ulkoisista mielipiteistä. ”Katso vanhojenpiikojen jäykkää ja muodollista rotua – rotua jota kaikki halveksivat.” Molemmat sukupuolet pyrkivät korostamaan itsenäisyyttään ja vapauttaan muista, vaikka valheellisesti.

Myöhemmissä romaaneissaan Charlotte Brontë osoitti paljon selvemmin köyhien tai muuten alistettujen hahmojen epäoikeudenmukaisen kohtelun. Professorissa kritiikki kohdistuu myös heihin itseensä. William pyrkii pitämään kiinni omanarvontunnostaan vertaamalla itseään Raamatun hahmoihin ja näiden ylenmääräisiin kärsimyksiin. Hahmon likinäköisyys ja ylimielisyys vihjaavat, ettei näkökulma ole kovin järkevä.

William näkee rakastamansa Mdlle. Henrin ensi kertaa silmälasien läpi mutta kohdatessaan muita henkilöitä muistaa aina mainita, ettei hän kunnolla erottanut katseensa kohdetta. Tämä ei estä päähenkilöä tuomitsemasta muita ensivaikutelmien perusteella. Teosta yhdistää Kotiopettajattaren romaaniin läheisen ja ymmärtävän suhteen toteutuminen vasta, kun molemmat osapuolet ovat yhtäläisessä asemassa ja näkevät toisensa kirkkaasti.

Elävät vaikutelmat

Brontën romaanit julkaistiin aikana, jolloin romantiikan ideaalit taiteissa olivat vasta väistymässä. Professorissa viitataan suoraan William Wordsworthiin, jonka vaikutus Francesiin on rauhoittava. ”Usein annostelin hänelle Wordsworthia tähän tapaan, ja Wordsworth tasaannutti hänet pian. Hänen oli vaikea ymmärtää tämän syvää, kirkasta ja selväjärkistä mieltä.”

Frances – ja luultavasti myös Brontë – suosii kirjailijoita, joiden kuvaelmat ovat tunteellisia ja voimakkaita. Teoksen kerronta pyrkii luomaan elävän ja syvän kuvan henkilöistä, näkemään heidät, sytyttämään heidät elämään. Romantiikan ihanteet keskittyivät enemmän tapaan, jolla hahmoista tai muista kuvauksen kohteista saatiin elävän tuntuisia. Williamin nimen analogia suureen romantikkoon Wordsworthiin ehdottaa kuitenkin nöyrää asetelmaa mestarin edessä: crimson tarkoittaa paitsi punastumista myös nolostunutta.

Charlotte Brontë ilmoitti periaatteekseen kuvata todellisuutta sellaisena kuin se ilmenee. Esimerkiksi henkilöiden tuli ponnistella menestyäkseen, eikä näille tullut suoda turhia perintöjä tai muita etuja. Vastoin periaatetta William kieltäytyy näkemästä saamaansa apua ja katsoo, että saavutettu menestys on täysin vailla velkaa. Brontë poikkesi säännöstään myös muissa romaaneissaan melodramaattisten piirteiden hyväksi.

Professorissa moraalisten ongelmien kohtaaminen ja purkautuminen ehdottomiin valintoihin tulee parhaiten esille neitien Henri ja Reuter välisessä rinnastuksessa. Mdlle. Reuter on toinen Williamin työnantajista, petollinen ja ulkokohtainen nainen, joka kosiskelee Williamia muiden ohella. Päähenkilö tuntee houkutusta, vaikka huomaa, kuinka petollisesti Mdlle. Reuter käyttäytyy. Moraalisen kamppailun seurauksena päähenkilö hylkää paheelliset naiset kokonaan ja valitsee työteliään ja arvokkaan elämäntavan.

Professorin syöjätärnainen on vielä kalpea versio Brontën muiden romaanien petollisista ja uhkaavista naisista. Kirjailija käsitteli romaanin teemaa uudelleen teoksessa Villette (1853, suom. Syrjästäkatsojan tarina). Tarina eroaa edeltäjästään erityisesti siinä, etteivät moraalisesti vahvat hahmot välttämättä saavuta idyllistä ja onnellista loppuratkaisua.

Professori on erityisen kunnianhimoinen mutta pinnaltaan tasainen romaani. Muista Brontën teoksista se eroaa myös sikäli, että se keskittyy yleiseen yksityisen sijaan. Henkilöihin ja paikkoihin viitataan yleensä peitellysti, kuten ”X–:n kaupunki” tai ”Mathilde de –”. Lukija ei voi vaikeuksitta verrata Charlotten omaa elämää teoksen tapahtumiin ja joutuu pohtimaan, millä tavalla Brontën sisarusten esiintuoma kysymys naisen asemasta ja rakkaudesta teoksessa ilmenee.