Kotiinpalaajat

Onko ihmisen sallittua muuttaa toiseen maahan vain koska niin haluaa? Niin sanotussa maahanmuuttokriittisessäkin ilmapiirissä sallitaan usein maahanmuutto, jos tulija tulee tekemään töitä ja maksamaan veroja. Pakolaisten vastaanotto saattaa myös olla sallittua humanitäärisistä syistä, pienessä mittakaavassa ja tilapäisesti. Mutta entä jos tulija tulee selkeästi eri kulttuurista eikä toimeentulosta ole vielä varmuutta, niin onko hän tervetullut toiseen maahan vain kokeillakseen onneaan?

Nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien romaanissa Kotiinpalaajat (Americanah) päähenkilö väittää, että tässä kulkee hyväksynnän raja. Jos afrikkalainen muuttaa pois maastaan vain tyytymättömyyttään ja parantaakseen omaa elämäänsä, hän ei saa tästä ratkaisusta ymmärrystä osakseen.

Kuten kaikki tiedämme, ihmisen ihonväri ja etninen tausta vaikuttavat siihen, millaista kohtelua ihminen saa osakseen ja millaisia mahdollisuuksia hänellä on. Maahanmuuttajaa kohdellaan ensin ryhmänsä edustajana ja vasta sitten yksilönä. Adachie nostaa esille sen, miten ihminen todella ymmärtää etnisen identiteettinsä vasta muuttaessaan pois kotimaastaan.

Maahan- ja maastamuutto on ilmiö, joka koskee suuria ihmisjoukkoja, ja aihetta on käsitelty viime vuosikymmeninä lukuisissa teoksissa. Adichie käsittelee aihetta nigerialaisten näkökulmasta, mutta esiin nousevat ongelmat ovat tuttuja myös monista muista konteksteista.

Nigeria on vahva kirjallisuusmaa ja sen kirjallisuutta tunnetaan suhteellisen hyvin maan rajojen ulkopuolella. Tunnetuimpia nimiä ovat Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut Wole Soyinka, Ben Okri sekä postkolonialistisen kirjallisuuden modernin klassikon Things Fall Apart kirjoittanut, tänä vuonna menehtynyt Chinua Achebe. Nigerialaisen kirjallisuuden hyvää tunnettuutta maailmalla on edistänyt monien kirjailijoiden kielenään käyttämä englanti, hieman siis samaan tapaan kuin vaikkapa Intian kirjallisuuden.

36-vuotias Adichie edustaa uutta, 2000-luvulla esiinnoussutta kirjailijapolvea, jonka teoksissa heijastuu nigerialaisen yhteiskunnan muutos ja modernisaatio. Naisia ei esimerkiksi kuvata enää pelkästään perinteisissä, perheen merkitystä korostavassa rooleissaan. Adichie on nuorten nigerialaiskirjailijoitten joukosta ehkä tunnetuin, mistä voi kiittää hänen edellisen romaaninsa Puolikas keltaista aurinkoa saamaa menestystä maailmalla.

Vaihtoehtojen puute

Suomennoksen nimi Kotiinpalaajat antaa olettaa, että maastamuuttoa käsiteltäisiin nyt ehkä hieman harvinaisemmasta näkökulmasta kuin useimmissa teoksissa. Tyypillisesti maahan- ja maastamuuttoa käsittelevissä teoksissa tarkastellaan ihmisen kokemuksia uudessa maassa ja sosiaalisessa ympäristössä, kun vanha maa on jätetty taakse eikä uuteen ole vielä niin integroitu. Niin on laita myös Adichien teoksessa. Valtaosa teoksesta keskittyy henkilöiden kokemuksiin Nigerian rajojen ulkopuolella, vaikka päähenkilö(t) lopulta kotimaahan palaavatkin.

Maastamuuttoa ja takaisin kotimaahan paluuta tarkastellaan teoksessa ennen kaikkea kahden henkilön näkökulmasta. Ifemelu ja Obinze kuvataan teoksen alussa älykkäiksi, idealistiseksi ja oman arvonsa tunteviksi nuoriksi. Heidän muuttoaan ulkomaille pohjustetaan käymällä läpi parin haaveita, taustoja ja ajatuksia oman maan tilanteesta.

Adichie edustaa uutta kirjailijapolvea, jonka teoksissa heijastuu nigerialaisen yhteiskunnan muutos ja modernisaatio.

Tulevaisuus Nigeriassa tuntuu epävarmalta, ja vaihtoehtoja tuntuu olevan liian vähän. Länsimaita sekä länsimaissa asustavia tuttavia arvostetaan. Lopulta Ifemelu saa tilaisuuden muuttaa Yhdysvaltoihin, ja päähenkilöiden polut erkanevat. Ifemelun kokemukset Uudella mantereella saavat suurimman osan teoksen kokonaisuudesta. Obinze onnistuu lopulta myös muuttamaan Englantiin, josta tulee teoksen kolmas maantieteellinen kiintopiste.

Odotettavasti uuteen maahan siirtyminen ei suju täysin ongelmitta. Päähenkilöiden kokemat ongelmat antavat Adichielle mahdollisuuden käsitellä sitä, miten ihmisen etninen identiteetti vaikuttaa siihen, miten häntä kohdellaan. Ifemelu ymmärtää ulkonäöllisten erojen – ja rodun – merkityksen vasta joutuessaan ympäristöön, jossa valtaväestö näyttää erilaiselta kuin hän.

Ero konkretisoituu monin tavoin. Esimerkiksi naistenlehtien kauneudenhoitovinkit on suunnattu järjestään valkoihoisille. On vaikeaa löytää tummaihoista naista edes mainoksista. Ifemelukin päätyy lopulta kivuliaaseen afrokiharoittensa suoristamiseen vastatakseen paremmin ympäristön ulkonäkövaatimuksia.

Obinze kohtaa Englantiin päästyään omat haasteensa, jotka ovat osin samankaltaisia ja osin erilaisia. Ongelmien erilaisuus johtuu osittain sattumasta sekä jonkin verran eri kontekstista ja sukupuolten välisistä eroista. Nainen kohtaa hieman erilaisia haasteita kuin mies. Molempia yhdistää kuitenkin se, että he huomaavat tipahtaneensa alaspäin sosiaalisen hierarkian tikkailla. Kavutakseen niitä ylös kumpikin joutuu antamaan myös periksi periaatteistaan. Ifemelu onnistuu lopulta paremmin lunastamaan paikkansa uudessa yhteiskunnassa.

Usein maahanmuuttajakertomuksissa esiintyy henkilöhahmoja, joiden kuvataan olevan ikään kuin kahden kulttuurin välissä. Vanha perinne ei ole unohtunut eikä uuteen ole vielä ehtinyt sopeutua. Kotiinpalaajissa tilanne ei ole aivan tällainen. Ifemelu ja Obinze säilyttävät kaiken aikaa yhteyden omaan maahansa ja maanmiehiinsä.

Nigeriaan paluu ei ole missään vaiheessa suljettu pois. Moderni maailma on pienempi kuin koskaan. Esimerkiksi tietotekniikan avulla oma maa ja perinne on aina saavutettavissa. Ifemelukin seuraa maanmiestensä blogikirjoituksia, ja molemmilla on yhteyksiä myös muihin maahanmuuttajiin. Teos siis kertoo maailmasta, jossa sosiaalinen media tukee eroja ja identiteettien säilymistä eikä assimilaatioon ole pakottavaa tarvetta.

Rehellisesti rodusta?

Kotiinpalaajissa yhdistellään etnisyyden käsittelyä rakkauden kuvaukseen hieman samaan kuin Adichien aikaisemmassa tuotannossa. Teoksessa nostetaan esille sellaisia kirjallisia esikuvia kuten vaikkapa Achebe, mutta toisaalta maininnan saa myös romanttiset Harlekiini-kirjat.

Adichie ei tunnukaan kunnioittavan jyrkkää eroa korkea- ja populaarikirjallisuuden välillä. Romanttinen kirjallisuus ei välttämättä edusta matalampaa kirjallisuuden lajia. Kotiinpalaajienkin keskiössä ovat henkilöiden väliset rakkaussuhteet, joihin tosin ympäröivä yhteiskunta kaiken aikaa vaikuttaa.

Adichie ei kunnioita jyrkkää eroa korkea- ja populaarikirjallisuuden välillä.

Vaikka yhteiskunnallinen näkökulma ohjaa myös teoksen tapahtumia, rakkauden käsittely ei ole sille alisteista. Kumpikin taso tukee toistaan. Ihmiset eivät pääse pakoon sosiaalisia identiteettejään edes intiimeissä suhteissa, joissa ne päinvastoin konkretisoituvat. Vaikka ihmissuhdekiemurat ovat tärkeässä asemassa, tapahtumien edetessä Kotiinpalaajat kasvaa voimakkaasti tarinaksi rodusta tai etnisyydestä.

Kotiinpalaajat on sujuvasti kirjoitettu tarina, jonka Adichie on sommitellut helposti luettavaan muotoon, vaikka aiheet eivät välttämättä niin yksinkertaisia olekaan. Kyseessä ei ole vaikeaselkoinen teos. Tästä on mahdollista löytää myös kritiikin siemen. Jotkut lukijat saattavat kokea teoksen liian valmiiksi pureskelluksi, koska se ei jätä tarpeeksi tilaa lukijan omalle päättelylle.

Helpon ymmärrettävyyden voi uumoilla olleen Adichien tavoite ja tietoinen ratkaisu eräiden henkilöhahmojen kommenttien perusteella. Esimerkiksi päähenkilö Ifemelu ei arvosta ystäviänsä kirjallisuusmakua näiden pitäessä kirjoista, jotka pitävät sisällään ”liian suuria sanoja”.

Teoksessa tunnutaan siis varauduttavan syytökseen, että aiheita käsitellään liian suorasukaisesti. Esimerkiksi päähenkilö Ifemelu asettuu puolustamaan romaanikirjailijaa, jonka tuotantoa arvostellaan siitä, että se on liian ”silmiinpistävää”. Adichie tuntuu sanovan, että etnisyydestä pitäisi kirjoittaa mahdollisimman suoraan, että lukija ”joka ei osaa lukea rivien välistä” ymmärtäisi lukevansa etnisyyden merkityksestä.

Tai kuten kyseinen kirjailija Shan kritisoi Yhdysvaltojen kirjallista kulttuuria: ”Ei tässä maassa voi kirjoittaa rehellistä romaania rodusta.” Henkilöhahmot käyttävät teoksessa reippaasti termiä ”rotu”, joka on usein leimattu poliittisesti epäkorrektiksi.

Adichien pyrkimys selkeään ja ymmärrettävään kokonaisuuteen viimeistelee suorasanaisesti teemoja käsittelevät blogitekstit. Rodun, etnisyyden ja sosiaalisten hierarkioiden käsittelyä ei jätetä pelkästään tarinasta tulkittavaksi. Ifemelun kerrotaan alkavan pitää Yhdysvalloissa varsin suosituksi muodostuvaa, rotuaiheista blogia.

Blogikirjoitusten avulla rotua – tai poliittisesti korrektimmin etnisyyttä – sekä immigraatiokysymyksiä pystytään käsittelemään varsin suorasanaisesti. Teoksen teemat tiivistyvät aika ajoin blogikirjoitusten otsikoiksi, kuten esimerkiksi ”Kuinka ei-amerikkalaisen mustan pitäisi ymmärtää Amerikkaa: amerikkalainen heimokulttuuri”. Tällä ratkaisulla Adichie kykenee käsittelemään aiheita kahden tekstilajin käytänteiden kautta. Samalla Adichie vetoaa sekä lukijoiden tunteeseen että älyyn.

Draaman kaareltaan ja tunteisiin vetoavuudellaan Kotiinpalaajat teos ei edusta lajinsa terävintä kärkeä. Ifemelun ja Obinzen kokemukset maahanmuuttajina ovat toki paikoin ikäviä ja herättävät tunteita, mutta teosta vaivaa ehkä hieman Adichien taipumus rönsyilyyn. Myöskään henkilöhahmojen paluu kotimaahansa ei muodostu teoksen dramaattiseksi huipennukseksi. Toisaalta tapahtumien kärjistäminen saattaisi luistaa tarinan liialliseen melodramaattisuuteen. Nyt teos säilyttää otteensa todellisuuteen eikä jää harlekiinien haavemaailmaan.

Adichien kirjailijanlaatu saattaa tuoda mieleen vaikkapa kotimaisen Riikka Pulkkisen.

Adichie panostaa myös henkilökuvaukseen ja henkilöhahmojen kehittelyyn sen verran, että ei teos sentään kioskikirjallisuutta edusta, vaikka Harlekiini-kirjoille annetaankin ymmärrystä. Kiinnostuksessaan moniulotteisten henkilöhahmojen luontiin Adichien kirjailijanlaatu saattaa tuoda mieleen vaikkapa kotimaisen Riikka Pulkkisen.

Hanna Tarkan käännös on helppolukuista suomea. Tosin jos tämän yli 500-sivuisen kirjan laittaa toviksi pöydälle lukutauon ajaksi, niin sivu voi taittua hiirenkorville eikä koiran (engl. dog ears). Ja suomennoksen nimestä voi olla ainakin kahta mieltä. Lukuiloa nämä huomiot eivät pilaa, vaan itse jäin jopa kaipaamaan jatkoa Ifemelun ja Obinzen tarinalle.