Äidin pikku pyöveli. Novelleja (Insecte)

Ranskalaisen kirjallisuuden uuden vahvan naisnimen Claire Castillonin novellikokoelma Äidin pikku pyöveli vyöryttää rankkoja ja irvokkaita näkymiä äitien ja tyttärien yhteiselosta. Ronskit ja makaaberit aiheet tulevat esille ilman sovinnaisuuksia ja totuttuja kielipelejä. Nuori kirjailija säväyttää myös siekailemattomalla tabukuvauksellaan ja tyylikkäällä kerronnallaan.

“Cathy sysii minut ulos, tönii takaperin käsi kummallakin rinnallani, ja ovi sulkeutuu nenäni edestä. Mieheni tulee paikalle metelin hälyttämänä ja näkee minut istumassa lattialla järkyttyneenä levy painettuna sydäntä vasten. Hän jatkaa ohitseni, sanoo vain Tuletko nukkumaan? Tiedän, että huomenna menee jo paremmin, ihan varmasti.“

Mitä tapahtuu, kun murrosikäisen tytön äidistäkin tulee murrosikäinen? Mikä saa nuoren perheenäidin heittämään kolmivuotiaan tyttärensä ulos täyttä vauhtia liikkuvasta autosta? Entä miten perheenäidille selviää insesti aviomiehen ja tyttären välillä?

Äidin pikku pyöveli on Claire Castillonin (s. 1975) kuudes teos, jolla hän löi itsensä läpi kansainväliselle parnassolle vuonna 2006. Castillonin viisi aikaisempaa kaunokirjaa ovat romaaneja. Kirjailijan uusin novellikokoelma On n’empêche pas un petit cœur d’aimer on julkaistu Ranskassa tammikuussa 2007.

Äidin pikku pyövelin novellit luotaavat äärimmäisyyksien kautta sukupolvikuilun kipupisteitä ja haasteita. Novellihenkilöt ovat hyvin eri-ikäisiä: eläkeläisistä vaippaikäisiin pikkutyttöihin. Vahvasta naisnäkökulmastaan huolimatta kertomukset avautuvat pintatasolla kivuttomasti myös mieslukijalle.

Castillon painottaa jokaisessa novellissaan samoja asioita. Äidit vanhenevat, tyttäret taas kypsyvät. Novellit kärjistävät todellisuutta, kiistävät itsestäänselvyyksiä, luovat uusia ja yllättäviä katsantokantoja, lyövät poskelle sovinnaisuuksia ja antavat kosolti ajattelemisen aiheita. Kirjailijan mielikuvituksen rajat osoittautuvat Äidin pikku pyöveln 19:ssä novellissa avariksi kuin aidat villin lännen preerialla.

Mm. viime vuonna Jonathan Rabbin tyylikkään Rosa-dekkarin suomentaneen Lotta Toivasen suomennos tuntuu toimivalta. Vaikka ranskalaiskirjailija heittelee tajunnanvirtamaisesti lauseita lauseen perään, suomentaja on onnistunut sitomaan niitä jouheviksi jaksoiksi. Myös kokoelman editointi on huolellinen.

Naiselliset tabut

Äidin pikku pyövelin suurimpia ansioita on tapa, jolla kertoja tuo esille naisellisia tabuja. Castillon kajoaa siekailematta esimerkiksi naisten vaikeisiin tunteisiin ja keskinäisiin kaunoihin. Novellien äärellä alkaa tuntua luonnolliselta kysyä, kumpi on naiselle vaikeampaa, olla äiti vai olla tytär. Kirjailija nostaa maailmankirjallisuuden äitimyyttien ja -kertomusten rinnalle ansiokkaasti tytärmyyttejä ja käsittelee niitä havainnollisesti.

Eräässä novellissa ruoditaan kuvia kumartamatta tytön kasvattamista nykynaiseksi. Kun äitihenkilöä harmittavat teini-ikäisen tyttären poikamaiset eleet ja asenteet, tytär aistii vihamielisyyden ja päättää yllättää äitinsä – menemällä rintaleikkaukseen! Tytär hakeutuu aikuisuuden kynnyksellä aikuisviihdealalle, mistä äiti iloitsee vilpittömästi. Kärjistyneestä kirjoittajanotteesta kertoo myös se, että kun seksibisneksen karmaiseva kääntöpuoli lyö novellihenkilöitä poskelle olan takaa, kertoja jättää henkilönsä kytevien tuhkaraunioiden äärelle yksinäisinä ilman lohdutusta tai syvällisiä oivalluksia.

Ilkikurinen ja kyyninen novellikertoja tarkkailee novellihenkilöiden tyhmyyttä ja järjettömiä valintoja ilman myötätuntoa. Toisessa novellissa valehteluun tottunut äiti yrittää viekoitella tyttärensä narraamaan isäänsä ja salaamaan asioita. Castillon kuvaa koskettavasti kauheaa tyhjän päälle putoamista ja juurettomuuden tunnetta, kun tytär saa lopulta selville olevansa adoptoitu ja äitinsä uskotelleen hänelle toista jo vuosia.

“Äiti on tosiaan pahimman luokan valepukki. Valehtelija hiusjuuriaan myöten. Entä minä, missä minun juureni ovat?“

Useimmat ranskalaiskirjailijan luomista tilanteista ovat yliampuvan lennokkaita, kuin sensaatio-otsikoiden toisintoja. Nuori nainen synnyttää tyttövauvan ja päättää hylätä tämän nimettömänä synnytyslaitokselle. Pikkutyttö joutuu puhutteluun poliisilaitokselle äitinsä tehtyä itsemurhan. Yksi novelliäideistä pakenee teatraalisesti “Kuinka taistella kun mies lyö“ -ryhmään, kun oma tytär heittäytyy väkivaltaiseksi.

Mieshenkilöitä Castillon ei päästä kertaakaan estradille naisten eteen. Kun eräässä kertomuksessa nuori nainen miettii keinoja keskustella äitinsä kanssa isänsä uskottomuudesta, miestä ei näy eikä kuulu varsinaiseen vuoropuheluun mukaan. Novellien miehet ovat statisteja, tahdottomia nahjuksia, joiden tuki naisten ongelmissa on minimaalista.

Castillonin epätoivoiset kotirouvat vaikuttavat ihmissuhdetaidoiltaan toivottoman neuvottomilta. Hätätilanteissa he löytävät lähes aina murskaavia sanoja, jotka vaientavat keskustelun tehokkaasti. Monesti pesäero on väistämätön ja peruuttamaton.

Äiti ei ikinä kuole

Ranskalaiskirjailijan ääriheitot yllättävät monin tavoin mutta muuttuvat yksipuolisilta aiheiltaan puiseviksi. Toisinaan Castillon muuttaa novellin henkilöasetelman kertaheitolla toiseksi, kuten novellissa äitiään häpeävästä tyttärestä. Kun novellin äiti järjestää äänekkäästi syntymäpäiväjuhlat tyttärelleen ja tämän ystäville, äiti pitää juhlissa niin kovaa komentoa, että juhlakalulle jää bileistä päällimmäiseksi mieleen suuri häpeän tunne:

“Pidän kavereideni äideistä, he ovat normaaleja, he osallistuvat etäisyyden päästä huomaamattomasti, eivät niin kuin meidän äiti joka yrittää aina keksiä minulle tekemistä, vaikka haluan vain olla.“

Tässä novellissa astuu esiin Castillonille melko harvinainen toiveikas kertoja. Loppua kohti tytär näet joutuu muuttamaan käsitystään äidistään myönteisemmäksi tämän alkaessa muuttua silmin nähden erilaiseksi. Keski-ikäinen äiti oppii sittenkin miellyttämään sekä tytärtään että tämän nuorekasta lähipiiriä.

Ranskalaiskirjailija haluaa minusta korostaa äideillä olevan sellaista valtaa ja voimaa, jota tyttäret eivät voi kiistää edes ääritoimilla. Maagisessa novellissa “Rakkain terveisin“ vanha äiti seuraa ruumisarkusta tyttärensä hyvästienjättöä ja toteaa voivansa lähteä rauhassa ajan rajan tuolle puolen. Fantastisella kuvallaan Claire Castillon havainnollistaa rakkauden kääntöpiiriä alleviivaten äidin kuolemattomuutta, vaikka sukset tyttären kanssa saattavat mennä ristiin pahemman kerran.