Professori

Muistelu on kuin Rubikin kuution kääntelyä, tuumaa päähenkilö brasilialaisen Cristovāo Tezzan romaanissa Professori. Jotakin samaa on myös teoksessa itsessään. Eri ajoilta peräisin olevat muistot kääntyvät esiin päähenkilön ajatuksissa yhä uudestaan ja sekoittuvat toisiinsa — hieman siis kuin palat kuutiossa. Kertomuksen aikajärjestystä sekoitetaan harvoin niin tehokkaasti kuin tässä teoksessa.

Kehyskertomuksena on professorin valmistautuminen tilaisuuteen, jossa hänet palkitaan elämäntyöstään.

Kertomuksen pintatason tapahtumat ovat melko yksinkertaiset. Kehyskertomuksena on eläköityvän 70-vuotiaan romaanisen filologian professori Heliseu de Motta e Silvan valmistautuminen hänen kunniakseen pidettävään tilaisuuteen, jossa hänet palkitaan elämäntyöstään yliopistolla.

Tilaisuus saa professorin käymään läpi tapahtumia viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajalta, jonka hän on viettänyt yliopiston palveluksessa. Erityisesti ajatuksiin palaavat muistot hänen elämänsä kahdesta tärkeästä naisesta, mutta myös erilaiset yksityiskohdat Brasilian yhteiskunnasta ja sen muutoksesta nousevat useassa kohtaa esille. Tämä saa lukijan miettimään yhtäläisyyksiä professorin henkilökohtaisen elämän yksityisen tason sekä Brasilian yhteiskunnallisen tason välillä. Rakkaus- tai rakkaudettomuusaihe sinällään on universaali.

Etelä-amerikkalaista kirjallisuutta on käännetty suomeksi melko runsaaksi, mutta valtaosa teoksista on espanjalaiselta kielialueelta. Tutuimpia brasilialaisia kirjailijoita suomalaisille lienevät Jorge Amado, Paulo Coelho ja Luiz Ruffato, jolta niin ikään ilmestyi juuri uusi suomennos.

Etelä-Amerikan tunnetuin tyylisuunta maaginen realismi on vaikuttavat paljon käsitykseen siitä, millaista kirjallisuutta mantereella kirjoitetaan. Tezzan hallittu kirjoitustyyli saattaa kuitenkin tuottaa mielleyhtymiä pikemminkin eräisiin eurooppalaisiin kirjoittajiin kuin eteläamerikkalaisiin kollegoihin. Takakannessa häntä verrataan Faulknerin ohella Proustiin, mutta aikatasojen limittymisestä voi tulla mieleen myös muutama muu ranskalainen, kuten esimerkiksi nobelistit Claude Simon ja Patrick Modiano.

Romaanin perusteella kirjallisuuden professorina itsekin toiminut Tezza on perehtynyt varsin hyvin kirjallisuuden kerrontakeinoihin. Teoksen rakenne on kunnianhimoinen. Silmiinpistävintä on mainittu suoraviivaisen aikarakenteen rikkominen. Tämän lisäksi kerronnassa vaihtelee tiheästi sisäinen ja ulkoinen fokalisaatio, mikä ilmenee esimerkiksi ensimmäisen ja kolmannen persoonan käytössä. Päähenkilöä kutsutaan pääasiallisesti tuttavallisesti etunimellä Heliseu, mikä osaltaan häivyttää rajaa ulkoisen ja sisäisen näkökulman väliltä.

Verkkoon uinut

Kertomuksen tärkeimmiksi henkilöiksi päähenkilön lisäksi muodostuvat tämän vaimo Monica ja jatko-opiskelija Therèze. Jo melko varhaisessa vaiheessa lukija ymmärtää vaimon olevan kehyskertomuksen aikatasolla menehtynyt. Hän on kuitenkin kertomuksessa jatkuvasti läsnä, koska tarinan aikatasot limittyvät. Menneisyys nivoutuu saumattomasti nykyisyyteen muistojen virrassa.

Therèzeen professori tutustuu, kun tämä pyytää häntä väitöskirjansa ohjaajaksi.  Therèzen väitöskirjan aihe ”monimerkityksellisyyden kieliopillistuminen Brasilian puhekielessä” ei ole aivan professorin vahvinta aluetta. Heliseu itse tutkii konkreettisia muutoksia portugalin ja brasilian kirjakielessä. Tätä ilmentää hänen mieltymyksensä keskiaikaisesta tekstistä löytämäänsä ilmaukseen, jonka mukaan sanat ovat kuin kolikkoja — vain käypä kelpaa.

Therèzen työn hämärästä tutkimusongelmasta huolimatta Heliseu suostuu viipymättä nuoren naisen pyyntöön.  Erityisesti näin #metoo-kampanjan jälkeisenä aikana keski-ikäisen professorin ja nuoren jatko-opiskelijan välistä suhdetta lukee tietysti hyväksikäyttönä. Hyväksikäyttö kuvataan kuitenkin molemminpuolisena. Therèze saa professorin tuen työlleen ja kaikkoaa heti Eurooppaan saatuaan työn valmiiksi.

Avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat ikään kuin maan tapa, jota vaimo saa luvan sietää.

Eteläamerikkalaista kirjallisuutta lukenut saattaa odottaa henkilökuvauksesta voimakkaita tunteita ja ylitsepursuavaa dramatiikkaa, eritoten kun kysymys on avioliiton ulkopuolisesta suhteista ja pettämisestä. Näin ei kuitenkaan ole. Heliseu kuvataan pikemminkin melko kuivakkaaksi tyypiksi. Petettyään vaimoaan ensimmäisen kerran hän kertoo tehneensä sen ”pikemminkin verkkoon uineena kuin halusta, ilman sen kummempia seurauksia”.

Professori ei vaikuta potevan suurempia tunnontuskia syrjähypyistään, mikä voi saada lukijan miettimään päähenkilön ja hänen toimintansa moraalia. Teoksesta saa kuitenkin käsityksen, että Heliseu ei ole mitenkään poikkeuksellisen paheellinen vaan päinvastoin muuten melko säntillinen mies.

Mikäli henkilöhahmoja lukee yhteiskunnallista taustaa vasten, antaa teos melko konservatiivisen kuvan sukupuolirooleista. Miehelle avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat ikään kuin maan tapa, jota vaimo saa luvan sietää. Monica tietää suhteista, mutta laskee niistä miehelle jopa leikkiä.

Minään järin lipevänä hurmurina professoria ei kuvata. Ihmissuhteissa hänellä jää lopulta käteen pikemminkin musta pekka. Therèze muuttaa pois Brasiliasta ja avioliitto Monican kuvataan väljähtäneeksi. Teoksessa myös leikitellään tai vihjaillaan melko varhaisesta vaiheesta lähtien Heliseun mahdollisesta syyllisyydestä aviorikosta suurempaankin rikokseen. Tämä vihjailu luo yhden teoksen rakennetta ylläpitävän jännitteen.

Yhteydet aikojen välillä

Kieli ja kielitiede nousevat teoksessa usein esille, mikä saa hakemaan yhteyksiä kertomuksen eri tasojen välillä: onko kielitietieteellisillä huomioilla myös temaattista merkitystä vai toimivatko ne vain henkilökuvauksen välineinä? Teoksessa on viitteitä siitä, että ainakin paikoin kirjoittaja leikittelisi teoksen eri tasojen välillä.

Professori Heliseun kerrotaan esimerkiksi tutkineen portugalin kielen historiaa. Kielelle on tyypillistä konsonanttien katoaminen vokaalien välistä, mikä osaltaan erotti portugalin kielen espanjasta. Eräässä kohtaa päähenkilön vaimo luonnehtii heidän väljähtänyttä suhdettaan ”vokaalien välisen avioliiton katoamiseksi”.

Teoksessa toistuvasti esiin nousevat kielitieteelliset huomiot eivät vaikuta olevan pelkästään henkilökuvaukseen tarpeisiin käytettyjä yksityiskohtia. Esimerkiksi edellä olevan esimerkin pohjalta voidaan tehdä tulkinta, että nykyisyyttä voi selittää jokin seikka, joka tällä hetkellä on jo havaitsematon. Portugalin nykyisiä sanamuotoja selittää niiden varhaisempi muoto ja kahden henkilön suhdetta heidän hiipunut rakkautensa. Toisin sanottuna nykyisyyttä voi ymmärtää vain menneisyyden kautta.

Havaitun ja havaitsemattoman välistä eroa käsittelee myös Therèzen väitöskirja. Hänen mukaansa brasilian kielelle on tyypillistä ilmaisun ja tarkoitteen välinen epäsuhta. Tämä on tyypillistä esimerkiksi ironiassa, mutta Therèze näkee tämän epäsuhdan kuvaavan laajemmin koko Brasilian kulttuuria. Hän selittää asian professorille: ”täällä, Brasilian puhekielessä, kaikki todelliset merkitykset ovat sanojen ulkopuolella paljon radikaalimmalla tavalla kuin missään muualla koko maailmassa —— Moniselitteisyys on normi, ei sattuma.” (s. 157)

Brasilian kielelle on tyypillistä ilmaisun ja tarkoitteen välinen epäsuhta.

Tietynlainen moniselitteisyys värittää koko Tezzan kirjaa. Kertomuksen henkilöt, tapahtumat ja erilaiset yksityiskohdat kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka saa lukijan hakemaan yhteyksiä eri asioiden välillä.

Teoksessa vilahtelee toistuvasti erilaisia yksityiskohtia Brasilian lähimenneisyydestä. Sinällään teoksen usealle vuosikymmenelle jännittyvä aikajänne mahdollistaisi erilaisten yhteiskunnallisten kehityskulkujen käsittelyn. Ei ole kuitenkaan mitenkään ilmeistä, kuvastaako esimerkiksi päähenkilön asenteiden konservatiivisuus myös laajemmin Brasilian yhteiskunnan vanhoillisuutta. Yhteiskunnallisten yksityiskohtien jatkuva esiin nostaminen muuten melko pienimuotoisessa ja intiimissä kertomuksessa voisi tukea tällaista tulkintaa.

Päähenkilö esimerkiksi tutkii työkseen satoja vuosia vanhoja tekstejä ja on siten suuntautunut menneeseen. Teoksessa nousee yksityiskohtina toistuvasti esille myös homoseksuaalisuus professoria vaivaavana seikkana sekä paavin poikkeuksellinen irtisanoutuminen. Juutalaisuuteen viitataan useassa kohtaa. Professorin henkilöhahmoa ja Brasilian yhteiskuntaa rinnastamalla voidaan tehdä tulkinta vanhoillisen yhteiskunnan muutoksesta ja yrityksestä sopeutua nykyaikaan, mutta kuten jo sanottu, mitenkään allegorisen ilmeistä tämä ei ole. Tezza ei osoittele sormella, vaikka saattaa sitä pyöritelläkin.

Taitava rakenne

Liika alleviivaaminen tai suoraan sanominen voi joskus tehdä lukukokemuksesta tylsän. Lukuiloa pitää yllä löytämisen tai oivaltamisen ilo. Tezza ei syyllisty rautalangasta vääntämiseen. Teoksen tapahtumat keriytyvät auki pikkuhiljaa ja lukijalle jää ilo sommitella langanpätkiä toisiinsa.

Kaiken kaikkiaan Professori on taitavasti kirjoitettu teos. Sen suurimpana puutteena on ehkä se, että kertomuksen pintatason aviodraama ei ole kovin omaperäinen tai yllättävä — eikä erityisen dramaattinen. Edes murhavihjailut eivät tätä pelasta.

Tezzan teoksen tyyli ja taiturimainen rakenne lisäävät sen kiehtovuutta.

Kirjojen mielenkiintoisuus voi onneksi perustua muuhunkin kuin juonivetoisuuteen. Tezzan teoksen tyyli ja taiturimainen rakenne lisäävät sen kiehtovuutta. Tezza sitoo henkilöhahmot yhteiskuntaan ja onnistuu vähintään tekemään hypoteeseja Brasilian lähimenneisyydestä ja nykyisyydestä. Täältä käsin on tosin vaikea arvioida, kuinka nappiin huomiot osuvat. Yhteiskunnallisista yksityiskohdista huolimatta suurin paino teoksessa on kuitenkin henkilöiden välisissä suhteissa.

Teoksen suomentaja Tarja Härkönen mainitaan etukannessa kirjailijan nimen ohella, mikä osaltaan tekee näkyväksi kääntäjän roolia teoksen kokonaisuudessa. Mainitsemisen arvoinen on esimerkiksi toimiva ratkaisu kääntää vanhalla portugalilla kirjoitetut lainaukset Agricolaa tai vanhaa suomen kirjakieltä mukailevalla tyylillä. Suomennosta on muutenkin ilo lukea.