Eikö kärsivällinen pyrkimys totuudenrakkauteen ole yhtä tärkeä hyve kuin usko? kysyy Eila Kostamon romaanin keskiössä oleva Alpo. Alpo on sairaalapastori, joka yrittää toteuttaa käytännössä hyvää tahtoa ja oikeudenmukaisuutta. Hän on huomannut, että varsinkin hyvän tahdon toteuttaminen on ”erityinen taitolajinsa, jossa ei koskaan tulla mestareiksi”.
Kostamon kymmenes proosateos on lujasti kiinnittynyt nykyaikaan, jossa yhä useammat periaatteessa hyvin toimeentulevat ihmiset ovat tyytymättömiä elämäänsä ja uupuvat.

Kostamo kuvaa teoksessaan kahta perhettä ja neljää sukupolvea. Avioeron jälkeen yksinhuoltajaksi päätyneen Alpon tytär Minna saapuu yllättäen isänsä luokse Suomeen. Tuuli on toiminut pitkään avustustyöntekijänä Länsi-Afrikassa. Isänsä tavoin hän yrittää lisätä oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin määrää maailmassa, mutta joutuu omassa elämässään väkivallan kohteeksi. Pahoinpitelijänä on Tuulin aviomies Artur, joka vaimoltaan lupaa kysymättä muuttaa Ranskaan ja vie mukanaan perheen yhteiset lapset.

Alpo toteuttaa ahdistuneen tyttärensä kanssa heideggerilaista silleen jättämistä. Isä on kanssakulkijana läsnä, mutta ei kysele, ei vaadi, ei tivaa ratkaisuja. Tuulin äiti on sen sijaan aktiivisen toiminnan ihminen. Näyttelijän työlleen omistautunut, itsekeskeinen Minna ei käsitä, miksei tytär anna hänen auttaa.Toisaalta Minna vaatii entistä aviomiestään ottamaan kantaa Minnan omiin elämänvalintoihin ja pettyy, kun Alpolla ei ole tarjota varmoja ja selkeitä ratkaisuja. Minna on läheltä nähty kuva narsistisesta ihmisestä, joka ei edes yritä peitellä minäkeskeisyyttään.

Kostamo tarkastelee Alpon, Minnan ja Tuulin kautta hienopiirteisellä ja tarkkavaistoisella tavalla inhimillisen arkikäyttäytymisen taustalla olevia yksilöllisiä perusmotiiveja. Lisäksi hän kuvaa elämän sattumanvaraisuutta ja sitä, kuinka monet eri tekijät vaikuttavat ihmisen elämän muotoutumiseen. Vaikka Tuulilla on tasapainoinen isäsuhde, tytär päätyy silti avioliittoon, jossa seksuaalisuus yhdistyy väkivaltaan. Tuulin aviomies ei ole aggressiivinen hirviö, vaan Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijä Afrikan kriisialueella.

Järkeistetyn hallittu elämä

Alpo joutuu työnsä kautta uudelleen tekemisiin vanhan, kertaalleen menetetyn ystävänsä Saulin kanssa. Sauli on talouselämän vaikuttaja, jonka elämä on kaiken aikaa on line -tilassa. Kun Saulin vaimo uupuu, aviomies yrittää hakea tilanteen selittäjäksi fyysistä sairautta. Tellervo putoaa kuitenkin vaikeaan depressioon ja siitä parantuakseen torjuu Saulin luotaan. Kostamo piirtää pienin elein näkyville hallitsemattomaan luisuun joutuvan, identiteetiltään epävarman, keski-ikäisen naisen hitaan ja hauraan itsenäistymisen. Saulin ja Tellervon pitkää avioliittoa vaivaa huomaamatta syntynyt autius. Puolisot eivät löydä minkäänlaista kosketuspintaa toisiinsa, eikä Sauli pysty määrittelemään syytä omaan tyytymättömyyden tautiinsa. Saulin ja Tellervon avioliittoa hahmottaessaan Kostamo kirjoittaa piinallisen tarkasti miehen ja naisen välisestä tyhjyyden tasapainosta. Suhdetta ei vaivaa ainoastaan rakkaudettomuus vaan myös välinpitämättömyys. Itsekkäitä elämänratkaisuja toteuttanut Sauli on Alpon vastakuva. Sauli on selviytyjä, mutta kaiken selviytymisen keskellä hänen elämänsä on merkityksetöntä. Uudet haasteet täyttävät tyhjiötä, jota hän ei halua itsestään paikantaa. Mustavalkoisia ihmiskuvia välttelevä Kostamo asettaa myös Alpoon itsekkään tyhjiön: Alpo ei osaa luopua nuorena kuolleen ensimmäisen vaimonsa kauniista muistosta. Alpon maskuliininen elämänvoima on ikään kuin paennut tuohon muistoon. Lähimmäisenrakkauden toteuttamisesta on tullut hänen elämänsä sisältö, mutta lopulta Alpokin uupuu. Kysymyksiä on liikaa, vastauksia liian vähän.

Eila Kostamo on julkaissut hiljaisella äänellä kirjoitetun, koskettavan teoksen ihmisistä, joita painavat sukupolvien ja oman elämän taakat. Yhteys lähimmäisiin on välttämätön jaksamisen edellytys, mutta aidon ja totuudellisen yhteyden löytäminen tuntuu olevan näille ihmisille yhtä vaikeaa kuin se todellisessa elämässä on. Kostamo välttää kaikki helpot ratkaisut. Itse asiassa hän ei tarjoa lainkaan ratkaisuja. Teoksen kertojan elämänfilosofia on sama kuin Alpon eettinen ohjenuora: ”Vaeltakaa, älkää pysähtykö”.

Dela artikeln: