Kolmesti viety sielu

Kolmesti viety sielu on taitavasti rakennettua fantasiaa, joka käsittelee monia dystopiakirjallisuuden klassikkoteemoja. Romaani yhdistää kiinnostavasti proosa- ja säemuotoista kerrontaa.

2070-luvun Suomessa kuohuu. Euroopan yli on pyyhkäissyt kirkollisreformi, jonka seurauksena yhteiskunta on jaettu tiukasti kolmeen kastiin. Suomessa valtaa pitää valonjäsenten kirkollishallitus, ja kristinuskon vaikutusvalta ulottuu niin lainsäädäntöön, koulutussektorille kuin alempien yhteiskuntaluokkien kohteluun. Valonjäsenten alapuolella hierarkiassa ovat toisluokkaiset, jotka elävät valosieluisia huomattavasti heikommissa oloissa. Kaikista alin kasti koostuu inhotuista ja pelätyistä, sieluja syövistä demoneista. Suur-Helsingin ulkopuolella sijaitsevassa Mierron kaupungissa vallitsee jatkuvasti tiukentuva apartheid-järjestelmä: aseistettujen valvojien vahtimille demoneille on omat asuinalueensa, ruokakauppansa, terveyskeskuksensa ja koulunsa. Turvallisuuden nimissä monet valonjäsenet vaativat demoneille ja toisluokkaisille yhä kovempia rajoituksia. Demonien ihmisoikeuksien sympatisoijat hiljennetään tehokkaasti. 

Tällaisen kuvan tulevaisuudesta piirtää Elina Vahvaselän nuorten urbaani fantasiaromaani Kolmesti viety sielu. 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille lukijoille suunnattu yhteiskunnallinen fantasia tarttuu epäoikeudenmukaisuuden ja rajat ylittävän rakkauden kaltaisiin dystopiakirjallisuuden klassikkoteemoihin, jotka ovat vahvasti läsnä myös nykynuortenkirjallisuudessa. Romaani asettuu luontevasti erityisesti 2000-luvun YA-fantasia- ja dystopiaperinteiden jatkeeksi. Sen autoritaarisesta ja uskonnonvapautta rajoittavasta yhteiskuntajärjestelmästä tulevat monilta osin mieleen Suzanne Collinsin Nälkäpelien (2008–2010) vyöhykesysteemi, Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin (1985) fundamentalistinen teokratia ja Veronica Rothin Outolintu-kirjojen (2011–2013) ihmiset toisistaan erottavat osastot. Vahvaselän fantasian elementtejä sisältävä Eurooppa on kuitenkin omaleimainen maailmansa. Maailmanrakennus on yhteiskuntakritiikissään tarkkanäköistä ja viittaa moniin oman aikamme kiistoihin: 

Mietin, mitä isä sanoisi mielenosoittajien iskulauseista. Vuosikymmeniä sitten, kun ensimmäiset demonit oli löydetty, mielipiteet olivat jakautuneet rajusti sen suhteen, mitä demoneille tulisi tehdä. […] Kustannustehokkuuden nimissä toisluokkaisiksi oli niputettu demonien ohella muutama muukin ihmisryhmä. 

Jokainen maa oli tehnyt omia tarkennuksiaan uusiin sielunlakeihin. Suomessa, demokratian modernissa kehdossa, oli oltu melko lempeitä. Demonien olemassaolo sallittiin, mikä ei tietenkään miellyttänyt kaikkia. (s. 23.) 

On onnistunut ratkaisu, että Kolmesti viedyn sielun maailmassa ei eletä kovin kaukaisessa tulevaisuudessa. Se tuo ihmisten eriarvoisuuden lähelle lukijaa. Romaanin Suomessa on niin paljon arkisen tunnistettavia elementtejä pastan keittämisestä teinien tekstailuun, että välillä sitä lähes unohtaa lukevansa dystooppista fantasiaa eikä oman aikamme ongelmista kertovaa tarinaa. Ihmisten sieluja irti repivät demonitkin ovat tupsahtaneet muuten realistiseen todellisuuteen kuin sattumalta – kukaan ei vaikuta tietävän, miten tai miksi demoneja on olemassa. Romaanin kertojina vuorottelevat kirkollishallituksen johtohahmon poika Sam ja hyljeksitty demonityttö Ella, jotka tapaavat sattumalta ja ajautuvat toisluokkaisten ja demonien kohtelua koskevaan poliittiseen kuohuntaan. Kahden näkökulman yhdistämisessä hyödynnetään mielenkiintoisella tavalla sekä proosa- että säekerrontaa. Proosa- ja säeosuudet eivät ole sattumanvaraisia, vaan muoto kytkeytyy oleellisesti romaanin teemoihin. Kun näkökulmahenkilönä on hyväosainen Sam, kerronta tapahtuu proosassa. Demonityttö Ellan kertojajaksot puolestaan ovat säemuodossa: 

tunnin valuttua tyhjiin 

väistelen naksuvia rystysiä 

siitä on tullut vaikeampaa 

homma on kiristymässä 

mikä johtaa siihen 

että sieluja viedään useammin 

mikä johtaa siihen 

että dempat saa turpaan useammin 

mikä johtaa siihen 

että kaikki johtaa kaikkeen 

Cedi sanoi joskus, että 

lippu on yksisuuntainen 

eikä saa koskaan unohtaa 

vallan saleissa puhaltavaa tuulta 

sitä jonka ihminen on nimennyt 

Jumalan ääneksi  

(s. 74–75) 

Lapsena demoniksi ”pudonneen”, steriloidun ja perheestään eristetyn Ellan pirstaloitunutta ja turvatonta maailmaa kuvataan myös kerrontamuodon tasolla kontrastissa Samin suojeltuun elämään. Romaanin maailmassa on kiehtovaa myös se, että autoritäärinen järjestelmä perustuu nimenomaan kristinuskoon – ei siis esimerkiksi jonkinlaiseen korkealle fantasialle tyypilliseen fiktiiviseen uskontojärjestelmään. Muista uskonnoista ei teoksessa ole puhetta, mutta toisluokkaisiin viitataan epäsuorasti myös ”muu-uskoisina”. Kirjan maailmassa esimerkiksi Japanissa demoneihin suhtaudutaan Eurooppaa kunnioittavammin: siellä ”sieluttomien” ajatellaan olevan osa evoluutiota toisin kuin länsimaissa, joissa demonius kytkeytyy kiinteästi raamatulliseen käsitykseen pahuudesta ja ihmissielusta. 

Viittauksia maailmansotia edeltäneisiin aikoihin, erityisesti 1920-lukuun kieltolakeineen, on teoksessa runsaasti. Demonijahti kuulostaa melko lailla myös Euroopan 1600-luvun noitavainoilta, mitä havainnollistetaan esimerkiksi kvisitioksi nimetyn tuomioistuimen avulla. Kolmesti viedyn sielun ydinviesti onkin, että jos viha ja pelko voittavat lähimmäisenrakkauden, yhteiskunnallinen kehitys saattaa pahimmillaan kulkea myös rajusti takaperin. Hyvän ja pahan taistelua käsitellään ajoittain melko mustavalkoisesti, mikä on toki yleistä erityisesti nuorille lukijoille suunnatuissa dystopioissa. Toisaalta Raamatusta löydetään myös lähimmäisenrakkautta ja suvaitsevaisuutta korostavia kohtia, joita ahdasmieliset aikuiset eivät osaa nähdä. 

Tärkeitä henkilöhahmoja ovat kertojien lisäksi Ellan mustasukkainen demonikämppis Lem sekä Samin salaiset toisluokkaiset ystävät Zack ja Muhis, joita valonjäsen ei tietenkään saisi segregaation vallitessa tavata. Teos kuvaa nuorten maailmaa osuvasti: vaikka henkilöhahmot elävät tulevaisuudessa, on teini-iässä lopulta lukuisia ajattomia piirteitä. Yhteiskunnallisiin ongelmiin herääminen, vanhempien sukupolven ja sääntöjen vastustaminen, rajojen kokeileminen sekä toisaalta ylirajaisen ystävyyden ja rakkauden merkitys ovat toiminnan keskiössä. Poliittisen kahinan lomassa Samin ja Zackin välille kehittyvät tunteet esitetään herkästi, ja romanssi on hyvä lisämauste loppua kohden tiivistyvään seikkailuun. 

Lopulta yhteiskunnallista muutosta onnistuvat tavoittelemaan vain rohkeat nuoret päähenkilöt, jotka nousevat epäoikeudenmukaisuutta sekä omia vanhempiaan ja opettajiaan vastaan. Rakenne on nuortenkirjalle tyypillinen, mutta Kolmesti viedyn sielun tapauksessa loppuratkaisu jää monilta osin avoimeksi. Asiat eivät muutu paremmiksi kertarysäyksellä: kuten Ella lopussa pohtii, ”suuret laivat kääntyvät hitaasti” (s. 323). Suomen – tai maailman – ongelmat eivät ratkea tunkemalla huono-osaisia eristyksiin ja syventämällä ihmisryhmien välistä segregaatiota. Teoksen maailmassa demonit ovat yliluonnollisesta kyvystään huolimatta yhä ihmisiä, ja heidän ihmisarvoinen kohtelunsa voisi vähentää myös sielujen irti repimistä. Romaanin lopetus saa lukijan janoamaan lisää tietoa siitä, mitä päähenkilöille, Idänportin kirkollishallitukselle ja koko Euroopan yhteiskuntajärjestelmälle käy. Taitavasti kirjoitetusta ja painokasta viestiä kantavasta nuortenkirjasta vaikuttuneena jään odottamaan Samin ja Ellan tarinalle jatkoa.