Yle uutisoi lokakuussa lukijoiden vähentyneestä keskittymiskyvystä, minkä takia kirjoista ja kirjojen luvuista tehdään aiempaa lyhyempiä. Heikki Kännön toinen romaanin Sömnö on omaksunut tästä suuntauksesta vain puolet: teoksen luvut on jaettu lyhyehköihin ja helposti sulateltaviin osiin, mutta 550-sivuinen teos herätti minussakin pientä ahdistusta. Missä välissä tällaisen järkäleen oikein ehtisi lukea?

Teoksen läpi kulkevina aiheina ovat taide, tiede ja tieteen rajat ylittävä mystiikka.

Sömnön tarina saa alkunsa kirjailija Isak Severinin päätöksestä kirjoittaa elämäkerta kuvataiteilija Werner H. Bergeristä ja Bergerin suvun kotisaaresta Sömnöstä, jonka salaperäisisistä tapahtumista on uutisoitu iltapäivälehtiä myöten. Kirkuvissa otsikoissa kysytään, mitä Sömnössä todella tapahtui, ja tähän kysymykseen Isak aikoo etsiä vastauksen.

Isak ajattelee, että selvittääkseen mysteerin hänen on tiedettävä kaikki Werneristä ja hänen läheisistään. Niinpä Sömnöstä muodostuu yksityiskohtainen sukukronikka, joka saa alkunsa 1800-luvun lopulta isoisä Samuelin vaiheikkaasta elämästä. Teoksen läpi kulkevina aiheina ovat taide, tiede ja tieteen rajat ylittävä mystiikka.

Isoisän ainutlaatuinen elämä

Sömnön pituuden aiheuttama lamaannus alkaa laantua, kun lehteilen kirjan ensimmäisiä sivuja. Uppoudun nopeasti Bergerin suvun tarinaan, jonka monivaiheinen juoni yhdistyy Kännön Mehiläistiestä tuttuun mystiikkaan. Vaikka Sömnössä on esikoisteoksesta tuttuja elementtejä, siinä ei ole turvauduttu tuttuun ja turvalliseen. Päinvastoin Sömnö on edeltäjäänsä monipuolisempi ja kiinnostavampi kokonaisuus.

Mukaansatempaavinta Sömnössä on Samuelista kertova osa. Suvun isoisää väitetään 127-vuotiaaksi, ja pitkän elämänsä aikana hän on joutunut pakenemaan niin huonoja työ- ja elinoloja kuin natsejakin. Samuelin tarina kierrättää lukijan ensin Itävallasta Kongoon ja takaisin ja lopulta Ranskan kautta Ruotsin saaristoon.

Sömnö on edeltäjäänsä monipuolisempi ja kiinnostavampi kokonaisuus.

Kongossa asuessaan Samuel tapaa tulevan vaimonsa, tutkimusmatkailija ja norsunmetsästäjä Lucrèce Dorénin. Jotain ainutlaatuista ja erityisen mieleenpainuvaa on tämän pariskunnan tarinassa sekä niissä paikoissa, joissa Samuel viettää elämäänsä. Kongo vetosi väkevyydellään minuun niin kuin se vetoaa teoksen hahmoihinkin:

”Afrikka ei ole visuaalinen elämys samassa mittakaavassa kuin se on henkinen elämys – tästähän isäni [Samuel] puhuu, ja totta se on. Afrikka on elävä organismi, joka kietoutuu ihmiseen täysin toisella tavalla kuin kotoinen Ruotsimme, jossa voi halutessaan unohtaa ympäristön pelkästään sulkemalla silmänsä.” (s. 239)

Mystiikan lumo ja vaikeus

Edeltävässä lainauksessakin mainitut henkiset elämykset kuuluvat olennaisesti Sömnön hahmojen elämään. Erilaisten maailmankatsomusten skaala on laaja, ja henkilöt turvautuvat muun muassa matrixismiin, arkkienkeleihin ja G.I. Gurdjieffin sielullisiin oppeihin.

Tällaiset faktoja ja tieteen rajoja koettelevat uskomukset tekevät Kännön teoksista täysin omanlaisiaan luomuksia, jotka ovat tärkeä osa Sömnönkin lumoa. Samaan aikaan juuri näistä uskomuksista kertovat kohdat tuntuvat paikoin raskailta. Kun Isak selittää, kuinka Gurdjieffin mukaan ihminen voi rakentaa itselleen sielun eli astraalisen kehon, jouduin välillä pinnistelemään:

”Tämä tapahtuu keräämällä vaikutelmia. On tunnistettava kulloisenkin vaikutelman laatu, mukautettava mieli ja kehon aineenvaihdunta sen saapumiseen, ennen kaikkea murrettava kosmisten oktaavien välillä vallitsevat intervallit eräänlaisten psyykkisten shokkien avulla.” (s. 296–297)

Faktoja ja tieteen rajoja koettelevat uskomukset tekevät Kännön teoksista täysin omanlaisiaan luomuksia.

Hetkittäisestä kangertelusta huolimatta mystiikka on yksi Sömnön vahvuuksista, sillä se tekee mahdolliseksi teoksen poikkeuksellisetkin tapahtumat. Toivottoman rakkauden motivoima Werner on jopa valmis myymään sielunsa Saatanalle saavuttaakseen ikuisen nuoruuden. Teoksessa mystiikka kietoutuu myös taiteeseen, joka puolestaan toimii teoksen punaisena lankana. Eri taiteenlajit ovat tärkeä osa niin henkilöhahmojen itseilmaisua kuin juonenkäänteitäkin.

Taktikointia ja loppuhuipentumia

Kännö kertoo Sammakon Sanomien haastattelussa, että Sömnön tarina oli hänen mielessään jo ennen Mehiläistietä, mutta hänen täytyi kirjoittaa ensin jotain helpompaa, jotta hän pystyisi kirjoittamaan Sömnön. Taktikoinnista huolimatta Kännön toinen romaani on saanut Mehiläistietä vähemmän huomiota ja kiitosta, mutta minuun teos teki edeltäjäänsä suuremman vaikutuksen.

Puolenvälin jälkeisessä suvantovaiheessa Sömnö on menettää otteensa, mutta loppua kohden teos pääsee takaisin vauhtiin. Lukijan vaiva palkitaan, eikä teosta malta laskea loppuhuipennuksen aikana käsistään. Paksun kirjan kammo kannattaa sysätä Sömnön äärellä syrjään ja lähteä selvittämään saaren tapahtumia pitkän kaavan kautta.

Dela artikeln: