Erään klovnin mietteitä

Heinrich Böllin Erään klovnin mietteitä (Ansichten eines Clowns) nostatti suuren kohun kriittisyydellään heti ilmestyttyään vuonna 1963. Kirja tulkittiin kannanotoksi katolista kirkkoa ja Saksan poliittista ilmapiiriä vastaan. Ansichten eines Clowns nousi siten yhdeksi Böllin pääteokseksi. Siksi onkin hämmästyttävää, ettei teosta ole suomennettu jo aikaisemmin.

Klovni sulkeutuu asuntoonsa, josta käsin hän käy puhelinkeskusteluja eräiden ystäviensä kanssa. Hänen rakkaimpansa, Marie, on jättänyt hänet. Ura on katkolla, polvi turvoksissa ja rahat lopussa. Voisiko kurjemmin käydä?

Tämä onneton rakkaustarina tuo mieleen amerikkalaisen elokuvaohjaajan Todd Solondzin mustan komedian Onni (Happiness), jossa aina kun näytti olevan jotain toivoa ja menevän paremmin, asiat menivät entistäkin huonommin. Klovni, 27-vuotias rikkaan suvun vesa Hans Schnier, palaa asuntoonsa Bonniin loukkaantuneena ja hyljättynä vain yksi markka taskussaan. Siitä alkaa kirjan kolmetuntinen, jonka aikana Hans yrittää löytää Marien sekä ratkaisun rahaongelmiinsa. Puhelinkeskustelu toisensa jälkeen tilanne käy yhä toivottomammaksi, ja lopulta Hans päätyy kitara kainalossa Bonnin aseman portaille.

Heinrich Böll (1917-1985) oli erittäin tuottoisa kirjailija ja hänen teoksiaan on käännetty paljon. Erään klovnin mietteitä -romaanin lisäksi Bölliltä suomennettuja teoksia ovat mm. Biljardia puoli kymmeneltä (suom. Kristiina Kivivuori 1960) ja Naisia joen maisemassa (suom. Markku Mannila 1987). Böll sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1972 siihenastisesta tuotannostaan, joka oli edistänyt saksalaista kirjallisuutta peilaamalla laaja-alaisesti omaa aikaansa ja yhteiskuntaa.

Erään klovnin mietteitä on toiminut tuulenhalkojana ei-aviollisten suhteiden kohdalla, jotka ovat nykyään niin suomalaisessa kuin saksalaisessakin kulttuurissa yleisesti hyväksyttyjä. Rivien välistä on kuitenkin aistittavissa toinen, ajankohtaisempi teema, abortit. Katolinen kirkko ei ole muutamassa vuosikymmenessä muuttunut eikä teoskaan ole menettänyt ajankohtaisuuttansa.

Suomeksi romaanin on kääntänyt Markku Mannila ja se on julkaistu Otavan Seitsentähdet-sarjassa vuonna 2004. Mannila on tehnyt kääntäjänä pitkän uran; Bölliäkin hän on kääntänyt yli kaksikymmentä vuotta. Tunnustusta työlleen hän sai vuonna 1986, jolloin hänet palkittiin Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry:n myöntämällä Mikael Agricola -palkinnolla. Se jaetaan merkittävän kaunokirjallisen teoksen suomennoksesta.

Luovaa luovimista käännöskarikoissa

Alkukielinen teksti on suoraviivaista ja helppolukuista. Suomentajan on onnistunut säilyttää tyyli käännöksessä, jota leimaa rikas ja sujuva suomen kieli. Suomennos ei kompastele, vaan kirmaa leikiten ongelmakohtien yli.

Käännösongelmat näyttävätkin olevan suomentajalle kuin kiviä keväisessä purossa, joille sitä ylittäessä voi hypätä. Niiltä lipeää helposti, mutta suomentaja on kuin onkin säästynyt kylmältä kylvyltä. Esimerkiksi seuraavaa saksan riimillisellä einen-meinen-rakenteella leikittelyä on hankala kääntää. Saksankielinen tekstinkohta viittaa merkityseroon, joka syntyy m-kirjaimen käytöstä tai sen puuttumisesta. Tässä suomentaja on käyttänyt vapauttaan kääntää luovasti:

Miksi ihmeessä hävetä, miksi jättää asia avoimeksi? (s. 284)
Oh, vergessenes, verschlucktes kleines m. (s. 224)

Käännöksessä on alkuteoksen lailla paljon sulkeita ja lainausmerkkejä, tarkasteleepa niitä sitten suomalaisen tai saksalaisen mittapuun mukaan. Samoin lauseiden pituus yllättää, mutta ne on suomennettu niin taitavasti, ettei happi lopu kesken, vaikka ralli jatkuisi sivunkin. Kertomus lentää, tosin se muutamissa kohdissa katkeaa odottamatta pikkuseikkoihin; esimerkiksi silloin, kun klovni miettii optimaalisinta kolikoiden määrää lakissaan:

… mutta paras vaihtoehto olisi kolme kolikkoa: kymmenpenninen, viisipenninen ja kaksi kahden pennin rahaa. (s. 326)

Tämä ei ole ajatusvirhe vaan huolimattomuusvirhe, sillä alkutekstissä kolikoita on yksi kutakin:

… am besten aber drei Münzen: ein Groschen, ein Fünfer und ein Zweipfennigstück. (s.257)

Alkuteoksen tarkastelu tuo esiin muitakin suomennokseen kätkeytyviä huolimattomuusvirheitä. Esimerkiksi alkuteoksen hyllyssä on pino kirjoja (s. 177), kun suomennoksessa se on täyttynyt nenäliinoista (s. 223). Samahan se tietysti on, millä hyllyn täyttää, ja nopeasti luettuna Taschentücher ja Taschenbücher varmasti sekoittuvatkin helposti, mutta tässä kohtaa olisi luullut kääntäjällä hälytyskellojen soivan.

Riemuisaa riimittelyä

Alku- ja kohdekielien erilaisuuksien vuoksi on helppo arvata, että esimerkiksi riimittelyt tai äänteet ovat aiheuttaneet kääntäjälle ajattelun aihetta. Riimittelyt erottuvatkin selkeästi, kun käännöstä ja alkutekstiä vertailee keskenään, koska vain hyvin harvoin niitä voi kääntää täysin sananmukaisesti. Niin tässäkin.

Oi, oi paavi parkaa, ei kiehdo ceedeeuu, vain lempipiireihinsä, omiinsa tukeutuu. (s. 345)
Der arme Papst Johannes, hört nicht die CDU, er ist nicht Müllers Esel, er will nicht Müllers Kuh. (s. 273)

Riimi, joka alun perin on lasten enttententten-tyylinen laskuriimi (Ich und du, Müllers Kuh, Müllers Esel, das bist du) on suomentajan käsissä säilyttänyt paitsi loppusoinnun toisessa ja neljännessä säkeessä, taidokkaasti myös merkityksensä. Suomalaisen korvaan sopivan riimittelyrytmin vuoksi viimeiseen säkeeseen olisi voinut lisätä yhden tavun, sanan hän: ”omiinsa hän tukeutuu”.

Uskotonta kääntämistä

Äänteiden vaihteluun perustuvan leikittelyn kääntäminen saattaa hämmentää lukijaa. Seuraavan esimerkin maininta ä:n ääntymisestä e:nä on sillä hilkulla, että sen olisi voinut jättää kokonaan poiskin. Vaihtoehtoisesti ä-e-leikittelyn sijasta olisi voinut käyttää suomen kielessä toimivampaa e:n ja i:n vaihtelua tyyliin hirveää / hirviää. Mutta tekipä niin tai näin, jokin muuttuu aina. Usein se on merkitys.

”Ai, pitäisikö puhua rahasta – tylsää.” Joskus hänen ä:nsä ääntyy melkeinpä e:ksi. (s. 158)

„Über Geld sprechen – wie gräßlich.“ Ein Ä fällt bei ihr hin und wieder, sie spricht es ganz nah an E aus. (s. 126)

Suomennos on alkutekstille myös ”uskoton” ja joitakin kohtia on jätetty kokonaan kääntämättä. Osa poisjätöistä on toimivia, eivätkä ne haittaa lukukokemusta lainkaan, mutta mukaan mahtuu sellaisiakin, jotka välittävät erilaisen mielikuvan kuin alkuperäisteksti.

Mielikuva Mariesta on muuttunut mm. kohdassa, jossa suomentaja on jättänyt hakasulkeilla merkitsemäni osan kääntämättä. Suomeksi Marie vaikuttaa kovemmalta ja voimakastahtoisemmalta, koska hän ei purskahdakaan uudestaan itkuun kuten saksankielinen Marie. Saksankielinen Marie suree pehmeämmin ja on sitä paitsi Hansia kohtaan keskustelevampi.

Marie mietti, nauroi uudelleen ja sanoi hiljaa: ”Minä en voi näyttäytyä täällä.” Minä kysyin: ”Miksi?”, mutta hän vain pudisti päätään. (s. 63)
Sie überlegte, lachte wieder und sagte leise: [„Du bist nicht dumm.“ Dann weinte sie plötzlich wieder und sagte:] „Ich kann mich hier nicht mehr blicken lassen.“ Ich fragte: „Warum?“, aber sie weinte nur und schüttelte den Kopf. (s. 52)

Seuraava kohta on esimerkki toimivasta poisjätöstä, jossa vältetään sinänsä harmiton mutta saksalaisen tarkka viittaus aikaan:

Minä kävin kylvyssä, tilasin aamiaisen huoneeseen, nukahdin ja heräsin Marien tuloon. (s. 170)
Ich nahm ein Bad, ließ mir ein Frühstück aufs Zimmer bringen, schlief ein und wurde gegen elf von Marie geweckt. (s. 135)

Klassikko hienostelematta

Markku Mannila on kääntänyt teoksen hienostelematta, ilman selittelyn makua. Böllin teksti onkin pitkistä lauseistaan huolimatta mutkatonta ja ymmärrettävää eikä se vaikuta kääntämisen kannalta mitenkään mahdottomalta. Ne muutamat kohdat, jotka kerta kaikkiaan eivät käänny suoraan suomeksi, suomentaja on ratkaissut erittäin hyvin.

Huolimattomuusvirheiden määrän vuoksi alkuteoksen ja käännöksen vertailijalle jää epäilys, että kääntäjälle olisi tullut suomennoksen kanssa sittenkin kiire. Suomennosta lukee kuitenkin lähes liitämällä. Tekstiin ei kompastu – vain klovnin ajatukset hyppivät välillä arvaamattomasti – ja sitä lukiessa voi unohtaa lukevansa käännöstä. Klassikko on saanut arvoisensa suomennoksen.