Pyhä uni (Seimutan)

Hisashi Hondan (s. 1947) Pyhä uni on harvinainen runokirja: ehta Orwellin vuonna 1984 ilmestynyt japanilainen kokoelma – ei siis mikään haiku- tai tankavalikoima. Se ammentaa Raamatusta yhtä ujostelemattomasti kuin länsimaissa on totuttu rohmuamaan kaukomaiden uskonnoista.

Monesti Suomessakin vieraillut Honda kertoo johdannossaan Pyhän unen saaneen alkunsa jo vuonna 1968, kun hän joutui viettämään puoli vuotta sairaalassa tuntemattomasta syystä johtuneen alaruumiin halvauksen vuoksi. Sairaalassa Hondan käsiin osui mustakantinen kirja, Raamattu, jota Honda rupesi jäljentämään ’kuin jonkin riivaamana’. Sittemmin Honda alkoi kirjoittaa runoja, ja reilut viisitoista vuotta myöhemmin sairaalakokemuksesta sikisi Pyhä uni.

Honda sanoo olleensa käärmeen puolella, kun ’käärme sanoi Aadamille ja Eevalle että he voivat syödä hyvän- ja pahantiedon puun hedelmiä’. Kun Aabelin surmannut Kain karkotettiin, Honda huomasi olevansa Kainin puolella. Vähitellen Honda samasti Jumalan hirmuhallitsijaan ja alkoi tuntea suoranaista vihaa mokomaa Jumalaa kohtaan. Eipä ihme, että Pyhän unen raamattumaisen runsaina polveilevat runot täyttyvät toinen toistaan raadollisemmista kuvista.

Kahtia kuin käärmeen kieli jakautuva kokoelma käynnistyy ’Alussa Jumala’ -nimisellä runolla, joka alkaa: ’Alussa Jumala / ryösti ihmisiltä sanat ja valon’. Kuvattuaan kuinka ’ihmiset elivät melskeisessä pimeydessä / ja tappoivat toisiaan, koska kaipasivat veren lemua’ Honda laittaa Jumalan sanomaan: ’näin on hyvä’. Hannu Salamaa kehtasivat syyttää jumalanpilkasta.

Käärmeen motiivi hallitsee varsinkin kokoelman ensimmäistä osastoa. Käärme näyttäytyy väärin ymmärrettynä sankarina, peräti marttyyrinä. Runossa ’Sinä päivänä sillä hetkellä’ Herran epäoikeudenmukaisesti vaientama käärme pääsee lopultakin pitämään katkeraa puolustuspuhettaan: ’- – / ihmiset olivat sanojani kuunneltuaan tehneet syntiä, / mutta enää he eivät yrittäneetkään ymmärtää minua / niin kuin pelkäsivät häntä, joka kielsi minua puhumasta / häntä, joka määräsi ihmiset palamaan maan tomuksi / – -’.

Runossa ’Välähtävien salamien ruoskima’ käärme jatkaa tilitystään: ’- – / valitut ihmiset ovat arkin suojassa / vain minut jätettiin heitteille; / vaikka miten itkin, / he eivät antaneet minun nousta arkkiin / – -’. Honda kysyy yhä uudestaan: Miksi? Miksi käärme piti vaientaa? Miksi yhdet pääsivät arkkiin ja toiset eivät? Miksi Jumala tuhosi ne, jotka olivat eri mieltä Hänen kanssaan? Onhan noita kyselty aina Raamatun julkkareista lähtien, mutta – mielenkiintoista kyllä – tieto tekijän japanilaisuudesta saa kysymykset tuntumaan taas kerran uusilta.

Pyhän unen jälkimmäinen osasto muuntelee pitkälti ensimmäisen osaston teemoja. Jos ykkönen määrätietoisesti purkaa, analysoi ja kirjoittaa luomistarinaa uusiksi, kakkonen vaeltelee raamatullisessa julmuuden maisemassa intuitiivisemmin. Loppuun heitetyt kuusi proosarunoa ovat tajunnanvirtamaisuudessaan kuin tuoreeltaan muistiin kirjoitettuja painajaisunia. Ehkä sellaisia ovatkin.

Loppuaan kohti Hondan verraton tai korkeintaan norjalaisista metalliorkestereista vertaisensa löytävä verikekkeri alkaa pikkuisen uuvuttaa. Semminkin kun runot jolkottavat poljennollisesti niin tasatahtisesti, että proosarunotkin erottaa joukosta vain rivien pituudesta. Toisaalta, ehkä juuri tällaisena Pyhän unen turpasauna pitää löylynsä niin, ettei sitä hevin unohda karaistuneempikaan nahka.

Lopuksi vinkki: Voit saada Hondaasi aivan uusia tehoja, kun luet kristinuskosta ammentavan Pyhän unen rinnalla Martin Enckellin hindulaisuudesta ammentavaa Kalia  joka muuten sekin on saanut alkunsa tekijänsä maatessa kuoleman kielissä sairaalassa.