Howard Waldrop on tieteis- ja fantasiakirjallisuuden tuntijoiden arvostama yhdysvaltalainen, harvakseltaan julkaiseva kirjailija. Hän on erityisen tunnettu novelleistaan, jossa kukkivat älyttömät tapahtumat ja kummalliset mutta huolellisesti rakennetut maailmat.

Usein Waldrop hahmottelee Amerikan historiaa, joka olisikin jostain syystä mennyt aivan toisin kuin tuntemassamme historiankirjoituksessa. Myös Yhdysvaltain Etelä ja populaarikulttuuri ovat hänelle läheisiä aiheita.

Musiikkia miesäänille ja lentäville lautasille on pienen Kirjava-kustantamon toimittama valikoima Waldropin 1970- ja 1980-lukujen novellituotannosta. Kokoelma kuuluu kustantamon Spekulatiivisen fiktion mestareita -sarjaan. Aiemmin Waldropilta on suomennettu teos Vain vanhat luut (1984, suom. 1992), kirjailijan toistaiseksi ainoa yksin kirjoittama romaani.

Novellikokoelmassa on Howard Waldropin suomennosta varten kirjoittama esipuhe, jossa hän tunnustaa velkansa Paavo Nurmelle, nuoruuden idolillensa. Myös jokaista novellia edeltävät kirjailijan kommentit.

Perusteellisesti taustoitettuja vaihtoehtohistorioita

Spekulatiivinen fiktio on hyvä sana kuvaamaan Waldropin novelleja. Suurin osa tarinoista ei mitenkään yksiselitteisesti kuulu tieteis- tai fantasiakirjallisuuden alle vaan jonnekin hämärälle vyöhykkeelle, jossa lajityypit liukenevat toisiinsa. Monet Waldropin novellit ovat asetelmiltaan vaihtoehtohistorioita: tarinoiden maailmassa jonkin meidän tuntemamme historian tapahtuma on mennyt toisin.

Waldrop ei tosin ole juuri kiinnostunut suurista taisteluista tai muista historian käännekohdista vaan pienemmistä yksityiskohdista. Silloinkin, kun historialliset muutokset ovat isoja, Waldrop keskittyy pikemminkin arkisiin yksityiskohtiin.

Kokoelman avaa Nebula- ja World Fantasy -palkinnot voittanut novelli Rumat kanat (1980). Tarina paljastaa Waldropin työtavat: hän tekee perusteellista tutkimustyötä lyhyitäkin novelleja varten. Ei ihme, että hänen julkaisutahtinsa on harva.

Rumat kanat sisältää lopulta hyvin vähän fantastisia elementtejä: Kertomus leikittelee ajatuksella, että Intian valtamerten saarien dodot olisivatkin säilyneet sukupuutolta – ainakin vähän pidempään. Dodojen surullinen historia kietoutuu hassulla tavalla etelävaltiolaisen suvun nousu- ja laskukausiin. Waldropin taustatyön ansiosta lukija oppii varsin paljon sukupuuttoon kuolleista Raphidae-heimon linnuista.

Novellit Vihreä veli ja Mary Margaret Tiekarhu sijoittuvat alkuperäisten amerikkalaisten maailmoihin. Vihreässä veljessä nuori lakota-intiaani saa poikkeuksellisen toteemieläimen heimon aikuistumisriittinä toimivalla näkyretkellä. Taustalla riehuu intiaanisotien historiasta tunnettu Punaisen pilven sota, mutta se todellakin jää taustalle.

Mary Margaret Tiekarhua voisi pitää kokoelman puhdasverisimpänä tieteistarinana – tai voi kertomus olla vaihtoehtohistoriakin. Epämääräisessä tulevaisuudessa intiaanit tai sellaisiksi tulleet heimot järjestävät traktorinvetokilpailuja jossain preerialla. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun naiset tulevat mukaan kisaan.

Sorrettujen ja hiljaisten näkökulma

Waldropin novellit käyttävät usein sorrettujen kansojen tai muiden maan hiljaisten näkökulmia. Tämä näkyy myös mainiossa Tänä yönä leijonat nukkuvat -novellissa. Tarina sijoittuu Afrikkaan vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa Amerikka onkin löytynyt ihmisistä tyhjänä – millä on yllättävän monitahoisia seurauksia.

Nuori Robert Oinenke on yksinhuoltajan ainoa lapsi, joka säästää ruokarahoistaan voidakseen ostaa rakastamiaan näytelmiä ja seikkailukertomuksia kotikaupunkinsa, nigeriläisen Onitshan kaupungin torilta. Toisenlainen historiallinen todellisuus on vain taustaa nuoren pojan haaveille näytelmäkirjailijan urasta, mutta silti sen tuomat mahdollisuudet tuodaan kiehtovasti esiin.

Waldropin kyky yhdistellä yllättäviä asioita tulee esiin kokoelman kirjallisimmassa novellissa Vapaata riistaa, joka on omituinen haikea kertomus Ernest Hemingwaysta ja Frankensteinin hirviöstä. Suuri metsästäjä haetaan vielä kerran kaatamaan hirviötä, joka vainoaa alppikylää. Metsästäjän ja metsästettävän välinen yhteys käy ilmeiseksi: ampuuko Hemingway lopulta oman sisäisen hirviönsä, kuvan itsestään? Koko eräretken voisi tulkita itsemurhaan päätyneen kirjailijan tuhon varmistavaksi päättelyketjuksi.

Kummallinen on myös zen-sumopainijoiden kaksinkamppailusta kertova Ihmisvuori Katkero. Zen-sumopaini on tietenkin tulevaisuuden japanilainen urheilulaji, jossa vastustaja yritetään työntää kehästä henkisillä voimilla!

Kokoelman päättävä niminovelli Musiikkia miesäänille ja lentäville lautasille on 1960-luvun puoliväliin sijoittuva kaunis tarina New Yorkin mustien nuorten jengeistä, jotka ovat samalla lauluyhtyeitä. Kahden jengin kilpalaulu saa yllättävän käänteen tunnistamattoman lentävän esineen ansiosta. Waldropin varma tietopohja, elävä henkilö- ja miljöökuvaus sekä taattu outous tekee novellista mieleenpainuvan.

Howard Waldropin novellit vaativat lukijalta avointa mieltä, kuten kaikki tieteis- ja fantasianovellit. Niitä lukiessa pitää hylätä tutut käsitykset ja antaa kirjailijan viedä uusiin maailmoihin. Omalaatuisten ja tuoreiden ajatusten ja perspektiivien lisäksi Waldropin kertomukset tarjoavat puhdasta lukunautintoa. Kokoelmaa voi suositella etenkin onnellisten loppujen ystäville.

Dela artikeln: