Särkynyt huhtikuu (Avril Brisé/Prilli i thyer)

Albanialaiskirjailija Ismail Kadarén Särkynyt huhtikuu kuvaa virranjakajaa 26-vuotiaan albaanimiehen elämässä: hän kostaa veljensä surman ja saa itse päälleen verikoston. Gjorg on kuitenkin vain viimeinen lenkki pitkässä ketjussa, joka on saanut alkunsa jo kymmeniä vuosia aiemmin. Kaiken lisäksi Gjorgin suku on joutunut verikoston kierteeseen taloon sattumalta poikenneen matkamiehen vuoksi. Albaanien ikivanhan Kanun-lain mukaan vieraasta huolehtiminen on yhtä tärkeää kuin verikoston sääntöjen kunnioittaminen.

”Kanun oli mahtavampi kuin miltä näytti. Se levitti valtansa kaikkialle, maille ja mannuille, se työntyi talojen perustuksiin, hautoihin, kirkkoihin, teille, toreille, häihin; se kapusi alppilaitumille ja nousi vieläkin korkeammalle taivaaseen asti, mistä lankesi maan päälle takaisin sateena täyttämään kastelukanavat, jotka olivat syypäitä ainakin kolmasosaan murhista.” (s. 28-)

Länsimaissa ovat nousseet otsikoihin islaminuskoisissa maahanmuuttajapiireissä tapahtuneet kunniamurhat. Albaniassa verikoston perinne on kuitenkin vahvimmillaan pohjoisessa, missä suuri osa väestöstä on säilyttänyt albaanien alkuperäisen uskonnon, katolisuuden. Kanun-lait puolestaan tunnetaan juuri verikostosta, vaikka ne kattavat tuonaikaisen elämän kaikki alueet. Näitä sääntöjä kirjan päähenkilö Gjorg muistelee taivaltaessaan jalan maksamaan prinssille veriveroa surmatyönsä jälkeen. Niitä myös pääkaupungista tuleva nuori kirjailija luettelee morsiamelleen näiden matkatessa samaan aikaan vaunuillaan kohti Pohjois-Albanian ylänköjä.

Kanun-lait ovat siirtyneet alkujaan suullisena perintönä sukupolvelta toiselle. Ne myös vaikuttavat yhä albaanien käyttäytymiseen esimerkiksi vieraiden kunnioittamisena ja kunniasanan, besan, pitämisenä. Albanian kommunistisen järjestelmän kukistumisen ja oikeuslaitoksen heikentymisen myötä verikosto on nostanut uudelleen päätään. Kun rikolliset jäävät rankaisematta, ihmiset tarttuvat oman käden oikeuteen. Kadarén romaanissa eletään kuitenkin 1900-luvun alkupuolta, jolloin valtiollinen laki ei vielä ollut pystynyt syrjäyttämään perinteisiä lakeja maan syrjäisimmissä kolkissa.

Järjestelmän myötäilijä vai kritisoija

Vuonna 1936 syntynyt Ismail Kadaré on Albanian tunnetuin ja käännetyin kirjailija. Lukuisten muiden palkintojensa lisäksi Kadaré sai vuonna 2005 kansainvälisen Booker-palkinnon, ja onpa hän ollut vuosi vuoden perään Nobel-ehdokkaanakin.

Siinä missä monen kirjailijan tuotanto kiellettiin diktaattori Enver Hoxhan hallitsemassa Albaniassa, Ismail Kadaré sai kansainvälisen maineensa turvin kirjoittaa varsin vapaasti. Tämän vuoksi toiset pitävät häntä järjestelmän myötäilijänä, toiset taas sen kritisoijana, joka piilotti sanomansa historiallisiin romaaneihinsa. Näitä ovat erityisesti romaanit, joiden tapahtumat on sijoitettu turkkilaisen osmanivaltion aikakauteen. Kadaré muutti Ranskaan vuonna 1990, vähän ennen Albanian kommunistihallinnon kukistumista.

Ismail Kadarén runsaasta tuotannosta – ja ylipäätään albaniankielisestä kirjallisuudesta – on suomennettu aiemmin vain kaksi teosta, Kuolleen armeijan kenraali (suom. Seppo Tuokko, Gummerus 1972) ja Kivisen kaupungin kronikka (suom. Kyllikki Villa, Gummerus 1976). Ensin mainittu on absurdi kertomus italialaisesta kenraalista, jonka tehtävänä on kerätä Albaniaan jääneiden italialaisten sotilaiden ruumiita. Romaania pidetään mainiona albanialaisen kansanluonteen kuvauksena. Toisessa taas kuvataan elämää kirjailijan kotikaupungissa Gjirokastrassa toisen maailmansodan aikaan osin humoristisestikin lapsen silmin nähtynä. Molemmat teokset on käännetty suomeksi ranskannoksen pohjalta, kuten myös Annikki Sunin suomentama Särkynyt huhtikuu.

Ongelmallinen käännösketju

Sujuvassa suomennoksessa jotkin yksittäiset ilmaukset eivät tunnu täysin sopivan Kadarén kertomuksen ajankohtaan, tyyliin ja alkukieleen. Tämä voi olla välikielenä toimineen ranskan vaikutusta. Tällaisia ovat esimerkiksi ”mennä mönkään”, ”kaatua rähmälleen” ja ”sontikka”. Joissain kohdin sanan ”albanialainen” sijaan olisi voinut tai jopa pitänyt käyttää muotoa albaani, joka viittaa koko albaanikulttuurin alueeseen (Kosovan albanialaisalueet, s. 155).

Tekstiin jätettyjen albaniankielisten sanojen joukossa kiinnittää huomiota ranskalaisittain kirjoitettu sana ”bessa”. Tällä viitataan Gjorgille, surmatyön tekijälle, myönnettyyn kuukauden mittaiseen rauhanaikaan, jolloin vastapuoli ei voi toteuttaa kostoaan. Albaniaksi sana kirjoitetaan ja lausutaan ”besa”. Tätä olisi voinut käyttää myös suomeksi. Jotkin tekstiin jätetyt albaniankieliset nimitykset tuntuvat kokonaan tarpeettomilta. Esimerkiksi Pohjois-Albanian ylänköön viittaavan yleisnimen ”rrafs” toistuva käyttö häiritsee.

Romaanissa toistuu usein myös sana ”torni”, albaniaksi ”kulla”, joka tarkoittaa tornin lisäksi kaksi- tai useampikerroksista kivitaloa. Vanhimmat näistä rakennuksista näyttävät kyllä torneilta pienine ikkuna-aukkoineen, mutta niitä on aina käytetty myös asumiseen. Torni-nimitys ei tunnu luontevalta, kun henkilö on tosiasiassa palaamassa kotitaloonsa tai kun verikostoa pakoilevat miehet ovat asettuneet asumaan tällaiseen helposti puolustettavaan kivitaloon.

Asiatekstien kääntäjänä huomioni kiinnittyi etenkin aluksi pilkkujen varsin vapaaseen käyttöön, niiden puuttumiseen. Ranskan ja albanian kielissä pilkun käytölle ei ole samanlaisia kieliopillisia sääntöjä kuin suomessa. Toisaalta Ismail Kadarén tyylille on ominaista suullisen kerronnan vaikutelma ja sen myötä lukuisat kerrontaa tauottavat pilkut. Tämän perusteella myös suomennoksessa välimerkkejä olisi voinut olla tiheämpäänkin. Toisaalta käännös tuntuu parhaimmissa kohdissa niin kadarémaiselta, että alkukielinen muotoilu alkaa automaattisesti hahmottua mielessä.

Vanhan ja uuden kamppailu

Särkynyt huhtikuu ei pursua vauhdikkaita tapahtumia vaan keskittyy enemmänkin henkilöiden sisäisiin tuntoihin. Kadaré kuvaa onnistuneesti päähenkilö Gjorgin sisäistä kamppailua: Tämä tuntee epävarmuutta ja inhoa surmatyön edellä ja uskaltaa hetken jopa epäillä verikoston järkevyyttä. Toisaalta pelko suvun ja koko kylän kunnian lokaamisesta pakottaa hänet toimimaan. Epäilyksestään huolimatta nuori mies tuntee myös mielihyvää muiden ihailevien katseiden edessä ja ylpeyttä siitä, että pystyy toteuttamaan verikoston perinteiden määräämällä tavalla. Kadaré ei suoraan tuomitse verikostoa eikä liioin puolustele sitä, vaan lukija saa muodostaa oman käsityksensä romaanin henkilöiden ajatusten ja verikostoon liittyvien tarinoiden perusteella.

Verikoston teeman lisäksi Särkynyt huhtikuu kuvaa nuoren avioparin suhteen muuttumista erityisesti aviomiehen näkökulmasta. Kirjailija Bessian Vorps on tuonut nuorikkonsa Dianan häämatkalle ihailemalleen vuoristoseudulle mutta saa huomata, kuinka vaimo alkaa hiljalleen etääntyä hänestä. Nuori nainen, jota vanhat tavat pelottavat ja epäilyttävät, edustaa uutta aikaa. Samalla hän uuden naistyypin edustajana on uhka vanhassa pitäytyvälle verikoston valvojalle. Romaanin ajatuksia herättävimpiin osiin kuuluukin tämän katkeroituneen virkamiehen mietteet verikostojen vähenemisestä ja sen myötä verorahojen ja oman vallan menettämisestä. Samalla hän paheksuu ylipäätään aikojen ja tapojen muuttumista.

”Hän oli totta puhuen pannut jo jonkin aikaa merkille, että kauan sitten miehekkyyden menettäneiltä alangoilta ja kaupungeista puhalsi paha tuuli, joka yritti liata ja turmella vuoriston. Se oli alkanut, kun rrafshille oli ilmaantunut naisia, jotka sopimattomine asuineen ja vaalennettuine hiuksineen kiihottivat elämänjanoa ilman kunniantuntoa; ne naiset matkasivat vaunuissa, jotka kulkivat keinahdellen, suoraan sanottuna harhateille vievissä vaunuissa seuranaan tyyppejä, joissa oli miestä vain nimi. Ja pahinta oli että nuo oikulliset nukkenaiset päästettiin ihan miesten vierashuoneeseen asti ja jopa itse Oroshissa, Kanunin kehdossa.” (s. 143-)

Nykyaikaa edustavat myös koulutuksen saaneet maanmittari ja lääkäri. He eivät kuitenkaan pääse harjoittamaan ammattejaan haluamallaan tavalla vaan ovat päätyneet Kanun-lakien tulkitsijan apulaisiksi. He purkavat turhautuneisuuttaan tapaamalleen kirjailijalle ja tämän vaimolle. Romaanin henkilöiden tiet risteävät kiehtovalla tavalla, ja näistä satunnaisista tapaamisista kohtalokkaimmaksi muodostuu Dianan ja Gjorgin lyhyt kohtaaminen. Se määrää Gjorgin valintoja viimeisinä päivinä, jotka hänellä on jäljellä ennen verikoston voimaantuloa.

Vanhan ja uuden kamppailu jatkuu edelleen Balkanilla. Kadarén teoksen tunnelma tuntuu vievän välillä vuosisatojen taakse, mutta taivaalla lentävä lentokone palauttaa lukijan 1900-luvulle. Sateinen ja sumuinen kevätsää ja ”jurot vuoret” korostavat entisestään painostavaa tunnelmaa ja päähenkilöiden mielentiloja.

Jos aihepiiri ja tapahtumapaikka, verikosto ja Albanian vuoristoseutu, tuntuvat suomalaisesta lukijasta oudoilta ja kaukaisilta, Särkyneen huhtikuun voi lukea oivana pohdintana siitä, miten perinnäiset tavat ja yhteisön säännöt vaikuttavat yksilöiden käyttäytymiseen missä tahansa kulttuuripiirissä.