Itämainen estetiikka

Minna Eväsojan toimittama artikkelikokoelma Itämainen estetiikka on laaja yleisesitys itämaisten kulttuurien kauneuskäsityksistä, ulottuen ajallisesti noin 3000 vuotta eaa. aina nykykulttuuriin piirteisiin asti. Teos jatkaa edeltäjänsä, Aarne Kinnusen toimittaman Itämaiden estetiikan (1980), tapaan, kuitenkin tarkastelutapoja nykyaikaistaen, vertailevaa tutkimusta länsimaisten ja itäisten esteettisten perinteiden välillä. Nyt ilmestynyt artikkelikokoelma on tärkeä täydennys ja päivitys estetiikan alan suomen kielellä ilmestyneeseen kirjallisuuteen.

Itämainen estetiikka on toisaalta riittävän yleistajuinen teos kenen tahansa itämaisista kulttuureista kiinnostuneen luettavaksi, mutta toisaalta tarjoaa myös yksityiskohtaista tutkimustietoa itämaisen estetiikan eri puolilta. Kirjassa ei oleteta mitään yhtenäistä länsi- tai itämaisuutta, mutta estetiikan oppialan länsimaiseen historiaan perustuva ”länsimainen me” tuntuu jossain määrin säilyvän tekstien taustalla. Transkulttuurisen, eri kulttuuripiirien vuorovaikutusta ikään kuin verkostojen sisältä käsin tarkastelevan tutkimustavan asemaa on korostettu, mutta myöskään kulttuuriperinteiden erojen vertailevaa tutkimusta ei pidetä vanhentuneena.

Teoksessa tarkastellaan kaikkien taiteiden ja aistien alueita, mutta kirjallisuudella on keskeinen osa. Jukka O. Miettinen pohtii artikkelissaan, onko Kaakkois-Aasian laajalla alueella ylipäätään mitään yhdistävää esteettistä järjestelmää. Miettinen avaa valaisevasti mm. uskontojen ja niihin liittyvän kirjallisuuden vaikutusta kulttuurisiin aikakerrostumiin ja idän esteettisten järjestelmien kehitykseen – intialaisperäisillä kosmologisilla teksteillä on ollut vaikutusta muun muassa arkkitehtuuriin.

Virpi Hämeen-Anttilan artikkeli intialaisen kirjallisuusteorian perusperiaatteista muistuttaa, että maailman vanhimmat kirjallisuusteorian esitykset – hymnien selitysteokset, kommentaarit ja tutkimukset – on luotu Intiassa. Mikko Viitamäen artikkeli käsittelee meillä niukasti tunnettua suufilaista musiikkia ja runoutta.

Jaakko Hämeen-Anttila tarkastelee kirjallisuutta arabialais-islamilaisen estetiikan historiassa. Pirjo Lapinkivi kuvaa arjen ja ideaalin merkitystä mesopotamialaisessa kirjallisuudessa sumerin- ja akkadinkielisten lajityyppien pääpiirteiden kautta. Itämaisen estetiikan kirjallisuus-osioita lukiessa tulee vaivihkaa muistutetuksi siitä, miten helposti täällä länsimaissa unohdammekaan itämaisen kirjallisuusteorian ja -historian laajuuden.

Vähään tyytymisen taito

Itämaiseen estetiikkaan kuuluu olennaisesti arjen kauneuden tavoittelu vähään tyytymisen kautta. Kun länsimaille tyypillisessä ajattelutavassa arkea pyritään usein parantamaan lisäämällä materiaalista hyvää, ”arjen luksusta”, ja näin ollaan jatkuvassa sidoksessa kulutuskulttuuriin, perinteinen itämainen estetiikka painottaa rauhaisan mielentilan löytämistä aineellisesta niukkuudesta.

Teos valottaa lännen ja idän perinteisten ajattelutapojen eroavaisuuksia kiinnostavasti, saaden lukijan pohtimaan oman ajattelunsa länsimaisuuden ja itämaisuuden vivahteita. Minna Eväsojan artikkelissa itämaista estetiikkaa luonnehditaan kahdeksan ominaispiirteen kautta. Keskeisiä piirteitä ovat kauneuden arvostaminen, oppimisen näkeminen tienä, rajallisuuden ymmärtäminen, pyrkimys ideaaliseen, intuitiivisuus, metaforisuus, luonnon kauneus sekä kuoleman estetisointi.

Arjen estetiikalla viitataan ”itämaissa” Eväsojan mukaan ”sellaiseen mielentilaan, jossa materiaalista puutetta ei pidetä elämää rajoittavana tekijänä. Myös oma vaillinaisuus tunnistetaan ja hyväksytään, ja kaikki rajoitukset auttavat mielen kultivointia sekä todellisen minuuden löytämistä. Tästä vähään tyytymisen rauhasta syntyy arjen estetiikkaa, mikä näkyy esimerkiksi pelkistetyissä asunnoissa, pidättäytymisestä materian haalimisesta ja tekemällä parasta siitä, mitä käsillä on”.

Ääni, jonka kävyn putoaminen aiheuttaa

Itämainen estetiikka muistuttaa lukijaansa siitä, että pienikin asia, esimerkiksi kävyn putoamisen aiheuttama ääni, on esteettisesti merkityksellistä. Tämä onkin tärkeä muistutus länsimaisessa jatkuvan spektakelisoitumisen ja extreme-elämyshakuisuuden läpäisemässä yhteiskunnassa.

Eväsojan ote tuntuu hivenen romantisoivalta, mutta hän nostaa esiin kiinnostavia, hauskojakin esimerkkejä japanilaisen estetiikan historiasta. Kuten teemestari Rikyūn (1522–1591), joka saavutti elinaikanaan kauneuden korkeimman tason ja jopa ylitti sen niin, etteivät muut enää tajunneet hänen minimalistista kauneuskäsitystään. Tai Edo-kauden (1600–1868) hedonismin, jossa esteettinen ideaali huipentui eroottiseen jännitteeseen ja ihailun kohteen fyysiseen saavuttamattomuuteen. Perinteisen erakkomunkin nykyvariantiksi Eväsoja tulkitsee kaupunkierakon, otakun, joka on yhden asian täydelliseen hallintaan erikoistunut, sosiaalisesti rajoitteinen, tietoon ja – toisin kuin materiaalista niukkuutta palvovassa perinteessä – kulutukseen fetissoitunut urbaani eläjä.

Itämaiselle perinteelle ominainen aistiherkkyys maailman hahmottamisen tapana tuntuu kirjassa korostuvan. Itämaisessa estetiikassa kirjallisuuskin, lukukokemus, on kokonaisvaltaisesti aistillisempi kokemus kuin länsimaisessa estetiikassa. Tästä Gaudeamus muistutti myös lähettämällä kirjan ohessa suitsuketikkuja.

Länsimainen lukija toki helposti mieltää ei-kirjallisen oheistilpehöörin pinnalliseksi turhakkeeksi ja keskittyy mieluummin ”häiriöttömän” lukukokemuksen pelkistettyyn estetiikkaan ja kirjan sisäisten maailmojen aistillisuuksiin. Tässä asiassa voi kuitenkin olla hyvä tarkistella mielipiteittensä ehdottomuutta. Ulkokirjalliseen ulottuva moniaistisuus ei välttämättä ole pahitteeksi, kunhan itse kirja säilyy keskiössä. Runsauden ja niukkuuden käsitteet tuntuvat vaihtelevan kiinnostavasti lännen ja idän esteettisten kokemusten eri osa-alueilla.

Kokonaisuutena Itämainen estetiikka on yleissivistävä, mutta samalla elämyksellinen tietopaketti. Historiapainotteisuus lienee ollut yleisteoksessa välttämätön ratkaisu, mutta itämaisten nykykulttuurien estetiikasta olisin mieluusti lukenut enemmänkin. Joka tapauksessa, tämän kirjan lukemisen jälkeen ymmärtää taas kauneuden ikiaikaista kysymystä hieman paremmin.