Jarno Mällisen esikoisromaani Kieroonkasvukertomus on nimensä mukaisesti nuoren pojan kasvutarina. Päähenkilö Tommin elämää seurataan kahdeksannesta luokasta lukiovuosiin saakka. Ainakin omasta mielestään fyysisesti myöhään kehittyvän nuorenmiehen kasvukivut kuuluvat sarjaan tavallinen tarina, mikä tarjonnee samastumiskohteita nuoremmallekin lukijakunnalle sukupuolesta riippumatta.

Sinänsä murrosikäisen pojan seksuaalinen ja henkinen kehitys ja suhde vanhempiinsa on aiheena myös kiinnostava ja tuore. Mies kirjoittajana tuo uskottavuutta tekstiin, ja Mällinen kirjoittaa hyvin.

Tommin tapauksessa oman värinsä tapahtumiin tuo ainoan lapsen asema niin sanotussa kulttuurikodissa. Sanomalehdestä hiljan silmiin osunut otsikko ”Itseensä käpertyneet nuoret eivät edes odota saavansa tukea aikuisilta” kertoo, kuinka tavallinen tarina lopulta on tämäkin osa kirjaa. Ajankohtaisempi kuin voisi kuvitella.

Kieroonkasvukertomus on rakenteellisesti selvä ja ehyt, kronologisesti etenevä tarina. Romaani on myös kielellisesti ansiokas ja tarkkanäköinen. Tosin muutaman kerran mennään ryminällä metsään. Esimerkiksi vanhempien kummallinen yöllinen kohtaaminen eteisessä jää irralliseksi ja absurdiksi.

Tommin ja hänen vanhempiensa väliset keskustelut ovat teennäisyydessään useimmiten varsin kuvaavia ja humoristisia. Huumori on mustaa ja ironista. Pohjavire on kuitenkin lopulta yllättävän valoisa. Ehkä se johtuu siitä, että päähenkilö on nuori, jolla on elämä edessään ja selvästi edellytykset pärjätä siinä hyvin. Kirjan huumori tuo ainakin etäisesti mieleen Hanna Haurun. Mällisen teksti on kuitenkin huomattavasti realistisempaa.

Yksin yhdessä

Isä vaelsi yksin omassa kaikkeudessaan, eikä pojan osa ollut sen kehuttavampi. Heidän ratansa eivät voineet periaatteessakaan leikata toisiaan.”

Tässä perheessä kaikki ovat yksinäisiä, ja sitä kuvataan kirjassa osuvasti. Tommi on kuin perheen kolmas aikuinen tai ehkä se ainoa ”aikuinen”. Parhaiten tämä tulee esiin pojan ja vanhempien välisissä herkullisissa dialogeissa tai tavassa, jolla isä ja poika katsovat yhdessä tv:tä.

Tehtaanjohtajan pikkuvanhalle ja ”myöhään” kehittyvästä miehuudestaan huolestuneelle Tommille yläaste ja varsinkin liikuntatunnit ovat vaikea pala. Eniten häntä kuitenkin loppujen lopuksi taitaa kiusata oma estoinen pää, jonka sisällä vellovia kummallisuuksia hän ei voi kenenkään kanssa jakaa.

Huumori on mustaa ja ironista.

Vaikka Tommi joiltain osin poikkeaa tovereistaan ja vaikka häntä paikka paikoin kuvataan korostuneen lapselliseksi, hänestä piirtyy älykkään ja vahvan pojan kuva. Enkä nyt tarkoita älykkyydellä sitä, että hän hakee lohtua lääkärikirjoista, vaan alusta loppuun näkyvää selviytymisen eetosta, rohkeutta ja oveluutta.

Tavat, joilla hän yrittää lintsata painajaismaisilta liikuntatunneilta, kertovat paljon. Tosin ne kuvaavat myös neuroottista paniikkia ja sitä valtaisaa energiamäärää, mikä valuu hukkaan, kun on yritettävä keksiä keinot selviytyä erinäisistä elämän haasteista.

Kieroonkasvukertomuksessa kasvetaan, mutta kuinka kieroon, on toinen kysymys. Tarinan opetus voisi olla se, että täysin suoraan kasvaminen vasta luonnotonta olisikin.

Dela artikeln: