Mennä, meni, mennyt

Itä-Saksaa muistellaan juuri nyt ahkerasti. Ilmeisesti 30 vuotta on riittävän pitkä aika vapauttamaan energiaa etäämmältä katsomiseen, muisteluun, elämäntapojen ja tarinoiden kiihkottomampaan tarkasteluun. DDR-kuvastoa on tuotu tv-sarjoihin, elokuviin ja faktateoksiin, ja lähimenneisyys tuntuu kiinnostavan monia.

Kaunokirjallisuus etenee hitaasti ja kiihkottomasti, pohtii, kuvittelee toisin, kutsuu lukijaansa pohtimaan.

Kaunokirjallisuudella on kuitenkin aivan oma, olennainen merkityksenä kulttuurisen muistin työstämisessä. Näin kirjoittavat Hanna Meretoja ja Lotta Kähkönen saksalaista nykykirjallisuutta käsittelevässä Muistijälkiä -esseeteoksessa. Kaunokirjallisuus etenee hitaasti ja kiihkottomasti, pohtii, kuvittelee toisin, kutsuu lukijaansa pohtimaan. Juuri näin toimii Jenny Erpenbeckin loistava romaani Mennä, meni, mennyt, tarttuu Eurooppaa horjuttaneeseen parin vuoden takaiseen pakolaiskriisiin.

Saksaa pintaa syvemmältä

Erpenbeckin teoksia on suomennettu kaikkiaan kolme. Aiemmin suomennetut Kodin ikävä (suom. Helen Moster 2011) ja Vanha tyttö (suom. Mari Janatuinen 2011), käsittelivät lähinnä Euroopan sisäisiä jännitteitä lännen ja entisen idän välillä. Tapahtumapaikkana kaikissa romaaneissa on Saksa, joka on ehkä nykyisin kaiken eurooppalaisen jännitteisyyden keskipiste.

Saksaksi nimetyllä alueella jännitteitä riittää entuudestaankin. Yhdet haikailevat keisariaikaa, toiset itäsaksalaista yhteisöllisyyttä. Pohjoisen protestanttien ja etelän katolisten elämäntavat eivät aina kohtaa, puhumattakaan turkkilaissiirtolaisten mukanaan tuomasta islamista. Nykyistä Saksan monikulttuurisuutta – ja siksi myös nykykirjallisuutta – muokkaavat maahanmuuttajien ja pakolaisten lisäksi toisen maailmansodan jälkeinen hankala suhde kansallisuuteen sekä idän ja lännen yhdistymisen vaikeudet. Toisen maailman sodan jälkeen ei mikään ole ollut itsestään selvää.

Kuten aina muistetaan mainita, Erpenbeck (s. 1967) on kotoisin Itä-Berliinistä. Tämä näkyy myös suomennetuissa romaaneissa, joiden tapahtumat sijoittuvat raja-alueille, ja joiden keskeisiä teemoja ovat aika ja muisti.

Professori pakolaistutkijana

Mennä, meni, mennyt on ajattelemaan pakottava romaani, jossa eläkkeelle jäänyt klassisten kielten professori Richard kiinnostuu Berliinin keskustaan majoittuneista pakolaisista. Ensimmäinen yhteys miehiin löytyy ajasta, jota sekä eläkeläisellä että pakolaisilla tuntuu olevan ikään kuin liikaa. Tyhjää täyttääkseen Richard ryhtyy harrastajatutkijana haastattelemaan miehiä ja perehtyy sekä miesten tarinoihin että pakolaispolitiikan byrokratiaan.

Richardin hahmo on varsin oivaltavasti kirjoitettu. Yhtäältä Richard edustaa klassisten kielten tutkijana eurooppalaista oppineisuutta tyypillisimmillään, toisaalta ei. Itä-Berliinin puolelle jääneen Humboldt-yliopiston entisenä kielitieteiden professorina hänen ammatillinen statuksensa ei Saksojen yhdistyessä romahtanut, kuten niin monen muun alan akateemisen. Luonnontieteet, lääketiede ja kielitieteet olivat aloja, joiden tutkimus ei mitätöitynyt niin perusteellisesti kuin esimerkiksi itäyliopistoissa harjoitettujen  yhteiskuntatieteiden ja historiantutkimuksen. Richardin ei henkilökohtaisesti tarvitse tuntea kateutta länsikollegoja kohtaan tai kilpailla samoille työmarkkinoille pyrkivien pakolaisten kanssa.

Ensimmäinen yhteys miehiin löytyy ajasta, jota sekä eläkeläisellä että pakolaisilla tuntuu olevan ikään kuin liikaa.

Lähimenneisyys on omalla laillaan kateissa sekä DDR:ssä eläneeltä Richardilta että kotinsa jättäneiltä miehiltä. Klassisten kielten professorina Richardilla on kulttuurista kosketuspintaa alueisiin, joista miehet ovat lähteneet, Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan, ja kykyä kyseenalaistaa eurosentrisyyden kehää. Richard kertaa mielessään kreikkalaiseksi nimettyä mytologiaa, jonka juuret löytyvät – mistäpä muualta kuin nyt hyljeksityiltä alueilta Pohjois-Afrikasta.

Richard on DDR:n kansalaisten tavoin sisäistänyt internationalismin ja solidaarisuuden ideat. Niistä onkin hyötyä, kun hän joutuu pikaisesti keksimään iskulauseen pakolaisten mielenosoituksen rekisteröintiä varten. Sopivaa ainesta hän etsii myös muinaisen saksalaisen mytologian ymmärryksestä maasta harvinaisen vieraanvaraisen valtiona.

Katoava aika ja materia

Erpenbeck valottaa taitavasti lähimenneisyyksien ja nykyisyyksien aatemaailmoja, mutta kerronta tarttuu myös kaikkeen konkreettisen materiaaliseen ympäristöön, joka ihmisen oloa määrittää. Suhde tavaroihin ja materiaan on keskeinen kysymys esimerkiksi pakolaismiesten kotia määriteltäessä. Millainen määrä tiettyjen tarvikkeiden läheisyyttä tekee paikasta kodin? Tarvitaanko kodissa ovia ja omaa tilaa? Onko kotikaupungilla väliä? Tätä pohtii myös Richard, joka on elänyt enimmän osan elämästään kahtiajaetun kaupungin muurin kupeessa,

Richardin tajunnanvirtaan kiinnittyvä teksti tuo kerrontaan paljon muitakin materiaalisia muistoja. Kauppojen nimet vaihtuivat kertaheitolla kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta mielessä ostospaikat kulkevat vielä itäsaksalaisilla nimillä. Muurin murtumisen jälkeen mentaaliset rajat ovat edelleen piirtyneinä Richardin mieleen, eikä navigointi entisen länsi-Berliinin alueella ole helppoa.

Romaanin käsittelee kielellistä ilmaisua, kielten opiskelua ja kielten aikamuotoja.

Vaikuttaa siltä, että romaania varten on taustatöitä tehty varsin paljon. Ihailen Erpenbeckin kykyä kuvata tällaista arkipäivän konkreettista kerroksellisuutta, kykyä kietoa aatteet ja materia toisiinsa kuten ne ihmismielessä epäilemättä usein kietoutuvat. Taso on aivan toinen kuin useimmissa DDR:ää käsittelevissä muistelmakirjoissa, joita muurin murtumisen jälkeen julkaistiin paljon.

Romaanin pieni varjopuoli lienee se, että miesten tarinoita kerratessa romaanin rakennustelineet eli tausta-aineistot näkyvät vähän liikaa. Tai sitten kyse on vain alitajuisesta ahdistavien elämäntarinoiden torjunnasta; kuka meistä eurooppalaisista tietää. Palkitun kääntäjän Jukka-Pekka Pajusen suomennos on hieno. Kuten romaanin nimikin kertoo, se käsittelee paljon myös kielellistä ilmaisua, kielten opiskelua ja kielten aikamuotoja. Käännöstyö ei varmaankaan ole ollut helppo.

Kaikille, jotka haluavat ymmärtää nyky-Eurooppaa ja varsinkin Saksaa uutispintaa syvemmältä: vahva suositus tutustua Jenny Erpenbeckin teoksiin.