Hiljaisuuden peli. Valitut runot 1960-2000

Jerome Rothenberg vieraili viime keväänä Suomessa. Luin vierailusta vasta syksyllä, kun J. K. Ihalaisen valikoima Rothenbergin runoja julkaistiin. Runot luettuani olisin halunnut olla paikalla, sillä amerikkalainen Rothenberg painii samassa klassikkobiitnikkien sarjassa kuin vaikkapa Lawrecne Ferlinghetti, Gregory Corso, Allen Ginsberg ja Gary Snyder.

Ihalainen esitteli ensimmäisen kerran Rothenbergin tekstiä suomeksi maailmanrunouden antologiassa ”Yön häntäluu” (Cultura/Palladium Kirjat 1998), mutta kirjastoista Rothenbergin kirjoja ei löydy, ei edes englanniksi. ”Valittujen runojen” suomentajan saatesanatkin ovat niin vaatimattomat, että ei uskoisi Ihalaisen tunteneen Rothenbergin jo parikymmentä vuotta. Runoilijan syntymävuotta myöten lisätietoja on haettava netistä.

Rothenberg syntyi vuonna 1931 New Yorkissa. Hän kuitenkin kiinnostui maalaisemmasta elämästä enemmän kuin muut beatnikit, ehkä Gary Snyderiä lukuun ottamatta. Snyderin, jonka valikoiman ”Virtaavan veden musiikkia” Ihalainen suomensi vuonna 1994, ja Rothenbergin voi sanoa olevan ikään kuin maalle eksyneitä kaupunkilaispoikia. Tätä ”haavaa” Rothenberg kuvaa esikoiskokoelmansa runossa ”Eksynyt pikkupoika” (1960): ”Olin maalle eksynyt kaupunkilaispoika, haava / kädessäni muistutti mieleeni pajunnuolet /–/ vain tämä huuto minussa, tämä huuto: / He riistivät minulta kirkkaan auringon, ja he / jättivät minut pimeään aurinkoon, eikä / minulla ole palaamista enää, ei ovea.”

Rothenberg löysi primitiivisinä pidettyjen kulttuurien suullisen perinteen 1950-luvulla, ja 1960-luvun lopulla hän kirjoitti ensimmäiset artikkelit etnorunoudesta. Suomalais-ugrilaiset etnofuturistit muistuttavat tällä vuosituhannella samasta lauseesta kuin Rothenberg: ”Ei ole olemassa puolikieliä, ei alikehittyneitä tai huonompia kieliä.” Amerikan intiaanien suullista runoutta Rothenberg kokosi mm. antologiaan ”Shaking the Pumpkin: Traditional Poetry of the Indian North Americas” (1972), ja vuonna 1983 hän julkaisi antologian ”Symposium of the Whole: A Range of Discourse Toward An Ethonopoetics”. Mammuttimaisin Rothenbergin kokoamista antologioista on kuitenkin ”Poems for the Millenium” vuosilta 1995 ja 1997.

Etnorunouden pioneerille Rothenbergille ovat läheisiä teemoja myös juutalaisuus ja dadaismi. Juutalaisen suullisen historian ja runouden juuria Rothenberg keräsi vuonna 1978 antologiaan ”A Big Jewish Book”, mutta Ihalainen joutui jättämään oman valikoimansa ulkopuolelle lähes kokonaan juutalaisvainoja ja Rothenbergin juuria kuvaavat runot. Sen sijaan Ihalaisen suomennoksissa vilahtaa useamman kerran dadaismin perustajan Tristan Tzaran nimi. Esimerkiksi runosta ”Omaelämäkerta II” löytyvät säkeet: ”Minä keskustelen Tzaran kanssa ja hän kaataa / teekupin pöydälle / Kujalla tuoksuvat piparminttu ja käpertyneet etanat.”

Rothenbergin runoja lukiessaan joutuu tekemään enemmän töitä kuin vaikkapa Ginsbergin (”Huudon jälkeen”, Sammakko 1999) tai Snyderin valikoimien kanssa. Pitäisi tuntea eurooppalaista perinnettä unohtamatta Whitmanista nousevan amerikkalaisen modernismin juuria, intiaanien ja muiden alkuperäiskansojen mytologiaa ja shamanismia. Onpa Rothenberg kääntänyt jo 1950-luvulla mm. Celania, ja häntä itseään on sanottu Martin Buberin, Marcel Duchampin, Gertrude Steinin ja Istuvan Härän tanssivaksi sekoitukseksi.

Runo ”Shamaanin unityö neljä” avautunee kuitenkin useimmille lukijoille meille tutun ugrilaisen perinteen kautta: ”hänen tiensä vei etelään, / ensin punaista hiekkaa, / sitten keltaisia töyräitä, / sitten harakka taivaalla, / varis sen takana laulu / vapauttaa sinut, rautavuori / nyökkäilee, panee sinut / haukkomaan henkeäsi, / putoamaan luiden maailmaan / keskellä reikä / jonka läpi voit sukeltaa”

Tässä valikoimassa Tampereen Telakan työmies Ihalainen julkaisee myös runon ”Minä saavun uuteen maailmaan” (1.1.2000), jota ei ole vielä julkaistu edes Rothenbergin kotimaassa. Tosin etno- ja maailmanrunouden kansalaiselle kotimaa voi tarkoittaa jotain muutakin kuin Yhdysvallat: ”Minä saavun / uuteen maailmaan / jossa ajatus kuolemasta / ei enää vaivaa./ On parempi olla / muukalainen ollen aina / selvillä niistä keinoista / joilla liikumme eteen / ja taakse ja sivuttain… Tästä lähtien / tulemme elämään / lainattua aikaa.”