Kesä 1805

”Lyön vetoa keräämästäni mesimarjakorillisesta ja Vuoksesta vetämästäni hienosta lohesta, ette tiedä, missä maailmankolkassa Sippola sijaitsee, eivätkä kuuluisat maantieteilijätkään voi tulla avuksesi tässä. Kuule siis, Sippola on kerrassaan hieno pieni kylä lappalaisten pohjoisessa paratiisissa Venäjän Suomessa, Lappeenrannan ja Haminan välissä.” (s.119)

Tuosta kylästä on kotoisin suomentaja Suvi Valli, joka päätyi saksalaisen Johann Gottfried Seumen (1763‒1810) matkakirjan pariin juuri kotiseutukontaktin kautta. Sippola on Seumelle vain yksi välipysäkki, mutta se oli myös yksi kirjailijaa eniten ihastuttaneista kohteista koko puolen vuoden pituisella kiertomatkalla. Aiemmin Seume oli kirjoittanut kävelyvaelluksestaan Sisiliaan, ja myöhemmin hänet on tunnettu postuumisti viimeistellystä omaelämäkerrastaan.

Matka kesti huhtikuusta lokakuuhun, ja sen aikana tehdyistä muistiinpanoista syntyi kirja Kesä 1805.

Kesän 1805 aikana Seume matkusti jalkaisin ja hevoskärryjen kyydissä Saksasta Puolan kautta läpi Baltian maiden, Tallinnasta Pietariin, Pietarista Moskovaan ja takaisin, pitkin Suomen rannikkoa Turkuun, Turusta veneellä Tukholmaan ja sieltä sisämaan halki Etelä-Ruotsiin, Kööpenhaminaan ja takaisin kotiin Leipzigiin. Matka kesti huhtikuusta lokakuuhun, ja sen aikana tehdyistä muistiinpanoista syntyi seuraavana vuonna ilmestynyt kirja Kesä 1805 (Mein Sommer 1805).

Filosofointia ja tapaamisia

Esipuheessaan Seume karkaa kauas matkasta pohtimaan poukkoilevasti oikeutta, vapautta, tasa-arvoa ja suurmiehiä. Itse matkaan kiinni päästyään hän ei jaarittele filosofisilla pohdinnoilla yhtä laveasti. Huomio on matkan herättämissä ajatuksissa, joista esipuheen voi nähdä jonkinlaisena koontina. Matkaselostuksen yhteydessä Seume kritisoi lyhyesti kolonialismia ja useampaan kertaan kristinuskon vaikutuskeinoja.

Kun matkareitti on edellä selostetun pituinen, ei kahteensataan sivuun mahdu laajoja kuvauksia yhdestä paikasta. Paikkoja enemmän Seume kiinnittää huomiota tapaamiinsa ihmisiin. Seumelle tuttuja saksalaisia kulttuurimiehiä tuntuu löytyvän lähes jokaisesta kaupungista, mutta ei hän epäröi hankkiutua uusien tuttavuuksienkaan, kuten Venäjän keisarinnan Maria Fjodorovnan, puheille. Romanttinen maisemamaalailu jää vähemmälle.

Suomessa Seume tapaa ystävällisempiä ihmisiä kuin Virossa. Hän käy ihastelemassa Imatrankoskea ja ylistää marjojen runsautta. Olut sen sijaan on huonoa, ja Turku tylsistyttää mielen.

Suomentajan suurhaaste

Suomennosprosessi on Kesä 1805:ssä tehty poikkeuksellisen näkyväksi. Valli on kirjoittanut asiantuntevan esipuheen Seumen elämästä ja teoksista. Se on todellakin tarpeen tekstin ymmärtämisen helpottamiseksi.

Kääntäjän alkusanoissa Valli avaa myös suomennosratkaisujaan, jotka kertomuksen edetessä saa todeta erinomaisen onnistuneiksi. Haaste ei ole ollut helppo, sillä vanha saksa muistuttaa nykykieltä toisinaan varsin etäisesti. ”Usein on tuntunut siltä, että minun pitäisi olla paitsi kääntäjä ja runoilija, myös kielentutkija, maantieteilijä, sotahistorioitsija, taloushistorioitsija ja latinisti”, Valli kirjoittaa alkusanoissaan.

Suomessa Seume tapaa ystävällisempiä ihmisiä kuin Virossa. Olut sen sijaan on huonoa, ja Turku tylsistyttää mielen.

Valli ei pyri rekonstruoimaan kahden vuosisadan takaista suomen kieltä eikä monimutkaista lukijan tehtävää esimerkiksi hankalilla käänteisillä sanajärjestyksillä. Silti vanhahtava sävy on säilynyt muun muassa sanaston avulla: jalo, valtakunta, hurmio tai ihmislapsi menettäisivät latauksensa nykysuomen tutummilla vastineilla korvattaessa.

Seume on kirjoittaessaan tuonut esille ajan ihanteiden mukaisen sivistyksensä. Hän tuntee hyvin antiikin taidetta ja saattaa ohimennen viittailla niin Kreikan kuin Roomankin ajan teoksiin, kuten tässä hevoskärryjen kaaduttua Tarttoa lähestyttäessä: ”Sen sijaan ajuri, joka oli hetkeä aiemmin viuhtonut piiskallaan armottomasti kuin Homeroksen hullunrohkea ajomies, valitti kovaan ääneen ja piteli sormillaan kylkiään.” (s. 51) Laajaan älymystöstä koostuvaan tuttavapiiriinsä Seume viittailee pelkillä sukunimillä, ja myös edellisen Sisilian matkaa kuvaavan teoksensa tapahtumia hän saattaa yhtäkkiä mainita sanalla tai parilla.

Näissä kohdissa tulee esille Vallin äärimmäisen tarkka suomennostyö. Lukijan avuksi hän on selvittänyt kaikki tekstissä esiintyvien sukunimien haltijat, vanhoja tapahtumia ja antiikin viittaukset. Selvitykset on kirjoitettu auki 315 alaviitteeksi. Kaunokirjallisuudessa alaviitteet voivat toisinaan ikävällä tavalla katkaista lukunautinnon, mutta Seumen tapauksessa niiden vilkuilu tuo ilahduttavalla tavalla tarkennusta tekstiin.

Aikalaiskuvaus Euroopan teiltä

Kaunokirjallisesti Kesä 1805 ei ole suuri elämys. Seume pahoittelee sitä itsekin useampaan otteeseen ja toivoo katkonaisen kertomuksen tarjoavan lukijalle silti tuulahduksia matkaltaan. Sen teos tekeekin, ja nykylukijalle vielä kaksinkertaisesti, sillä matkan varrella tavattujen henkilöiden ja paikkojen ohella oman ulottuvuutensa luo aika.

Matkustaminen oli harvoille mahdollista, mutta luksusta se ei ollut.

Puhdas juomavesi ei tuolloin ollut lainkaan itsestään selvyys. Ruokailut, majoittuminen ja matkustustavat eri paikoissa tulevat hyvin esille Seumen kertomuksessa. Kahdensadan vuoden takaisen Euroopan olosuhteiden kuvaus aikalaisen silmin on värikästä historiankirjoitusta.

Vaikka Seumen teksti ei säväytä tyylillisesti, löytyy siitä persoonallista otetta paitsi moraalisten kannanottojen myös huumorin kautta. Matkustaminen oli harvoille mahdollista, mutta luksusta se ei ollut: Venäjän teillä ”[p]aiskominen, tärskyminen ja tärinä yltävät ristiluusta käpyrauhaseen asti…” (s. 78)