Mmmurica on matkakertomus, joka vie lukijansa Yhdysvaltojen Ruostevyöhykkeelle mutta myös tiedonhakuun. Kuvataidetta ja runoutta yhdistävässä teoksessa runot vievät voiton.

 

Tekijöidensä verkkosivuilla julkaistun esittelyn mukaan Mmmurica (2020) on reaktio ”toiseuttamisen, sorron ja kolonialismin strategioihin”. Nämä puolet eivät aukea jokaiselle lukijalle välttämättä heti, sillä runoutta ja kuvataidetta yhdistelevä matkakertomus on piilottanut säkeisiinsä kaikenlaista.

Mmmurica on kokoelma tilanteita, ajatuksia ja muistiinpanoja. Läpi kirjan alkupuoliskon toistuvat kauppa- ja ruokalistat herättävät tirkistelynhimon – ai tuollakin syödään useita eri pastaruokia saman viikon aikana – ja sitovat kirjaa arkeen. Aikataulut ja sähköpostit muistuttavat, että kirjaa on työstetty matkan aikana. Sanoilla ja tavuilla leikittely herättelee joka kerralla erilaisia ajatuksia.

”Tämä on täysin henkilökohtainen mielipiteeni mutta harakan ja variksen nimet pitäisi vaihtaa päittäin. / Frank Furness, Philadelphia / Project room, Anhava, Sinne, Hippolyte, Helsinki Contemporary, Heino / CPIF, residenssi Ranska”

Henrik Pathirane ja Verna Joki muodostavat Joki_Pathiranen, jossa yhdistyvät Joen kuvitukset ja Pathiranen runous. Kirja on kuvaus tekijöiden matkasta Koillis-Yhdysvaltojen Ruostevyöhykkeelle, mutta kuten toiseuttamisen, sorron ja kolonialismin strategioiden, ei matkakertomuksen löytäminenkään ole varmaa.

Pathiranen runous ei ole suoraa eikä kaavoihin kangistunutta: siinä yhdistyvät listat, äänteillä leikittely, visuaalisuus, assosiaatiot ja lainaukset. Tekstiä ei ole jaoteltu tai pilkottu, vaan se muistuttaa rakenteeltaan novellia – se on helppo lukea saman tien alusta loppuun varsinkin ensimmäisellä lukukerralla. Seuraavilla kerroilla lukeminen rytmittyy sen mukaan, mitkä yksityiskohdat innostavat lähtemään tiedonhakuun.

 

Verkkohaulla uusia kerroksia esiin

Mmmuricassa hyödynnetään internetiä, vaikkei sitä suoraan sanotakaan. Polveileva teksti on tulvillaan nimiä – on ihmisiä, rakennuksia, paikkoja ja taideteoksia. Ne sointuvat tekstin sekaan sellaisenaankin, mutta jos lukija ottaa tuntemattomien nimien kohdalla avukseen verkkohaun, kirja muuttuu. Se saa uusia kerroksia, kun runouteen yhdistyvät valokuvat, maalaukset, Wikipedia-artikkelit ja verkkosivustot.

Internetin avulla kirjan kantaaottavat ja yhteiskunnalliset puolet tulevat näkyviin. Aiemmin innostuneena poukkoilevaksi matkakertomukseksi luulemani teksti saa uusi sävyjä, kun jään lukemaan Pruitt-Igoen asutusprojektista tai Frantz Fanonin elämästä.

(Pruitt-Igoe oli ryhmä kolhoja missourilaiskerrostaloja, joissa asui lopulta lähinnä köyhiä mustaihoisia. Talot purettiin vain muutama vuosikymmen rakentamisensa jälkeen. Frantz Fanon puolestaan oli 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä elänyt psykiatri, jonka kolonialismikriittiset ajatukset ovat suuresti vaikuttaneet rasisminvastaiseen työhön ja tutkimukseen.)

”Lukusuositus / Estetiikka voi tutkia esteettisiä arvoja. Mitä ne ovat ja kuinka ne taiteen lisäksi osallistuvat arkiseen elämäämme. / On paljon ihmisiä, jotka elävät elämänsä / Race and non-art aesthetics / Pruitt Igoe Project, st. Louis (?)”

Onneksi Mmmurica oli jo ajanut minut tietokoneen äärelle.

Kuvitus jää vaisuksi

Siinä missä Mmmurican tekstiosat lennättävät lukijan Ruostevyöhykkeelle ja upottavat hänet verkkohakuihin, sen kuvitus tuntuu lässähtävän heti alun jälkeen. Ensimmäinen kokosivun kuva esittää asetta pitelevää univormupukuista hahmoa, jonka viereisessä seinässä on Yhdysvaltain entisen presidentin inspiroimia tekstejä: Trump Cafe, Trump Bar, Trump’s Ice Cream Parlor.

Vaikka kuva on osoitteleva ja kärjistetty, se kuvastaa silti helposti tunnistettavia osia Yhdysvalloista. Kuvan kireä ilmapiiri äkäisen näköisinä sotilaineen muistuttaa erityisesti Yhdysvaltojen vuoden 2020 presidentinvaaleja edeltäneestä ajasta.

Loput kuvat ovat painottuneet kirjan loppuun, eivätkä ne pääse edes sotilaskuvan tasolle. Mustavalkoiset, puoliabstraktit piirrokset eivät ole esteettisesti miellyttäviä, muttei niistä saa oikein muutakaan irti kuin nuhjaantuneen ja kotikutoisen ilmapiirin. Kuvat näyttävät siltä kuin ne olisi piirretty väriliidulla ja kopioitu sitten huonolaatuisella mustavalkokopiokoneella.

Toisenlaiseen piirustustyyliin tai kuvastoon yhdistettynä lopputulos olisi voinut olla nostalginen tai aggressiivinen, mutta nyt lopputuloksena on tasaiseksi massaksi puuroutuva kuvitus, joka ei tue tai syvennä Pathiranen lyriikkaa.

Onneksi Mmmurica oli jo ajanut minut tietokoneen äärelle. Avasin Detroitin raitiotiejärjestelmää käsittelevän hakuni viereen uuden välilehden ja siirryin katselemaan Joen Instagramissa jakamia töitä. Niistä monissa on samaa leikkisyyttä ja liikettä kuin Pathrianen teksteissä; erityisesti syyskuussa 2020 julkaistu animaatio itsekseen kuoriutuvasta banaanista on kuin suoraan kirjan kauppalistalta.

Tähän some-stalkkaukseen kiteytyy Mmmurican vahvuus: kirjaan on onnistettu lataamaan valtavat määrät tietoa ja sisältöä, vaikka sivuja sillä on vain reilu sata. Sivujen runot ja kuvat toimivat lähtöpisteenä loppumattomiin laajeneville sisältörenkaille, jotka puolestaan tarjoavat yhä uusia tulkinta- ja painotustapoja itse kirjalle.

Mmmurica on luettavissa pdf-kirjana tekijöiden verkkosivuilla.

Dela artikeln: