Parhaissa kirjoissa yhdistyvät fakta ja fiktio. Jouko Heikuran Joki kaupungin alla on dekkarimainen romaani, joka ruokkii myös lukijan tiedonnälkää. Mukaansatempaavassa ja otteessaan pitävässä tekstissä näkyy vahvasti kirjoittajan toimittaja- ja kirjeenvaihtajatausta.

Joki kaupungin alla on itsenäinen jatko-osa Heikuran esikoisromaanille Mustien vuorten varjossa, jossa päähenkilö Rakel työskentelee Balkanin sodan keskellä. Sama faktan ja fiktion yhdistäminen on tausta-ajatuksena kummassakin romaanissa. Ja mitä ilmeisimmin jatkoa on tulossa.

Uudessa kirjassa Rakel on siirtynyt Balkanilta kirjeenvaihtajaksi Lontooseen, ”jossa arjenkin piti olla pelkkiä paraateja, Big Benin laiskoja lyöntejä ja naurua pubien nahkasohvilla”. Alta aikayksikön Rakel tulee kuitenkin sotkeutuneeksi Pohjois-Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n kuvioihin, ja jännitys on taattu läpi kirjan.

Taustoitus on vankkaa, asiantuntevaa ja kiinnostavasti kirjoitettua.

Jo teoksen alussa asioiden taustoitus on vankkaa, asiantuntevaa ja kiinnostavasti kirjoitettua, niin että lukijan tiedot ja käsitys esimerkiksi Irlannin monimutkaisista poliittisista ja uskonnollisista kuvioista lisääntyvät kuin huomaamatta. Teoksen edetessä kasvaa myös ymmärrys siitä, miksi Britannia niin hanakasti rimpuilee pois EU:sta: Halu säilyttää asiat entisellään näkyy Britanniassa vahvasti erinäisillä elämänalueilla.

”Välillä tuntuu, ettei muuta Eurooppaa edes ole olemassa”, Rakel lisäsi uhkarohkeasti, ”ja että Englannin kanaali on leveämpi kuin Atlantti.” ”Me emme ole koskaan ennen olleet yhtä tiukasti kiinni Euroopassa”, mies sanoi. ”Kun junatunneli rakennettiin kanaalin ali, meidät hitsattiin teräskiskoilla kiinni manner-Eurooppaan.”

Eräänlaisena matkaoppaanakin Heikuran kirja toimii: tekee melkein mieli lähteä Lontooseen.

Kun kaikki on kaupan

Buckinghamin palatsin puutarhajuhlissa Rakel tapaa Richardin, ja tällä tapaamisella tulee olemaan kauaskantoiset seuraukset. Britannia on keltaisen lehdistön luvattu maa, ja juuri median ympärille kietoutuu romaanin pääjuoni. Yksi pääteema on petos. Politiikassa ja rakkaudessa kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja. Mutta ei Rakel huonommaksi jää: naisella, ja toimittajalla ennen kaikkea, on keinonsa ja puolustajansa.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1997, prinsessa Dianan kuolinvuoteen. Teoksen rakenne on hallittu. Juonikuviot polveilevat ja liittyvät toisiinsa niin kuin jännitysromaanissa kuuluu.

Dela artikeln: