Hankala sukupuoli

Feminismin perinteessä on jo yli puoli vuosisataa tiedostettu, että sukupuolet ovat sosiaalisesti rakentuneita ja että sukupuoleksi tuleminen on paitsi hiljaisen pakon myös normatiivisen, väkivaltaisen vallankäytön seurausta. Kasvatuksen vaikutus naiseuden ja miehuuden malleihin on ollut feminististen teorioiden tutkittavana yhtä kauan.

Sukupuolen määrittyminen fyysisesti on jo vuosikymmeniä ollut keskeisesti kiistanalainen. Biologisen sukupuolen rinnalle on vakiintunut sosiaalista sukupuolta ilmentävä termi gender. Sukupuolesta puhuttaessa on kuitenkin aina 1980- ja 1990-luvuille saakka puhuttu ensisijaisesti naisesta niin sanotusti toisena sukupuolena, puutteena, negaationa ja vastakohtana vallankäytössä vakiintuneelle normille, miehelle.

Judith Butler (s. 1956) on yhdysvaltalainen feminismin teoreetikko, retoriikan professori ja filosofi, jonka klassikko Hankala sukupuoli on äskettäin käännetty suomeksi – kuusitoista vuotta teoksen ilmestymisen jälkeen. Butlerin suunnanmuutos feminismin teorialle on poliittinen ja tulevaisuuteen suuntautuva. Hän muuttaa feminismin karttaa radikaalisti kieltämällä kiistan luonnollisen ja sosiaalisen välillä yksinkertaisesti kieltäytymällä niiden erosta.

Hankala sukupuoli pyrkii johdonmukaisesti paljastamaan, kuinka myös fyysiset sukupuolierot ovat sosiaalisesti tuotettuja ja vahvistettuja. Sukupuolten fyysiset erot voisivat olla mitä muuta tahansa kuin ne anatomiset piirteet, jotka kielen kautta edelleen määrittävät sukupuolten eroja.

Kuudentoista vuoden takainen ajankuva peilautuu omassa, samana vuonna ilmestyneessä tietosanakirjassani. Määritelmää sukupuolelle siitä ei löydy. Sen sijaan löytyy käsite sukupuoliominaisuudet, jotka jaetaan ensisijaisiin, sukurauhasiin, ja toissijaisiin, kuten eroihin karvoituksessa ja äänenmuodostuksessa.

Toisesta, vain pari vuotta myöhemmin ilmestyneestä tietosanakirjastani löydän määritelmän. Sukupuoli kirjataan ominaisuudeksi, joka määräytyy sen mukaan, onko yksilö hedelmöittävä (mies) vai hedelmöityvä (nainen). Kyseinen kaikkitietävä opus ymmärtää tosin kertoa yksilöistä, jotka tuntevat halua vaihtaa sukupuolta (transseksuaalit) mutta antaa myös valaisevia esimerkkejä naissukupuolesta sellaisena kuin se tunnetaan; kyseessä on ”heikompi ja kauniimpi sukupuoli”. Vielä mielenkiintoisempi on määritelmä sukupuolivietistä: ”vietti saa aikaan lisääntymistä palvelevan halun, joka johtaa sukupuoliyhdyntään”.

Elämääni valaisseet tietosanakirjat eivät mitä ilmeisimmin ole virittäytyneet kaikkien sukupuolten todellisuuteen.

On aikaa ja ajattelua kuvaavaa lukea, mikä on sukupuolen virallinen määritelmä 1990-luvun Suomessa, vain muutamia vuosia sen jälkeen kun Judith Butler oli julkaissut sukupuolta koskevia rajoituksia murtavan ”kulttuurisen käännöstyönsä”. Teoksen perimmäisenä pyrkimyksenähän oli luoda avauksia sukupuolisuuden mahdollisuuksissa määrittelemättä kategorioin, mitä nämä mahdollisuudet ovat. Butlerin lähtökohta on, että sukupuolikäytäntöjä ei voi kiistää vetoamalla minkäänlaiseen totuuteen.

Ristiretkelleen Butler lähti paitsi perinpohjaisena ja kunnianhimoisena akateemikkona myös yksityishenkilönä. Hän ottaa selkeästi kantaa, kun hän korostaa kirjansa perustana olevan omat kokemuksensa lesbona ja feministinä, aktivistina yhteiskunnallisissa aikalaisliikkeissä sekä neljäntoista vuoden pituisen jakson elämästään Amerikan Yhdysvaltojen itärannikon homo- ja lesboyhteisöissä.

Pitkän kokemuksen oikeutuksella hän kirjoittaa: ”näin monenlaisia sukupuolia” ja ”olin itse sukupuolien risteyksessä” sekä ”kohtasin seksuaalisuutta sen monilla kulttuurisilla reuna-alueilla”. Butler kuvaa, kuinka hänelle ajan myötä muotoutui konkreettinen ongelma: ”kuinka voin yhdistää elämäni kaikki eri osa-alueet?”. Vastaus siihen olisi poliittinen toiminta, näkyvästi toistettujen tekojen sarja ja vapautus, jonka äärimmäinen osoitus olisi tunnustetuksi tuleminen.

Feminismin eri kasvot

Butler tiesi jo tuolloin kiistelevänsä paitsi konventioita, vakiintuneita teorioita ja jähmettyneitä positioita myös varsin kouriintuntuvasti eri feminismejä vastaan. Vallalla oli edelleen oletus naisista kokonaisuutena ”me”, samankaltaisten joukkona ja feministisen liikkeen konkreettisena poliittisena tekijänä. Eri feministiset teoriat ja teoreetikot kiistelivät kuitenkin jo käytännön työtä ja lainsäädäntöä korostavien feministien tasa-arvopyrkimysten kanssa. Etnisyyteen, ihonväriin tai kehitysmaiden todellisuuteen liittyvät sukupuoli-identiteettiteoriat kiistelivät länsimaista, keskiluokkaista ja valkoihoista todellisuutta tulkitsevaa feminismiä vastaan.

Elettiin yhä laajemmin feminismin kolmatta aaltoa ja post-feminismiä. ”Me”-asetelmat alkoivat horjua, ja lesbofeministit valitsivat yhteisen naisasian sijasta päämääräkseen heteroseksuaalisen valta-aseman horjuttamisen. Queer-tutkimus sai yhä enemmän jalansijaa perinteisen naistutkimuksen rinnalla. Butler ei kuitenkaan lesbona olettanut lesbouden olevan paluuta naiseuden ytimeen eikä siten myöskään lesboutta poliittisen pyrkimyksen täyttymänä. Butlerin feminismi on radikaalisti mullistavaa, sillä hän ei aseta naiseutta lähtökohdakseen sen enempää homo- kuin heterokehyksissäkään.

Hankalassa sukupuolessa Butler päättelee pikemminkin, että konventionaaliset ajatukset rajaavat kaikissa suunnissa sukupuolittuneen kokemuksen mahdollisuuksien ajattelemista. Naiseuden ydin ei ole lesboudessakaan, sillä sukupuoli ”nainen” on olemassa vain heteroseksuaalisissa kehyksissä miehen vastapuolena, miehisyyden kieltona, eikä suinkaan miehisyyden vastauksena tai vastuksena.

Butler haluaa osoittaa, kuinka epänormatiiviset seksuaaliset käytännöt kyseenalaistavat sukupuolen pysyvyyden analyyttisena kategoriana ja pakottavat esiin kysymyksen siitä, mikä on nainen ja mikä on mies. Hän haluaa selvittää, miten sukupuoli on rakentunut näyttämään itsestään selvältä ja luonnolliselta ja miten tätä ”luonnollisuutta” pidetään yllä poliittisesti ja normatiivisesti.

Jos sukupuolta ei enää ymmärretä normatiivisen seksuaalisuuden lujittamana, kuten Butler päättelee, on herätettävä kysymys siitä, mitä sukupuoli on tämän jähmettyneen järjestelmän ulkopuolella, kokevien ja toimivien yksilöiden sukupuolittuneena käytäntönä tai identiteettinä. Butler kyseenalaistaa kokemukseen perustuvan peruskategorian nainen / mies lähestymällä sitä vallankäytön ilmentymänä ja yksinkertaisesti kieltäen ”luonnollisen” alkuperäisenä tilana.

Universaali uhri vai vapaa radikaali?

Feministisen aktiviteetin ja poliittisen ohjelman suhteen Butler huomioi universaalisuuden ongelman. Hän väittääkin varsin oikeutetusti, miten käsite naisista yhtenäisenä joukkona, samanlaisen identiteetin kategoriana, johtaa auttamatta siihen, että osa joukosta kieltäytyy kategoriasta. Feminismin ydin pirstoutuu joukosta erottautuviin feminismin vastustajiin huolimatta siitä, ovatko he edustettuina feminismin sisällä vai eivät.

Vielä nykyäänkin vallitseva käsitys naiskategorian yhteisestä identiteetistä juontuu valtaan liittyvistä alistussuhteista ja käsityksestä universaalista patriarkaatista ja sen aiheuttamasta sorrosta. Butler pyrkii uudistamaan teoria-analyysien myötä käsityksen oletetusta patriarkaattia edeltäneestä matriarkaatista, toisenlaisesta järjestyksestä, jossa alistussuhdetta ei ole tunnettu.

Suhde patriarkaattiin ja sen tuottamaan sortoon mahdollistaa kysymyksen siitä, onko naisia ennen sortoa yhdistänyt jokin muu asia ja onko naisten kulttuureilla ollut oma, miesvaltaisten kulttuurien vallasta riippumaton luonne. Onko alkuperäistä ollut?

Butler toteaa, että biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välinen rajanveto ei enää nykyisillään ole varsinainen kiistakapula, koska ei ole enää mitään syytä olettaa, että sukupuolia olisi pysyvästi kaksi. Ongelmallisempaa on kokemuksen ja teon osuus sukupuolen rakentumisessa ja sen määrittelyssä, sillä normatiiviset, institutionalisoidut käsitykset ja ajattelumallit saavat sosiaalisen sukupuolen edelleenkin jäljittelemään biologista sukupuolta sekä sille väkivalloin annettuja piirteitä ja ominaisuuksia.

Butler jatkaa tekstissään jo lähtökohdissaan juurevien ajatustensa viljelyä korostamalla, että sosiaalinen sukupuoli ei ole kulttuurille sama kuin biologinen sukupuoli luonnolle. On tärkeää erottaa sukupuolen ja identiteetin erot ja yhteneväisyydet.

Butler suhtautuu universaaliuden kritiikkiinsä myöhemmin muuttamalla suhtautumisensa suopeaksi. Universaalius merkitsee hänelle yhtenäisyyden sijasta avointa kategoriaa ja avointa liittoutumaa, joka yhdistää ja vahvistaa eri pyrkimysten mukaan syntyviä identiteettejä. Näin kehittyy sosiaalisia sukupuolia, jotka kokonaisuudessaan siirtävät toteutumistaan eivätkä näin ollen ole koskaan yhdessä hetkessä täydellisesti kaiken kattavia, vaan pikemminkin tekoja. Butlerin ajattelussa tämä on keskeistä. Sukupuolella ei ole alkuperää: sukupuoli ei ole naisen ja miehen välisessä erossa, vaan sukupuoli on tekemistä ja tekemisen toistoja.

Ranskalaisia ajattelijoita tulkiten

Hankala sukupuoli kiinnittyy lujasti analyyttisen filosofian kritiikkiin ja psykoanalyysin perinteeseen. Butlerin ajattelun kulmakivinä ovat vaikuttaneet etenkin Michel Foucaultin tulkinta Friedrich Nietzchen genealogiasta sekä Monique Wittigin kieleen, ruumiillisuuteen ja identiteettiin pureutuvat teokset.

Hankala sukupuoli on kaiken kaikkiaan tiukka kavalkadi ranskalaisia nykyajattelijoita, joista mainittakoon edellisten lisäksi Luce Irigaray, Julia Kristeva, Claude Lévi-Strauss sekä Simone de Beauvoir. Butler on höylännyt yllättävän laajasti Euroopan ajattelijoiden teoksia ja yhdistänyt päätelmissään yllättävinkin viilloin niiden satoa omaan kulttuuriseen kumoustyöhönsä.

Butler kirjoitti teoksensa 1990-luvulla, mutta vakiintuneet ja eriytyvät sukupuolikäsitykset kiistelevät edelleen keskenään. Sekä feministinen teoria että käytäntö ovat toisaalta ottaneet aimo askelia kohti monimuotoisempaa ja heterogeenisempää feminismiä, joka ei sulje piiristään sukupuolen liikkuvuutta ja muutosta. Akateeminen, teoreettinen ja länsimaalais-keskiluokkainen feminismi on saanut rinnalleen eri yhteiskuntaluokkien ja etnisyyden rajat ylittävän aktiivisen, poliittisen sukupuolta ja sukupuolen oikeutusta vaativien toimijoiden laajenevan joukon.

Naiseuden ja mieheyden olemus sukupuolisen identiteetin kuvastona toimii avautuvien mahdollisuuksien ja aktiivisen, liikkeellä olevan ja tekojen kautta vahvistuvan, sukupuolta heijastavan performatiivisuuden eli esittämisen kautta. Butler toteaa, että sukupuoli suoritetaan toistamalla tuttuja eleitä.

Sukupuolen voi ”esittää”, koska hallussa on kulttuurisesti vakiintunut eleistö, joka on matkittavissa ja toistettavissa. Kulttuurissa vallitsevat sääntöjärjestelmät, jotka ovat omaksuttavissa ja tulkittavissa. Tiettyyn sääntöjärjestelmään liitetään tietynlaisen ruumiin kanssa syntynyt henkilö. Tämä on Butlerin osoittamaa perfomatiivisuutta.

Miten Butlerin performatiivisuuden kääntäisi käytännön kielelle? Sitä voi verrata esimerkiksi niihin tapoihin, joilla vaikkapa Femme-identiteetin mukaisesti liioitellun feminiinisesti pukeutuva ja naisellisuutta parodioiden korostava nainen saattaa hetero-, lesbo- tai bi-identiteetistään käsin haluta seksuaalisten viettiensä kohteeksi ja elämänkumppanikseen transseksuaalin miehen. Tämän käyttäytymisessä ja teoissa puolestaan voivat toistua sekä naiseuden että mieheyden parodiat sielunelämän heijastuksina.

Valinta voi kohdistua myös miehisyyttä parodioivan Butcheen, joka on nainen ja mies sekä parodiana että totena. Joka tapauksessa Femme-ismi on performatiiviisuutta ja parodiaa mutta myös aktiivista osallistumista. Femmen sukupuoli ei pyri universaalisuuteen, mutta se ei ole puhtaasti ulkopuolisuuttakaan. Sen positiot antavat pakollisen tai vapaaehtoisen kyvyn tarkastella yhteiskunnan alistussuhteita oppositiosta käsin mutta samalla myös keinoja muutokseen ja yhteisöllisyyteen sekä aktiiviseen rooliin teoissa. Niiden myötä ainakin häpeän ja halveksitun mittapuut loikkaavat luokkarajojen ja valtakoneistojen normatiivisten mekanismien kautta maaperälle, jolla oma näkemys sukupuolesta saa elää ja kehittyä muutoksessa ja vakaudessa.

Millaiseen tulevaisuuteen?

Feministisen liikkeen monimuotoisuus on tällä haavaa epäilemättä Butlerin ajatusmallien suunnassa tulevaisuuteen pyrkivää ja muutoksessa toimivaa. Feminismiä hajottava pirstoutuminen on kuitenkin myös tiedoissa ja tahdossa liikettä repivää, kun yhteinen identiteetti hajoaa moniaalle.

Läheisin esimerkki tästä on naapurimaassa Ruotsissa perustetun feministisen puolueen nousu ja tuho. Hajoamisen syynä olivat muiden muassa feminismin sisäiset erot niin sanottujen enemmistöfeministien ja vähemmistöfeministien välillä. Samassa puolueohjelmassa ei ollut tilaa sovittaa yhteen lesboaktivistien perhekeskeisten arvojen vastaisuutta ja sukupuolioikeuksien vaalimista sekä naisten enemmistön linjoja.

Feminismin suuri ongelma on epäilemättä ikuinen niin kauan kuin poliittisten ohjelmanjulistusten takana on aina uhrin asema; ikuinen vastakkain asettelu siitä, kuka kärsii eniten – alipalkattu sairaala-apulainen, alistettu seksityöläinen vai transseksuaalinen henkilö.

On tärkeää punnita tarkoin, onko feminismi osa kansanliikettä, eristäytynyttä seksuaalisten tai muiden vähemmistöjen ihmisoikeustaistelua vai jotakin, missä yhdistyvät nämä kaikki. Tarvitsemmeko puhtaasti naisasiaa, lainsäädännöllisesti pilkun tarkkaan määriteltyä tasa-arvoa vai laveasti oikeuksia?

Feminismi on 1990-luvun murroskohdistaan edenneenä ja kehittyneenä edelleen kiinni miltei samankaltaisessa ellei hauraammassa murroskohdassa. Siitä voidaan suunnata yhtäältä eri sukupuolikäytäntöjen ja vähemmistöjen elämänpiirin ja oikeuksien vaalimiseen ja toisaalta valtaväestön hetero-identiteetin kautta sukupuolittavien alistussuhteiden vastustamiseen ja oikeuskäytäntöjen vaalimiseen. Myös Butlerin toiveissa siintää laaja seksuaalisten vähemmistöjen yhteenliittymä, joka ylittäisi identiteettikategoriat.

On varsin ilmeistä, että moni aktiivisesti esimerkiksi naisten tai miesten väkivaltakäyttäytymistä työllään vastustava, samapalkkaisuutta vaativa tai alistussuhteita ja seksuaalista häirintää kitkevä ihmisoikeusaktivisti tuntee oman feminisminsä mutta ei tunnista vastaantulevaa femmeä tai butchea. Näille poliittinen ja yhteiskunnallinen ihmisoikeus on myös oikeutta haluta elää omana sukupuolenaan.

Kielellistä konstailua ja kiemurointia

Butlerin teos ei kuulu niihin, joista haluaa ensitöikseen eroon. Silti on oikeastaan käsittämätöntä, miten suuressa määrin Butlerin klassikoksi yltänyt teos on kiinnostanut lukijoita akateemisen maailman ulkopuolella. Butler puolustaa vaikeaa tyyliänsä sinnikkäästi, mutta puolustus ei lukijaa auta. Monimutkaisena pidetyn Julia Kristevankin älykäs teksti on Butleriin verrattuna suurenmoisen kaunista ja äärimmäisen helposti luettavaa.

Hankala sukupuoli on harvinaisen vaikealukuinen, äärimmäisen monimutkaisella ja akateemisella, suorastaan tappavalla kielellä kirjoitettu. Moni kadottanee innostuksen matkan varrella. En tunnista kielen vaikeudessa mitään ihannoitavaa mutta ymmärrän Butlerin tarpeen vartioida vastustusta aiheuttavia pyrkimyksiään panssarinvahvalla akateemisella muurilla, jota eivät pikkukivet hevin murra.

Butlerin tarkoituksenmukainen kielellinen konstailu ja kökkö kiemurointi pitkien lauseiden ja akateemisen sanahöylän jäykistämänä on kuin kiveen hakattua riimukirjoitusta. Se vaatii aikaa, keskittymistä ja herpaantumatonta mielenkiintoa. Butlerin perinpohjaisuus on osittain myös sulaa toistoa, jossa tekijän jonglöörin taipumukset jumputtavat esille samoja ajatussarjoja etenkin Beauvoirilta, Wittigiltä ja Foucaultilta näkökulman juuri muuttumatta.

Teos on saanut osansa painovirheistä ja muista pienistä paholaisista, jotka koen luettavuuden esteitä pienempinä ongelmina. Teoksen myöhäinen kääntämisajankohta on valitettavaa, mutta nyt toimitettuna ja julkituotuna sille kuuluu kiitos. Lukukokemus palkitsee monin verroin hankalien karikoiden vaivat.

Butlerin johtopäätös on oikeastaan hänen perusajatuksensa ja tulevaisuuden oppinsa. Ymmärrämme ja tulkitsemme osaamme ja tekojamme ainoastaan käsitteittemme, käsityksiemme ja viime kädessä kielemme kautta. Käsky olla tiettyä sukupuolta on kumottavissa.

Feminismin tehtävä ei ole muotoilla rakentuneiden kategorioiden ulkopuolelle jäävää näkökulmaa vaan kritisoida tällaisia näkökulmia. Pikemminkin sen on löydettävä rakenteista kumouksellisen toiston strategioita osallistumalla toistokäytäntöihin, jotka muodostavat identiteetin ja haastavat sukupuolen näkyville. Normien poistuminen riistää Butlerin ajattelun mukaan pakkoheteroseksuaalisuuden luonnollistavilta kehyksiltä niiden rajaaman todellisuuden keskeiset päähenkilöt; miehen ja naisen.

Hankalan koneiston ja vapaiden mutta monimutkaisuudessaan perinpohjaisten analyysien alta kuoriutuu loppujen lopuksi äärimmäisen helposti ymmärrettävä ajatusketju. Ei ole ihme, että Butlerin ajattelu on sellaisenaan omittu seinätaulun sijasta monen kaukana akateemisesta maailmasta toimivan feministin, vähemmistöaktivistin tai kokonaisten sukupuolipoliittisten liikkeiden eläväksi merkinnäksi mahdollisuudesta tulla tunnustetuksi.

Sukupuolen takana ei ole mitään luonnollista sukupuolta, vaan sukupuolisuus on tekemistä. Tätä voi jokainen ajatella vaikkapa seuraavalla kerralla täyttäessään virallista kaavaketta, jossa sarakkeet nainen tai mies odottavat merkintäänsä. Onko kysymys todellakin siitä, olenko hedelmöittävä vai hedelmöityvä. Valinnan paikka?