Kymmenen. Proosallisia selityksiä

Juhani Kellosalon tuotanto käsittää enimmäkseen runokokoelmia, mutta uusin teos sisältää novelleja. Niissä alulle lähtenyt kehitys tai konflikti päätyy selkeästi loppuratkaisuun, josta ei ole paluuta. Siinä mielessä niiden rakenne on selkeästi sulkeutuva. Novellit eivät ole pelkästään tunnelmointia, vaan niissä ihmisten välisissä suhteissa on ongelma tai ristiriita, joka päätyy ratkaisuun. Vaikka tarinat ovat hyvin konkreettisia, niihin sisältyy nykyajan yhteiskunnan ja etiikan kannalta kiinnostavia, yleisiä kysymyksiä.

Kaikkien novellien nimi on järjestysluku kuten ”Ensimmäinen”, ”Toinen”, ”Kolmas” jne. ”Kymmenenteen” saakka. Ne kaikki kytkeytyvät Vanhan Testamentin kymmeneen käskyyn, joita novelleissa säännönmukaisesti rikotaan. Tosin Kellosalo on muovannut käskyjä hiukan uudelleen, modernisoinut niitä, niin että ne paremmin vastaisivat niitä rikkeitä, joita hänen henkilönsä tekevät tai joiden uhriksi he joutuvat.

Kielellisesti ja temaattisesti teos on rikas. Vilkas toiminta ja vivahteikkaat henkilöhahmot pitävät lukijan mielenkiintoa yllä. Salamielinen huumori ja joskus raisu komiikka keventävät kerrontaa. Erityisesti keskeisten henkilöiden luonne hahmottuu elävänä, lukija saa runsaasti pohdiskelun aineksia. Koolla on siten aineksia, jotka yleensä enteilevät proosalle pitkää elinikää. Tämä on merkittävä, moderni suomalainen novellikokoelma.

Keskipohjalaisen kielenparren merkitys

Juhani Kellosalosta väitetään Internetin sivuilla Pohjolan Valo, että hän olisi ”oululainen kirjailija”. Asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Oulun naapurikunnan Kempeleen lukiolaiset ovat valmistaneet nämä sivut, jotka yleensä ottaen ovat hyvin mielenkiintoiset. Nyt he vetävät hiukan liiaksi kotiinpäin. Vuonna 1951 Toholammella Keski-Pohjanmaalla syntynyt Kellosalo kylläkin suoritti loppututkintonsa Oulussa 1976. Hän ei ole ainoastaan kirjailija, vaan myös kirurgi ja lääketieteen tohtori. Hän on siis perusteellisesti ja pitkään opiskellut Oulun yliopistossa. Se on totta. Kellosalo on kuitenkin syntynyt Toholammilla Keski-Pohjanmaalla ja viettänyt siellä nuoruutensa. Se oli hänelle tärkeä lähtökohta. Keski-Pohjanmaan maakuntakirjailijoiden Internet-sivulla Kellosalo on lausunut: Keski-Pohjanmaa merkitsee minulle lapsuus- ja nuoruusvuosia, maisemaa ja murretta; osaa identiteetistä.

Eteläpohjalaisessa sanomalehti Ilkassa (19.9.2004) taas on julkaistu Kellosalon haastattelu, joka koskee hänen tuoretta novellivalikoimaansa Kymmenen. Siinä hänestä tehdään eteläpohjalaista. Juttu on otsikoitu Toista ei saa alistaa eikä mitätöidä. Juhani Kellosalo kirjoitti kymmenen käskyn maalliset selitykset. Haastattelussa keskustellaan kirjailijan kotipaikasta. Käy ilmi, että Kellosalo on asunut Etelä-Pohjanmaalla yhtä mittaa viimeiset kahdeksan vuotta. Hän on kotiutunut Ilmajoelle. Omakotitalon yläkerrassa on hänellä työhuone, jonka ikkunasta näkyy pohjalainen peltomaisema. Näin kirjoittaa haastattelija Aino Mäki-Mantila sanomalehti Ilkassa, jonka osoite on Seinäjoki , ja sehän sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla. Sanomalehti Ilkkaa painetaan ja toimitetaan Seinäjoella. Pohjoispohjalaiset lukiolaiset sanovat Kellosaloa oululaiseksi, keskipohjalaiset kirjailijat väittävät häntä keskipohjalaiseksi, ja eteläpohjalainen lehtinainen havaitsee hänet eteläpohjalaiseksi. Ehkä voisin ratkaista riidan sanomalla, että Kellosalo on kyllä hyvin merkittävä suomalainen kirjailija. Hänen vaikutuksensa on valtakunnallista. Tiedä vaikka häntä käännettäisiin muille kielillekin. Ainakin hänen novelliensa aiheet ovat yleisinhimillisiä, niiden ongelmat ja teemat yleismaailmallisia. Kirjailija Lauri Viita on sanonut: Kun luot, luo maailma, sillä lumenluontia ei oteta lukuun.

Vaikka Kellosalon uuden teoksen tarinat myös Ilkan haastattelun mukaan sijoittuvat muuallekin Suomeen kuin Pohjanmaalle, sen kielellisen yleisvaikutelman kuitenkin sain kirjasta, että keskipohjalainen kielenparsi on antanut Kellosalolle hyvin paljon ja lisännyt hänen kirjansa kielen ilmeikkyyttä.

Ilman yleiskielistä ”suomennosta” Kellosalo käyttää keskipohjalaisia murresanoja kaiketi luottaen siihen, että lukija kykenee suurin piirtein päättelemään yhteydestä outojen sanojen merkityksen. Yleensä se pitäneekin paikkansa, ja voihan lukija aina hakeutua tiedon lähteille. Kun sivulla 195 rakennustyömies käyttää sanaa ”myyki”, niin äsken ilmestyneestä Vanhan rakentajan sanakirjastaha (SKS) näkee, että sen merkitys on ´ikkunan ja oven pieli; pielen levikelauta´. Se ei ole tosin alueellista murretta, vaan rakentajien ammattislangia. Jos ei satu omistamaan Vanhan rakentajan sanakirjan kaltaista hyvää lähdettä, täytynee soittaa vaikka yliopiston Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen neuvontaan, koska Suomen murteiden sanakirja ei ole vielä valmis, se on edennyt vasta k-kirjaimen kohdalle. Sen takia on tässä kaiketi hyvä ilmoittaa, että sana tuora (s. 80) on yhtä kuin isoisä (vrt. ruotsin storfar). Mutta tämän varmaan useimmat arvaavat ilman muuta asiayhteydestä.

Kellosalon teos on kielellisesti varsin rikas myös siinä mielessä, että lääketieteellisiä, tosin tutumpia, aivan yleistajuisia termejä esiintyy useasti. Ilkan haastattelussa kerrotaan: Parissa tarinassa liikutaan sairaalamiljöössä, joka on lääkäri Kellosalolle tuttuakin tutumpi. Näin hän tulee tehneeksi sen, mitä häneltä on monesti toivottu .

Katajaista kansaa

Lääkärin kokemus on varmaan ollut hyödyksi kirjailijalle monissa asioissa. Esimerkiksi novellissa ”Kahdeksan” on päähenkilönä naiskirurgi Suvi Katriina Kataja Hän on jo aikuinen, naimisissa, kahden lapsen äiti, toisessa avioliitossa. Hän joutuu ensin sukupuolisen ahdistelun, sitten valehtelun, parjauksen ja työpaikkakiusaamisen uhriksi Hänen kiusaajansa rikkoo kahdeksatta käskyä, joka kieltää valehtelemasta, eikä kuudeskaan käsky tunnu hänelle merkitsevän mitään.

Suvi Katriina Katajan olemme tavanneet teoksessa jo aikaisemmin novellissa ”Neljäs”. Neljännen novellin lopulla hän valmistuu ylioppilaaksi huolimatta vaikeasta taustastaan: hänen äitinsä on syntynyt mykkänä. ”Tummulla oli ollut äitiä odottaessa vihurirokko.” (Tummu on murresana, tulee ruotsin sanasta isoäiti, stormor.) Isä on alkoholisti. Huolimatta monilapsisen lapsuudenkotinsa köyhyydestä Suvi hakeutuu yliopistoon. Hänelle ilmoitetaan tulos: …valintakokeessa teidät Suvi Katriina Kataja on hyväksytty… (s. 95). Suvi on siis päähenkilönä kahdessa erillisessä novellissa, neljännessä ja kahdeksannessa, ensin opiskelijatyttönä, sitten valmiina kirurgina.

Neljännen novellin nuoren Suvin on vaikeata hyväksyä isäänsä, koska tämä on alkoholisti, jonka juopottelun vuoksi perhe pysyy köyhänä. Tuhlaus uhkaa viedä lapsilta tulevaisuuden, opiskelumahdollisuudet. Suvin on vaikeata kunnioittaa isäänsä, niin kuin neljännessä käskyssä vaaditaan.

Ylioppilasjuhlassa Suville puhuu hänen veljensä Olli, joka ylistää sisarensa sitkeyttä, sitä että hän on elänyt todeksi nimensä. Suvi harkitsee myöhemmin, pitäisikö hänen muuttaa sukunimensä, koska hän on lapsena vihannut isäänsä. Hän on kuitenkin kypsynyt. Nyt olen leppynyt ja isästä on tullut mieleen muutakin kuin hänen surkeutensa. Isä on esimerkiksi yrittänyt leikkiä lasten kanssa ja tehdä heille leluja. Niinpä vihdoin Suvi kykenee antamaan anteeksi: Ajattelen, että en taidakaan muuttaa nimeäni, olenhan Ollin sanojen mukaan elänyt sen todeksi. Näin Suvi Katriina Kataja viimein taipuu noudattamaan neljättä käskyä ja jollain tapaa hiukan kunnioittaakin isäänsä. Luultavasti se tunne antaa hänelle tasapainoa.

Kaksi novellia, joiden päähenkilö on Suvi, muodostavat yhdessä liki pienoisromaanin, jonka päähenkilössä tapahtuu merkittäviä muutoksia; ja siinä mielessä nämä novellit ovat psykologisen kehitysromaanin sukua.Suvi on katajaista kansaa, jonka yli voi vaikka sotavaunu ajaa, se kuitenkin kimmahtaa takaisin pystyyn. Kataja on Suomen kansan sitkeyden symboli. Internetissäkin jo kerrotaan: Kirjailija Juhani Aho teki sortovuosien aikaa kuvailevassa kokoelmassaan Katajainen kansani (2 osaa, 1899 – 1900) sitkeästä, kestävästä puusta Suomen kansan vertauskuvan. Suvin sukunimessä Kataja on avoin tekstienvälinen viite. Katajasta kirjoitti Aho: Kanuunavaunujen rattaat saattavat taivuttaa sen maatamyöten. Mutta kataja ei katkea. Ei synny verihaavaa, ei tule luun vikaa. Kun meteli on ohitse, ojentaa pieni puu lyhyen jäntevän vartensa. Myös Suvin äiti, ”kansan äiti”, kuolee tyynesti: yksi tavallinen kansan äiti vain hiipui pois. Hiljaisuudessa, niin kuin oli elänytkin.(s. 86).

Kaiken kaikkiaan koko teos on sommiteltu tekstienväliseksi siinä mielessä, että se jakautuu kymmeneen novelliin, joiden nimenä on pelkkä numero yhdestä kymmeneen. Ne vastaavat kymmentä Raamatun käskyä. Vanhassa Testamentissa Mooseksen toisessa kirjassa luvussa 20 kerrotaan, miten Mooses toi vuorelta käskyt ja luki ne kansalleen.

Kellosalon uudemmat käskyt

Jokaisessa Kellosalon novellissa on teeman tai aiheen kannalta jotain, mikä liittyy ainakin yhteen kymmenestä käskystä; esimerkiksi neljännessä käskyssä vaaditaan jokaista ehdoitta kunnioittamaan vanhempiaan. Alkoholistin tyttärelle Suville tämä ei helposti luonnu.Kellosalo on Ilkan haastattelussa ja muuallakin huomauttanut siitä, että hänen täytyi koulussa opiskella Raamatun kertomuksia. Nykyisin niitä tunnetaan huonommin. Niillä on ollut kuitenkin Kellosaloon pysyvä vaikutuksensa.

Teoksensa alussa Kellosalo on luetellut kymmenen käskyä, mutta antanut niistä monille hiukan uudenlaisen sisällön. Kellosalo on muokannut Vanhan Testamentin käskyt uudestaan seuraavanlaisiksi:

1. Älä pidä pitelemätöntä. 2. Älä lausu lausumatonta. 3. Älä anna pyhän rauhan mennä ohitsesi.4. Kunnioita alkuperääsi, ei ole muuta mistä tulit. 5. Älä tapa 6. Älä riko sitä mikä ei ehjää ole mutta täyttä haluaa. 7. Älä varasta. 8. Älä puhu vääriksi oikeita ihmisiä. 9. Kulje halusi suuntaan. 10.Väistä sitä mihin himosi vetää.

Käskyistä ”Älä tapa” ja ”Älä varasta” ovat säilyneet entisellään. Siksi olen ne edellä kursivoinut. Ne ovatkin lyhyitä ja nasevia, lisäksi kai useimpien uskontojen sellaisenaan hyväksymiä ja siinä mielessä universaaleja.

Muuallakin kuin Mooseksen kirjassa pohditaan Raamatussa Jumalan kymmentä käskyä; niistä Uudessa Testamentissa pidetään suurimpina käskyjä kunnioittaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistä. Kun Kellosalo on muokannut Vanhan Testamentin käskyt uudestaan, varmaan mukana on annos leikkimieltä, sillä esimerkiksi Kellosalon 9. käsky ”Kulje halusi suuntaan” ja 10. käsky ”Väistä mihin himosi vetää” näyttävät ainakin pinnalta katsoen ristiriitaisilta. Tulkitsen, että yksilön omaa syvintä käsitystä tehtävästään on koetettava toteuttaa; siinä mielessä esimerkiksi novellin ”Yhdeksän” nuori mies omistautuu muusikon työlle; muukaan ei häntä haluta, ei vedä puoleensa. Hän kuuntelee sisäistä ääntään, daimonia, kuten Sokrates sitä kutsuu: omaatuntoaan. Hän opettaa musiikkia, kuten hänen ystävänsä toteaa: Ja kersoille opetat nuopparilla jytää. Novelli ”Kymmenen” taas kertoo miehestä, joka kyllä saa kerätyksi valtavat rikkaudet mutta menettää tärkeimmät ihmissuhteensa, kun tavoittelee vain sitä, mihin hänen himonsa vetää. Hän havahtuu novellin viime riveillä ikään kuin katselemaan sisäistä omaa minäänsä. Se ahdistaa, hän ei ole siihen tottunut.

Kellosalo on Ilkan haastattelussa tunnustanut, että hän aikuisena muisti spontaanisti vain kuusi käskyä, mutta kertaus palautti loputkin nopeasti mieleen. Raamatun tuntemus on heikkenemässä yleensäkin, mikä on kyllä esimerkiksi klassisen kirjallisuuden ymmärtämisen kannalta vahinko.

Kellosalon oma muunnelma kymmenestä käskystä on aika taloudellinen. Hän on tiivistänyt Ilkan haastattelussaan, että vaikka ikivanhat käskyt heijastavat omaa aikaansa, ne yhä periaatteessa pätevät: Pitää kunnioittaa toisen omaa, toisen lähtökohtia. Toista ei saa tappaa fyysisesti eikä henkisesti. Toista ei saa alistaa eikä mitätöidä. Hyväksyttävät teot voi siis yhä ilmaista myös kieltolauseilla. Ne koskevat Kellosalon tekstissä ihmisten välisiä suhteita.

Pyhyyden kokemusta Kellosalon teos ei mielestäni kokonaan kiellä. Novelli ”Toinen” kertoo koiran elämästä ja kuolemasta. Vanha, lapseton pariskunta syventyy koiran haudalla vilpittömästi ja nöyrästi pohtimaan kuolemaa: Vähän jää jäljelle, kun ihminen poltetaan. Pesällisestä puutakin tulee vain kourallinen tuhkaa. vedetäänkö siinä pois verho edestä ja näytetään, kuinka suuri osa on tyhjää. Hetki on harras, vanhukset tukeutuvat toisiinsa.

Pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta teos noudattaa ihmiselämän kaaren vaiheita. Novelleista ”Ensimmäinen” kertoo lapsesta, jonka mieltä painava kauhukokemus vähitellen hahmottuu lukijalle, niin kuin kokonaisuus aina Kellosalon novelleja lukiessa vähin erin avautuu. Lapsen pelokkuus alkaa saada selitystä hänen kokemastaan. Hän on yrittänyt pidellä pitelemätöntä, hän on yrittänyt kuin aikuiset ihmiset käsitellä tulta. Tuloksena on ollut tulipalo. Myös Novelli ”Toinen” kertoo ihmistä suuremmista voimista kuten sairaudesta ja kuolemasta, mutta ei mainitse luojan nimeä.

Oikeastaan aivan suoraan Raamatun käskyjen merkitystä käsittelee ainoastaan novelli ”Kymmenes”. Päähenkilö, rikas mies, tilittää elämäänsä ennen kuolemaansa. Kun teoksen ensimmäinen novelli koski alle kouluikäistä poikaa, viimeisessä novellissa eletään vanhuuden viime portailla. Rikas liikemies on jo nuorena miehenä ajatellut, etteivät käskyt ole hänenkaltaisiaan varten. Hän kiintyy omaisuuteen. Sen hankkimisesta ja sen tuomasta vallasta tulee elämän tarkoitus. Novellin lopulla hänen entinen vaimonsa kysyy mieheltä: Eikö sinusta koskaan tunnu siltä, että sinusta puuttuu jotain. Lempeä, viaton tiedustelu pettää miehen suojauksen. Hän haluaa lähteä mökille ja nähdä lammen tyynellä ilmalla. Mökki on kuitenkin jo myyty. Ei ole edes koiraa ja sen uskollista katsetta.

Ehkä kaikkein hupaisimpia novelleista on ”Kolmas”, jota en välttämättä kytkisi mihinkään Mooseksen enkä Kellosalonkaan käskyistä. Se on iloitteleva vaellustarina, jonka päähenkilö, Kellosalon oloinen kirjailija, käy kirjastomatineassa. Siellä ei ole juuri ketään. Häntä haastattelee puhelimessa paikallisradion toimittaja, joka ei tiedä useita teoksia julkaisseesta kirjailijasta yhtään mitään. Matkalla tavataan originelli kansantaiteilija ja lopulla yritellään vielä saada bändin harjoitukset aikaan. Melkein kaikki pyrkimykset menevät mynkään. Tulee mieleen Väinö Linnan lausahdus, että sitä aihettahan useimmat kirjat käsittelevät. Yhteiskunnallisesti ajatuksia herättävimpiä novelleista on viides, joka liittyy käskyyn ”Älä tapa”. Novellin päähenkilö on sivari, joka palvelee vanhainkodissa. Siellä on tavanomaista, että jossain vaiheessa elämän jatkamiseen pyrkivä hoito lopetetaan. Ei resuskitoida. Ei elvytetä. Kuolema tulee.

Yhteiskunnallisesti pohdiskeleva kirjailija

Minua on mietityttänyt lääkärin kokemuksen ja novellinkirjoittajan keskinäinen suhde. Lääkärin toimi antoi esimerkiksi Anton Tshehoville erinomaisia lähtökohtia, kiinnostavia elämäntarinoita ja yhteiskunnallisesti merkittävän laajan kokemuksen. Tämä yhtyneenä avariin, humanistisiin näkemyksiin ja suureen kertojantaitoon on tehnyt hänen töistään ajattomia.

Kellosalon tarinat antavat kokonaisuudessaan nykyisestä koto-Suomestamme pohdittavaksi monitahoisia kysymyksiä. En ole tottunut sanaan moraalikritiikki, jota tarjottiin joskus 60-70 -luvulla yhdeksi kirjallisuudenarvostelun metodin nimeksi. Kovin kauas siitä ei kuitenkaan pääse, koska kirjailija itse on nivonut tiukasti koko teoksensa eettisten ohjeiden sarjaan. Hän on jossain haastattelussaan sanonut, etteivät muotokokeilut häntä erityisesti kiinnosta. Häntä kiinnostavat aiheet, ongelmat, vaikeatkin. Yhteiskunta tarvitsee eettistä pohdiskelua, se on varmaa.

Kymmenen on rakenteensa puolesta itse asiassa aika rajusti muotoiltu. Ei olisi ollut täysin välttämätöntä kertaakaan edes mainita kymmentä käskyä. Novellit olisi voinut nimetä toisin, vaikkapa ”Koiran kuolema”, ”Rikkaan kauppiaan kuolema”. Olen itse kerran laittanut melkein pilan päiten kirjani sisällysluetteloksi teoksen ulkopuolisen listan, nimittäin aiheenmukaisen kirjastoluokituksen (kokoelmassa Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelma). Tämä rakenne ei sinänsä pelasta tai tuhoa yksittäisiä runoja. Kellosalo onnistuu ehkä paremmin, koska luokitus on käskyissä vain kymmenkohtainen ja antaa enemmän liikkumatilaa, etenkin, kun hän itse on muovannut listan mieleisekseen ja käskyt koskevat tärkeitä elämän peruskysymyksiä. Kymmenen käskyä ajaa niiden ajattelijan väistämättä monien sosiaalisesti merkittävien eettisten ongelmien pohdiskeluun.

Joissakin uskonnoissa kieltoja on vähemmän kuin Mooseksella. Aika hyvin on jo tultu toimeen lyhemmälläkin listalla, kun on kielletty vain tappaminen, valehtelu, varastaminen ja huumaavien aineiden käyttö. Mooseksen kymmenen käskyä perusteluineen antoivat uskovien yhteisölle tarpeellisia, konkreettisia suuntaviivoja sosiaalisesti suotavasta käyttäytymisestä: Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä äläkä mitään, mikä on hänen. Itse orjuudesta Mooseksen laki ei huomauta. Elämme toisenlaisessa yhteiskunnassa. On mielenkiintoinen ajatuskoe kuitenkin tuoda tämä Mooseksen lakikirja tämän päivän yhteiskuntaan, kuten Kellosalo on tehnyt, vaikkakin hienovaraisesti soveltaen. Uskon, että hänen teoksellaan on jatkuvasti lukijoita Suomessa ja toivottavasti muuallakin.