Yön pojat

Muutama kerrostalo, omakotitaloalue, koulu, kirjasto ja kauppakeskus. Siinä kulissit Jussi Sydänmäen Yön pojille, joka on kirja murrosikäisistä murrosikäisille. Sen pääosaa esittävät 13-14-vuotiaat helsinkiläiset pojat. Heidän Helsinkinsä on kutistunut yhteen lähiöön, ja heidän maailmansa tuntee vain käsitteet seksi, viina ja naiset. Kustantaja huijaa lukjoita: nuortenkirja on paketoitu luokittelun puutteella aikuisille.

Hypno, Paroni ja Niro kasvavat aikuisiksi keskellä stadin slangia, jengisotia ja lähiökulttuuria. He ovat nuoresta pitäen tietoisia tavoista, joilla heidän maailmassaan tullaan voittajiksi. Muuta maailmaa he eivät tarvitse; onhan heillä lähiön lisäksi toisensa.

Yön pojat ei ole nuorisokirjana erikoinen. Sen juoni on useasti luettu ja yhtä useasti eletty. Jotain uutta kirja kuitenkin tarjoaa: kieli on valovoimaista slangia, sitä kieltä, mitä päähenkilöt todella puhuvat. Jussi Sydänmäki itse on Helsingin lähiöiden kasvatti, minkä huomaa taitavasta slangin käytöstä.

Hypno asuu ränsistyneessä omakotitalossa äitinsä, veljensä ja välillä vaihtuvien isäpuoliensa kanssa. Hän piirtää intiaaneja ja viettää aikaansa Paronin ja Niron kanssa lähiön pimeillä kaduilla. Pojat ovat kolmen jengi, rotsien selkään on ommeltu teksti “Sons of Night”.

“ –No milt näyttää?
Hypno alkoi nauraa ja rappu kaikui hihitystä. Niro ärjyi:
– Mitä vittuu?
Hypno ei saanut sanaa suustaan. Niro hämääntyi, repi rotsin päältään ja tuijotti selkätekstiä: Sons Of The Nihgt.”

Yön pojat on Jussi Sydänmäen (s. 1967) toinen romaani. Ensimmäinen oli omaelämänkerrallinen Lucky Dan. Sydänmäki on tullut tunnetuksi myös muusikkona, rockyhtye Hearthillin solistina. Kirjallisuudessa ja musiikissa on paljon samaa. Vaikka Yön pojat ei kerrokaan musiikista, koko kirjasta on aistittavissa kirjailijan hyvä musiikin tuntemus. Rock-a-billy on Hypnon, Paroonin ja Niron musiikkia, lähiön musiikkia.

Yön pojat voisi olla katsaus minkä tahansa vuosikymmenen nuorisoon ja sen elämään. Kirja ei rajaa elettyä aikaa, tapahtumat voisivat olla samat sekä 1960- että 2000-luvulla. Lähiön pojat ovat ajattomia eivätkä koskaan kasva aikuisiksi. Näin nuoriso on elänyt ennenkin, ja näin se tulee elmäänkin. Jos kirja on kolahtaakseen, se voi kolahtaa vielä muillakin vuosikymmenillä kuin tällä, jota elämme.

Suosittelen kirjaa nuorille, jotka ovat samalla aaltopituudella kirjan päähenkilöiden kanssa. Aikuisista kirja saattaa vaikuttaa hieman liian naiivilta ja ennalta-arvattavalta. Kenties olemme vain unohtaneet, että tuollaisia olimme mekin. Samaa elämää elimme.