Yö ei unohda

Katharina Hagenan Yö ei unohda on monikerroksinen tarina, jossa kaikki kietoutuu kaikkeen. Keskeiset henkilöt liittyvät toisiinsa, myös kuolleisiin ja kadonneisiin, monin eri säikein. Heistä monilla on salaisuuksia tai ainakin vaiettuja asioita.

Kertomuksen keskeinen henkilö on kolmekymmentäseitsemänvuotias Ellen Feld. Ellen on unihäiriöihin erikoistunut lääkäri, jolla itsellään on vaikeuksia nukkumisessa. Hän herää yöllä, valvoo, mietiskelee ja muistelee.

”Unettomat ovat odottajia. Ensin he odottavat unta, sitten päivää. Sitten he taas odottavat koko päivän, että se menisi ohi, jotta he voisivat taas illalla odottaa unta.”  (Sivu 223.)

Itse asiassa koko romaanin voisi tulkita kertomukseksi yhdestä yöstä, jolloin Ellen valvoo ja muistelee.

Ellen käyttää monia keinoja unen saamiseksi. Hän keskittyy erilaisiin harjoituksiin, ettei hän ajattelisi asioita, jotka estävät häntä nukahtamasta. Välillä hän lähtee sängystä vessaan, valmistamaan kuumaa hunajamaitoa tai käy katsomassa nukkuvaa tytärtään. Mutta uni ei vain tule. Ellenin mielessä kiertyvät muistot rakkaudesta ja ystävyydestä, onnesta ja pettymyksistä, lapsuudesta, äidin kuolemasta, oman lapsen elämänvaiheista.

Unettoman mietteitä

Itse asiassa koko romaanin voisi tulkita kertomukseksi yhdestä yöstä, jolloin Ellen valvoo ja muistelee. Osa tapahtumista sijoittuu Ellenin lapsuuteen ja nuoruuteen, osa on aivan viimeaikaisia. Vähä vähältä lukijalle hahmottuu kuva Ellenin elämästä hänen omasta näkökulmastaan.

Ellenillä on teini-ikäinen tytär, Orla, joka on hänelle hyvin tärkeä. Lapsen hankkiminen ei aikanaan ollut suunniteltua eikä lapsen isä ollut ollut lainkaan innostunut raskaudesta. Ellen teki oman päätöksensä ja oli valmis kasvattamaan lapsen yksin. Vaikka Ellenillä oli myöhemmin useita vakaviakin miessuhteita, toista lasta hän ei ollut halunnut.

Ellen oli vanhempiensa Heidrunin ja Joachimin ainoa lapsi. Äiti, josta Ellen mietteissään käyttää aina etunimeä, oli ollut vaitelias nainen. Hän ei mielellään puhunut omista asioistaan eikä halunnut kuulla muiden yksityisasioita. Ellen tietää, että ennen naimisiinmenoaan Heidrun opiskeli musiikkia ja soitti neljän naisen muodostamassa huilukvartetissa. Ellenin lapsuudessa äiti ei soittanut, vaan leipoi jatkuvasti. Heidrun oli nainen, ”joka osaa leipoa hiivataikinan unissaankin.”

Ellen pohtii, missä ihmisen sielu sijaitsee; onko Alzheimer-potilaalla vielä jossakin olemassa kuolematon sielu, vaikka aivot ovat rappeutuneet.

Ennen kuolemaansa Heidrun sairasti Alzheimerin tautia. Ulkonaisesti hän oli sama, vaikka vähän laihempi, mutta hänen sisältään entinen Heidrun katosi vähä vähältä. Ellen pohtii, missä ihmisen sielu sijaitsee; onko Alzheimer-potilaalla vielä jossakin olemassa kuolematon sielu, vaikka aivot ovat rappeutuneet.

Ellen oli asunut pitkään Dublinissa tyttärensä Orlan kanssa. Kun he muuttivat takaisin lapsuuden kotikaupunkiin, Grundiin, Ellen ei asettunut isänsä luokse, vaan hankki oman talon. Kotoa muutettuaan hän oli tajunnut, ettei haluaisi enää koskaan asua ”äänekkään, laulavan, paasaavan, myötätuntoisen, uteliaan, riidanhaluisen ja iloisen” isänsä kanssa samassa talossa.

”Joachimin oli sitä vastoin vaikea sietää sitä, että joku teki hänen talossaan asioita eri tavalla kuin hän. Hän oli sentään pohdiskellut kyseisiä asioita, kokeillut erilaisia tekemisen tapoja, oli hylännyt, korvannut, kunnes oli löytänyt oikean, parhaan tavan. Vastaehdotuksia tutkittiin objektiivisesti ja saatettiin hyväksyäkin, mutta jos ne eivät läpäisseet testiä, hän ei luovuttanut, ennen kuin ne korvattiin parhaalla mahdollisella tavalla.” (Sivu 23.)

Musiikkia, unta ja kuolemaa

Vaikka romaani on suurimmaksi osaksi Ellenin minämuotoista kerrontaa, lukija saa kuitenkin tietää myös sellaisia asioita, joita Ellen ei tiedä. Ellenin muisteluiden ja pohdiskelujen kanssa vuorottelevat toisen henkilön tekemät lyhyet päiväkirjamaiset muistiinpanot. Kirjoittajana on Marthe, joka on saanut tehtäväksi pitää kuoron päiväkirjaa. Hän kirjoittaa vihkoon kuitenkin myös omia tuntemuksiaan eikä aio palauttaa vihkoa kuoron käyttöön.

Ennen kuolemaansa Heidrun eli hoitokodissa pääosin nukkuen. Joachim valmistautui vaimonsa kuolemaan harjoittamalla kuoroa, jonka oli tarkoitus laulaa Heidrunin hautajaisissa Heidrunin lempisäveltäjän John Dowlandin kappale Come heavy sleep.

Romaanin keskeiset elävät henkilöt kokoontuvat yhä uudelleen kuoron harjoituksiin.

Romaanin keskeiset elävät henkilöt kokoontuvat yhä uudelleen kuoron harjoituksiin. Kuoro on saatu kokoon lehti-ilmoituksella, ja siihen kuuluivat Joachimin lisäksi Ellen, Ellenin tytär Orla ja perheen ulkopuolelta Andreas, Benno ja Marthe. Heistä Andreas on Ellenin lapsuudenystävä, Benno on entinen potilas ja rakastaja. Marthesta kukaan ei oikeastaan tiedä mitään, vaikka tämä on aikanaan ollut Heidrunin tuttava.

Kuorolaisten elämät kutoutuvat yhteen monella tavalla. Ellen on kulkenut paljon Andreaksen kanssa lapsuudessaan ja nuoruudessaan, joskus he ovat liikkuneet kolmisin myöhemmin jäljettömiin kadonneen Lutzin kanssa. Andreas on aina ollut hyvin hiljainen, mutta nykyään hän ei puhu enää lainkaan. Hän kuitenkin laulaa ja toisinaan kommunikoi kirjelapuilla. Lisäksi hän näkee asioita ja tekee niistä itsekseen päätelmiä.

Benno puolestaan on käynyt Ellenin potilaana unissakävelyn vuoksi. Jossakin vaiheessa heistä on tullut rakastavaisia. Benno tekee väitöskirjaa ja etsii Grundin lähimetsistä todisteita ensimmäisen maailmansodan aikaisen koulutuskeskuksen olemassaolosta. Hän löytää jotain aivan muuta kuin on odottanut.

Marthen ainoa poika Lutz on kadonnut lähes parikymmentä vuotta sitten. Nuori mies jätti jälkeensä viestin, mutta kukaan ei tiedä, minne hän lähti, eikä hänestä ole sen jälkeen kuultu mitään. Marthe on varma, että Lutzin ja Ellenin välillä oli jotain ennen Lutzin lähtöä ja Ellenin muuttoa Dubliniin. Marthen mielessä Lutzin katoaminen tuntuu jollakin tavoin liittyvän Feldin perheeseen. Hän kaipaa poikaansa ja toivoo jonkinlaista hyvitystä.

Romaanin henkilöhahmot ovat hämmästyttävän eläviä ja moniulotteisia, vaikka monet heistä on hahmoteltu vähin vedoin ja kuvattu nimenomaan Ellenin silmin. Useimmissa henkilöhahmoissa onkin keskeistä heidän yhteytensä Ellenin elämään.

Ihmisten ja tapahtumien kudelmaa

Yö ei unohda on romaani, jossa jotkut asiat selviävät, mutta monia seikkoja jää auki. Kun suurin osa romaanista kerrotaan Ellenin suulla, lukija voi hyväksyä Ellenin näkökulman tai tarttua pikku säröihin ja luoda oman näkökulmansa. Teksti antaa vihjeitä moneen suuntaan, jolloin lukija voi tehdä omia päätelmiään tai arvelujaan henkilöiden toiminnasta, motiiveista ja keskinäisistä suhteista. Kirjailija ei lopultakaan niitä kiellä eikä vahvista. Kirjan loputtuakaan lukija ei voi olla aivan varma kaikesta siitä, mitä oikeastaan tapahtui ja miksi.

Yö ei unohda on Katharina Hagenan toinen romaani. Ensimmäinen, vuonna 2008 ilmestynyt Der Geschmack von Apfelkernen (suom. 2009 nimellä Omenansiementen maku), oli arvostelu- ja myyntimenestys ja sen käännösoikeudet myytiin nopeasti moneen eri maahan. Yö ei unohda on ainakin alkukielisenä menestynyt hyvin. Unen, kuoleman, muistojen ja menetyksen sekä kiinnostavien henkilöhahmojen yhteen kietoutuminen muodostaa kiehtovan kokonaisuuden.