Virtaavan veden sukua
Kayo Mpoyi
Atena Kustannus 2020
252s.
Översättare: Ulla Lempinen
Naiseuden taakka tytöstä isomummoon
Adi-tyttö asuu perheensä kanssa Dar es-Salaamin diplomaattialueella. Aidan takaa alkaa Zaire; pihan toiselta puolelta pääsee kipittämään Tansaniaan.
Virtaavan veden sukua on rohkean tytön kasvukertomus. Tukholmalaistuneen, 10-vuotiaana Tansaniasta lähteneen Kayo Mpoyin (s. 1986) esikoisromaani kiertyy feminiinisen voiman ympärille. Romaanin minäkertoja, viisivuotiaasta kymmenvuotiaaksi kasvava Adi, avaa lukijalle oman perheensä ja vanhempiensa sukujen historialliset ja maagis-myyttiset salaisuudet. Naiseuden salaisuus on niistä keskeisin ja uhanalaisin.
Patriarkaalinen diplomaatti-isä isä syö sanojaan ja repii aina uusia sanakirjan sivuilta. Sanat tekevät selkoa kaaokseen ja pitävät järjestystä talossa, jossa isänpuoleisen isomummon kirous vaanii perheenjäsenten henkeä. Seitsemästä lapsesta enää kolme pitää isän jalkoja hänen ruokapöytänsä alla. Siveydestä kovaa huolta kantava Kabongo Mukendi pitää kurissa ja nuhteessa kevytkenkäisenä pitämänsä, jo valmiiksi alistetun vaimonsa, mutta tyttöset Dinanga ”Dina” ja Thsadi ”Adi” hyppelevät vielä ketterin askelin hänen ylitsensä.
Virtaavan veden sukua on rohkean tytön kasvukertomus.
Tasapaino pettää, kun perheeseen syntyy tytär, joka nimetään isomummon mukaan Maiksi. Adin mielestä pikkusisko on henki, jolla on pahat mielessä. Adi toivoisikin, että vauvoille olisi oma helvetti.
Adi on 6-vuotias, kun kuopus syntyy, ja 10-vuotiaaksi saakka hänen keskeisin tehtävänsä on pitää henget ja kiroukset pois Main kimpusta. Sairaalloinen Mai riutuu tämän tästä kuoleman kielissä, ja Adin on pidettävä pikkusisko hengissä kertomalla hänelle Mai-isomummon tarina niin kuin se on.
”Jos nainen lankeaa, lankeamme me kaikki”
Pikku-Adin tarina on niitä kertomuksia, jotka viiltävät terävän paperin lailla haavoja sormiin ja jättävät sydämen kuhmuille. Lukija ei pääse helpolla. Hän ei voi jäädä viileäksi tarkkailijaksi kasvutarinassa, jossa tyttösen tehtävä ei ole sen pienempi kuin pelastaa pikkusiskonsa kirouksen kourista ja näin koko kipuileva perheensä.
Tshadi, joka lyhenee kutsumanimeksi ”Adi”, on tshiluban kieltä ja merkitsee rintaa.
”Äidin mukaan nimi on peräisin muinaisista kuninkaallisista balubaveistoksista, jotka esittävät rintojaan piteleviä naisia. Vain nainen on riittävän vahva kantamaan kuningaskunnan salaisuuksia ja synnyttämään kuninkaan. Hän kannattelee koko kuningaskuntaa, koko perheen kunniaa. Hän ei saa langeta.”
Mpoyi omistaa teoksen kuusivuotiaalle itselleen ja tekee sen vasta teoksen lopussa. Haluaako hän siis ensiksi kertoa koko tarinan ja vasta sen jälkeen avata lukijalle mahdollisuuden pohtia myös romaanin mahdollisia autofiktiivisiä elementtejä?
Adin viattomuutta ja kehittyvää naiseutta loukataan karkeasti jo teoksen avauskohtauksessa. Tyttö haluaa tehdä pesän vaatekomeroon ja hautoa kananmunia. Munat tietysti särkyvät hänen reisiensä alla, ja tämän jälkeen Adin reisillä ja ympäri kehoa valuvat monet muutkin eritteet. ”Kädet tempaavat minut pois pesästä. Saastainen lapsi. Inhottava lapsi.”
Tammikuusta 1989 vuoteen 1994 etenevä romaani jakautuu nimettyihin ajanjaksoihin. Ensimmäinen osa tammikuusta heinäkuuhun 1989 on otsikoitu Adiin vuosia seksuaalista väkivaltaa kohdistavan Monsieur Éléphantin mukaan.
Upanga 8:n pohjakerroksessa, Adin alakerran naapurissa asuu toinen diplomaattiperhe, jonka luokse Monsieur Éléphant on muuttanut. Adin isän tavoin hänkin rakastaa sanoja. Hän lumoaa aikuisilta aiemmin vain toruja ja moitteita saaneen pikkutytön suloisilla sanoillaan.
Monsieur Éléphant seuraa Adia kattoterassille kädet täynnä karkkia ja haluaa niiden vastineeksi tutustua tytön hameenalaiseen pikkumajaan.
”Hän pyytää minua astumaan näyttämölle, nurin käännetylle vanhalle limsakorille ja sanoo, että minun on osattava Tansanian kansallislaulu, kun aloitan koulun vuoden kuluttua. Sitten hän menee kyykkyyn pikkumajaani ja katsoo minua. Kun keikistelen, hän huudahtaa kyyneleet silmissä: ’Jumala varjele Afrikkaa, hän on maailman kaunein tyttö.’ Saan karkkia taskut täyteen.”
”Maailman kaunein tyttö” muuttuu pian tytöksi, joka ”tekee mitä tahansa karkista”. Raaistuvan seksuaalisen väkivallan myötä Adia alkaa painaa syyllisyys, jota hän ei osaa verbalisoida, mutta jonka aikuiset verbalisoivat ja perustelevat hänelle Raamatun avulla.
Äiti kertoo Dinalle ja Adille Jumalan langettamasta rangaistuksista: ”Miehestä jonka pitää kärsiä, kun hän viljelee maata, ja naisesta joka kärsii, kun hän synnyttää. Kovimmin jumala rankaisi naista, sillä kaikki on naisen syytä.”
Vedenäidin lisäksi vahvaa naisellista symboliikkaa ilmentävät hiukset ja niiden käsittely.
Adi jää yksin kysymystensä kanssa. Hän ei ymmärrä, mitä Monsieur Éléphant hänelle tekee mutta aistii, että se on jotakin väärää. Piinallinen jännite syntyy siitä, että lukija tietää enemmän kuin pikkutyttö, mutta ei pääse häntä romaanin sisään auttamaan.
Sairaalloinen Mai antaa kaikesta ärsyttävyydestään huolimatta Adin elämälle merkityksen. Adi on linkki suvun alistettujen naisten ketjussa. Adin tehtävä on kertoa Mai-isomummon koko tarina sanomalla ääneen, sanoittamalla, kattoterassilta huutamalla, jotta hänen kaimansa voi pelastua kuoleman kynsistä ja olla päätymästä henkien matkaan.
”Mai” merkitsee vettä, ja vesi on naisellinen, muuttuvainen elementti. Kristityn perheen naispuoliset jäsenet tuntevat salaista vetoa vedenäiti Mami Watan puoleen. Oikullinen Mami Wata kuitenkin kaipaa seuraa vedenaliseen samalla tavalla kuin suomalainen Näkki, joten naiset päätyvät kuitenkin aina viime kädessä ristimään kätensä.
Vedenäidin lisäksi vahvaa naisellista symboliikkaa ilmentävät hiukset ja niiden käsittely. Dina haluaa rastat, mutta äidin mielestä tytöt saavat tyttöjen letit. ”Äiti kertoo mummonsa sanoneen, että naisella ja tytöllä on eri kampaukset. Äidin mukaan naiset muotoilivat hiuksiinsa spiraaleja jo silloin kun Zaire itsenäistyi vuonna 1960 sen symboliksi, että kaikki toistuu.”
Äidin mielestä miehet pitävät naista kevytkenkäisenä, jos hän kulkee hiukset vapaina. Kampaus on naiselle tapa ilmaista alisteisuutta miehelle tai vapautta hänen patriarkaalisesta vallastaan.
Jumalan nimessä
Jumalan nimessä on ihmiskunnan historian aikana tehty hyvää ja pahaa. Seksuaalisuuden normittamisessa ”jumala” pienellä alkukirjaimella on ollut erityisen kätevä.
Myös Kabongo Mukendille ”jumalasta” on tullut sveitsiläisen monitoimityökalun kaltainen apu naisten alistamiseen. Kabongo ei ole ilkeä mies, vaan sukunsa historian leimaama ja syyllisyytensä painama yksilö, joka yrittää saada sanakirjojensa ja ”jumalan” avulla jonkinlaista selkoa universumin käsittämättömiin ilmiöihin.
Kabongolla on kotona asuvien lasten lisäksi neljä muutakin lasta, jotka ovat karanneet hänen väkivaltaisen kurinsa ulottumattomiin. Yksi lapsista on homoseksuaali, toinen taivaanrannanmaalari, kolmas kevytkenkäinen ja niin edelleen.
Sivumäärältään maltillinen romaani on pituuttaan merkittävästi laajempi.
Isä on aivopessyt pikku-Adin niin syvissä raamatullisen syyllisyyden vesissä, että tyttö saa tai kuvittelee ”jumalan” kulkemaan rinnallensa. Maagista realismia oppikirjamaisesti seurailevassa esikoisromaanissaan Mpoyi esittelee jumalana silmälasipäisen pojan, joka kulkee Adin jalanjäljissä ja kirjaa muistikirjaansa hänen ja muiden edesottamuksia.
”Jumala” ei kuitenkaan ole vain Adin syyllisyyden painaman mielen kuvitelmaa, sillä hän antaa silloin tällöin myös profeetallisia ilmoituksia tulevaisuudesta. ”Jumala” myös rohkaisee Adia, kun tyttö epäilee kykyään pelastaa Mai ja perhe täydelliseltä tragedialta.
Adin ”jumala” on sikäli hyvä, että hän on valmis päästämään kaikki ihmiset taivaaseen. Joidenkin täytyy kuitenkin käydä helvetin kautta. Kun Adi utelee, onko hänelläkin tiedossa tällainen mutka, ”jumala” vinkkaa, että Adi taitaa parhaillaan työstää kyseistä välietappia.
Lopputulemana myös ”jumala” saa krediittiä: hän on kaikkialla ja hän on kaikki. Isän jumala ei ole koko totuus, ei ehkä jumala ollenkaan.
Nainen ei saa langeta
Seksuaalisuuden kontrollointi uskonnon avulla on universaali ilmiö. Kiinnostava vertailukohta Mpoyin esikoisromaaniin löytyy vaivatta suomalaisen Tiina Katriina Tikkasen esikoisromaanista Toinen silmä kiinni (2020).
Tikkasen romaanissa valovoimainen isä tekee seksuaalista väkivaltaa Minttu-tytärtään kohtaan vuosien ajan. Rakkauden jumalaksi itseään kutsuva Amur viljelee Raamatun lauseita ja pitää huolen siitä, että tytär käyttää siivoa kieltä.
Minttu ja Adi joutuvat ilman aikuisten apua luovimaan läpi käsityskykynsä ulottumattomissa olevan viidakon, jotta voivat selvitä hengissä kokemastaan fyysisestä, henkisestä ja hengellisestä väkivallasta. Mintun mieli kehittää suojakseen dissosiatiivisia persoonia, kun taas Adi tyhjentää kattoterassilta likasangon Monsieur Éléphantin päähän. Nämä tytöt selviytyvät.
Virtaavan veden sukua on rumankaunis tarina, jossa kauneus jää vallitsevaksi.
Naisten seksuaalisuuden kontrollointi on niin yleinen ja kaikkialle tunkeutuva ilmiö, ettei sitä yleensä pysähdy edes miettimään. Mpoyin ja Tikkasen teosten rinnakkain lukeminen havahdutti minut äimistelemään, kuinka mahdottoman paljon aikaa ja energiaa erilaisissa järjestelmissä käytetään naisen seksuaalisuuden ja sen ilmenemismuotojen muotoiluun.
Tämän puuhastelun kanssa Jumalalla tuskin on tekemistä.
Kirjaluotsi-blogiin on romaaniarvion yhteyteen koottu afrikkalaista perhe-elämää kuvailevia kirjoja, jotka avartavat länsimaisen näkemystä. Chimamanda Ngosi Adichie kertoo romaanissa Purppuranpunainen hibiskus (suom. 2010) tytön kasvutarinan isän väkivallan varjossa. Oyinka Braithwaite puolestaan kertoo romaanissaan My Sister, the Serial Killer (2018) siskoista, joista toinen päättää kostaa kokemansa väkivallan kaikille miehille.
Kansannousuja ja myyttisiä tarinoita
Mpoyi on koonnut Adin perheen sukupuun romaaninsa alkuun. Lukija joutuu palaamaan siihen melko usein, jos mielii keikkua mukana niiden pikkupurojen virrassa, jotka lopulta yhdessä laskevat Adin isän ja äidin sukujen kuohuvaiseen koskeen.
Mpoyi on koonnut romaaniin tansanialaisen sukunsa tarinoita, ja ne kantavat itsessään. Pohjan myyttis-maagisille tarinoille antaa isomummi Mai, jonka kauhistuttavan rujo kohtalo siirtomaavalloittajien ja alistavien miesten kynsissä huutaa päästä ääneen. Mummon henki ei vaimene ennen kuin Adi kertoo Maille hänen tarinansa.
Sivumäärältään maltillinen romaani on pituuttaan merkittävästi laajempi. Tällainen lukukokemus vaatii tarkkuutta ja keskittymistä. Erityisen helposti menevät keskenään sekaisin Adin vanhempien sukujen tarinat.
Siirtomaa-ajan veriset kohtalot kummittelevat molempien sukujen historiassa. Mpoyin hahmot eivät kuitenkaan ota yksityiskohtaisesti kantaa poliittisiin tapahtumiin, joten nämä taustatiedot aiheesta kiinnostuneen lukijan on itse kaivettava esille.
Virtaavan veden sukua on rumankaunis tarina, jossa kauneus jää vallitsevaksi. ”Jumalan silmälaseista heijastuu taivas”, vastataan, kun Adi kysyy, onko hän saastainen kaiken kokemansa ja tekemänsä jälkeen. Niinpä.