Bunsenliekki

Kristiina Lähteen (s. 1961) toinen runokokoelma Bunsenliekki esittelee militarististen sekä ekologisten sanavalintojen ja painotusten värjäämän puheenvuoron. Armeija- ja sotasanaston käsitteet dominoivat myös kokoelman runojen nimiä: ”Maihinnousu”, ”Tulitauko”, ”Ristituli”, ”ro-ro”, ”Camouflage”.

Kokoelma on ohjelmallinen: sen runot sijoittuvat Harakan saareen. Harakkahan on aiemmin ollut puolustusvoimien käytössä ja siirtynyt sittemmin Helsingin kaupungille. Nykyään saarella on taiteilijatalo ja luontokeskus. Bunsenliekki puolestaan on polttolampun liekki ja käsitteenä assosioituu koejärjestelyihin, kokeiluihin. Lähteen tuore kokoelma kirjoittaa Harakasta muutosten kourissa: ”Kellareista ja koeputkista, kasvimaalta ja kivenkoloista, rantavajasta, bunkkerista ja katiskasta me nousemme, kasemattien kosteista sokkeloista, liuotinhöyryistä tiivistymme, snorklaamme elatusmaljassa laboratorion vintillä. Kuraattori, kenraali, preparaattori, talonmies, tykkimies, sietämättömän virkku ornitologi, kuvanveistäjä, konekirjoittaja. Etsiydymme tarinanpalojen päälle, aselajien päälle, idänkattaran ja karvahorsman päälle sedimentin jatkoksi.”

Kielenkääntäjä-runoilija Kristiina Lähde on aiemmin julkaissut runokokoelman Neulametsä (Tammi 1999) sekä kirjan Erkki menee kielikylpyyn (Schildts 2002). Myös esikoiskokoelmassa viitattiin ekologiaan ja Harakan saareen.

Lähde käyttää sanoja sangen näppärästi, taivuttaa niitä tahtonsa mukaan. Antautumisen vaikutelmaa ei synny, vaan Lähde kääntelee sanoja kuin taitava kemisti koeputkea bunsenlamppunsa liekissä: lukiessa tulee tunne kätkemisestä, sanoilla suojautumisesta. Lähteen toinen runokokoelma onkin eksperimentti, kielen kuumentamisen koe.

Kevyen ja painavan ristitulessa

Bunsenliekissä kammottava on vaikuttavaa, ja kammottava muodostuu kepeyden ja kauhean sanottavan kontrastista. Kokoelmassa kuolemanvakavat asiat todetaan hymyhuulin – tai hymyn vääristämin huulin. Sardonisia sanojaan Lähde käyttää notkeasti: ”Kasvun kannalta maaperä on suotuisa: retiisit lihovat pulleiksi kuin maamiinat, ja aamukaste on puhdasta elohopeaa.” Eräät toistorakenteet painottavat rytmin emotionaalisuutta: ”Jo saapuvat haltiakummit taisteluleluineen, kepeät, kepeät mullat ja lapiot.”

Tämä runokokoelma ei pauhaa ihmissuhteista minä-sinä –tasolla. Ainakaan tällaista suhdetta ei juurikaan eksplikoida näkyviin, korkeintaan sellaisen mahdollisuus värisee allegorioiden ja ironisten viittausten takana. Runossa ”Penetraatio” puhuttelu kuitenkin on suoraa: ”Mene silmistäni, mene kylpyyn, räntäsateeseen, tabula rasa, niin voin kirjoittaa sinut mieleisekseni joka päivä uudelleen ja joka kerta olet kiitollisempi, enemmän puolellani, olet mitä haluan.”

Bunsenliekki jakaantuu kolmeen osaan: ”Luontopolku” – ”Ripustus” – ”Kovapanosammuntoja”. Kokoelma on suppea; runoja on yhteensä vain hiukan yli kolmekymmentä. Paria poikkeusta lukuun ottamatta teos koostuu proosarunoista. Kvantitatiivinen niukkuus vaatii valtavaa osumavoimaa joka ikiseltä runolta.

Lähde seurustelee sujuvasti paradoksien kanssa. Ajoittain hän kulkee pelkäämättä aivan ylilyöntienkin rajalla: ”/–/ nuotit täyttivät eteisen, eikä posti mahtunut sisään kunnes vihdoin tilasin muuttokuljetuksen. Huusin: ’Hei kehonrakentajat! Älkää unohtako tahtipuikkoa!” Muutama pikkunokkela kohta Bunsenliekissä ärsyttää, esimerkiksi loppuinterjektio runossa ”Vesiystäväni”: ”Jää muodostui heti ja piti jäänmuodostumisääntä. Äärettömän heikko ääreisverenkierto!”

Kokoelman viimeinen runo on nimeltään ”ro-ro”. Ro-ro-alukset ovat matkustaja- tai kauppa-aluksia, jotka voidaan ottaa sotakäyttöön. Aivan loppusanoina todetaan: ”Jos jäsentäisimme uudelleen.” Lähde puhuu muutoksesta, kokeiluista ja käyttötavoista teemalle uskollisena halki kokoelman.