Suihkukoneet eivät liikuta siipiään
Lamppu Laamanen
Nastamuumio 1999
Sananikkari ruotii ihmistä
Lamppu Laamasen runot ovat sanaleikkien, ironian ja satiirin värittämiä. Ideologisesta takinkäännöksestä hän veistelee näin: ”Tilapäinen etsii/aivan suotta/ sopivaa päähinettä”. Tai elämän rajallisuudesta näennäisen hulppeasti: ”Laakerinlehdet rullaavat luukeittoon.”
Esikoiskokoelmassa on kolme osastoa, joita sitoo kuitenkin yksi aihe. Ihminen on oman hybriksensä, ahneuden ja suuruusharhojen riivaama. Hän on ”kietonut likaisen tien kaulansa ympärille”, ja vakuuttelut kehittymisestä ja muutoksesta voi kuitata kyynisesti. Kun kukkula on valloitettu, hän löytää periltä kylmyyttä tai arkisuutta, ”ruusun/ toppatakin napinlävessä”.
Ympäristön mankelikin huolehtii liikakasvusta. Runon kertoja paisuu liian ”isoksi” ympäristöönsä, mutta maisemia hän ei halua vaihtaa. ”Se on tyhjää täynnä/ täynnä itseään”, kehottaa joku lausumaan kuorossa.
Kokoelman alun omakohtaisuudesta edetään ulkopuolisen näkökulmaan. Viimeisen osaston satiiri on samalla suorasukaisen sapekasta. Laamanen murjoo nyt henkisen lusmuilun muotoja: välinpitämättömyyttä, passiivista odottelua sekä valmiisiin oppeihin ja malleihin solahtamista ilman omaa aivotyötä. ”Anna helppo nakki kaikilla mausteilla”, tilaus kuuluu.
Laamanen kirjoittaa tiiviiksi paketoitua runoa. Samalla hän piirtää tarinoita, jotka hylkivät arkitodellisuutta. Runoissa kukka juoksee juurillaan tai luonnonystävä lennättää patongin, josta leviää muruja linnunradalle.
Oma puumerkkinsä kokoelmassa on eri säkeille ripotellut partikkelit sekä uudissanat. Lukija pääsee pähkäilemään esimerkiksi ”seppelemurskaamon”, ”sepelisitomon” ja ”nopeahopean” sanakirjakelpoista muotoa. Viehtymys on samantapaista kuin leikkimielisessä visailussa.
Toisaalta runoilija käy tiuhaan myös kierrätyskeskuksessa. Vanhat sanonnat kajastavat säkeistä, osassa runoja ne ovat saaneet tuoreen, hieman nyrjähtäneen silauksen, kun taas muutamiin haalistuneet lauseenparret ovat ujuttautuneet sellaisenaan.
Kokonaisuudessaan Laamasen runot kertovat ironiaan taipuvasta sananikkarista. Kielen virkeys, sen omintakeiset jipot herättävät mielenkiinnon. Omakohtaista rippiä on näissä runoissa niukalti, sillä ironikko säilyttää välimatkansa.
Mer information på nätet