Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön on vahva ja koskettava sukusaaga kolmen sukupolven naisista. Keskeinen henkilö on masennukseen sairastuva Elsi, jonka kohtalo vaikuttaa hänen ja hänen lastensa elämän lisäksi myös näiden lasten elämään ja ehkä vieläkin kauemmaksi.

Kirjassa on monta kertojaa, ja näkökulma vaihtuu aina muutaman sivun jälkeen. Äänessä ovat kolmen sukupolven naisten, Elsin, Astan, Riikan ja Hannan lisäksi perheen ulkopuolelta Teresa ja Jukka. Monesta vaihtuvasta kertojanäänestä huolimatta tarinan jännite enimmäkseen säilyy rikkumattomana.

Kirjan alku on dramaattinen. Nainen vie kotiinsa tuntemattoman miehen, ja selittämättömästä syystä mies tapaa naisen. Aloitus tuntuu viittaavan aivan erilaiseen tarinaan kuin mitä seuraa. Alun dramaattisista tapahtumista ei heti paljastu, ketkä ovat osallisina, mutta se selviää kyllä hyvissä ajoin ennen kirjan loppua.

Perhesalaisuus

Nuorena ylioppilaana Elsi nautti työskentelystä isänsä kaupassa, näyteikkunoiden katselemisesta ja korkojen kopinasta kaupungilla. Naimisiinmeno ja kaksi lasta muuttavat elämää, vielä suurempi muutos tulee, kun miehen veli kuolee sotavammaansa. Elsin miehen on otettava vastuu kotitilasta, kun muita ei ole jäljellä.

Elsi synnyttää kolmannen lapsensa ja sairastuu masennukseen. Hän ei pysty nukkumaan eikä jaksa huolehtia edes itsestään. Omat lapset tuntuvat vierailta, ja välillä Elsi tuntee suorastaan vihaavansa vauvaa, joka huutaa ja vaatii ruokaa. Mies ja anoppi hoitavat talon ja lapset, kun Elsi lojuu päivät pesemättömänä yövaatteissaan, ja myös myöhemmin, kun Elsi on poissa.

Lähteenmäki kuvaa varmoin vedoin Elsin tunnetiloja.

Lähteenmäki kuvaa varmoin vedoin Elsin tunnetiloja. Välillä Elsi ymmärtää olevansa sairas ja pelkää tulevansa hulluksi, toisinaan hän kulkee öisin ulkona tietämättä itsekään, miksi ja minne on menossa. Katastrofin ainekset ovat olemassa.

Elsin tyttäristä äänessä on Asta, joka jää asumaan kotitilalle. Elsi on kaivannut kaupunkiin talosta, jossa ei ole edes vesiklosettia. Asta taas pitää Niittyä maailman parhaana paikkana ja toivoo kerran saavansa sen omakseen. Asta tekee Niityn metsissä töitä kuin mies eikä välitä ihmisistä eikä ihmisten puheista. Hän halveksii ja samalla ehkä kadehtii sisartaan Arjaa, joka käy kaupungissa kouluja, menee naimisiin ja saa kaksi lasta.

Lyhyet jaksot houkuttelevat lukemaan vielä yhden luvun.

Arja esiintyy vain muiden kerronnassa. Hän on koko ikänsä opiskellut eikä ole koskaan ollut mukana tytärtensä elämässä. Hanna miettii:

”Äiti oli opiskellut koko heidän elämänsä ajan, opiskellut, paiskinut töitä ja viimein väitellytkin. Mutta väitöskirjasta huolimatta äiti oli jäänyt muiden jalkoihin, ja nyt äiti oli väsynyt ja kärttyinen vanha nainen. Muut samanikäiset olivat painuneet eläkkeelle hoitamaan mummon puuhia eikä yliopistokaan enää uskonut vanhaan tutkijaan. Vuosi ennen väitöstään äiti oli joutunut siirtämään tutkimuksensa toiseen laitokseen, jopa toiseen tiedekuntaan, mutta vaikka se oli selvä alleviivaus – sinua ei kaivata täällä – äiti ei ollut luovuttanut vaan valahti kynnysmatoksi ovensuuhun, missä nuoremmat ja fiksummat talloivat hänet alleen.”

Kesäisin perhe on asunut Niityssä, mutta Arja on joko tehnyt kirjoitustöitä ja kulkenut seminaareissa ja Asta on pääasiassa hoitanut tytöt. Asta ei kuitenkaan ole koskaan pitänyt sisarensa lapsista ja hän on sen näillekin osoittanut hyvin suorasukaisesti. Hellyyttä hän ei tunne myöhemminkään tyttöjen lapsuutta muistellessaan: ”Toinen oli kiero uuvelo, toinen tyhmä rasapää.”

Arjan tyttäretkään eivät ole tyytyväisiä elämäänsä. Riikka purkaa vimmaista katkeruuttaan runoihin ja hakee lämpöä tilapäissuhteista. Hannan elämä on suorittamista, hän ei osaa rentoutua. Miehen kanssa välit ovat vähitellen viilenneet, eikä poikakaan tunnu vastaavan Hannan odotuksia.

Elävät henkilöhahmot

Lähteenmäki kuvaa henkilöitään oivaltavan tarkasti, ja henkilökuvaus onkin teoksen vahvinta antia. Vaikka hahmoista jokainen on omalla tavallaan vähän nyrjähtänyt, hahmot toimineen ja ajatuksineen tuntuvat eläviltä ja todenmakuisilta. Jokainen etsii jollakin tavalla hyväksyntää; kaikki kaipaavat oikeutusta ja ymmärrystä itselleen, olemassaololleen ja toimilleen.

Oikea elämä on tietenkin täynnä epäuskottavia ja outoja sattumuksia ja tapahtumia. Muutama sellainen on myös tässä kirjassa. Ehkä kertoo hahmojen realistisuudesta, että parissa kohdassa mietin, miksi hahmo toimii niin kuin toimii.

Lähteenmäki kirjoittaa sujuvasti ja elävästi, kerronta vie mukanaan, ja lyhyet jaksot houkuttelevat lukemaan vielä yhden luvun. Toisaalta erityisesti Elsin tarinaa olisi mielellään lukenut pitempiäkin jaksoja kerrallaan.

Anna Makkosen suunnittelema kansi on moniselitteisyydessään kerrassaan mainio.