Sotilasjumalan palvelija (Sõdurjumala teener)

Virolaisen Leo Kunnaksen esikoisromaani ajoittuu Viron itsenäistymisen vuosiin. Omaelämänkerrallisen romaanin päähenkilö Peeter Tergens kieppuu Neuvosto-Viron arjesta vankileirille, lainsuojattomaksi ja neuvostoarmeijaan. Lopulta hänestä kasvaa ihanteidensa solttu, joka Viron itsenäistymisen kriittisinä tunteina elokuussa 1991 on altis epätoivoisiinkin tekoihin. Romaania lukiessa taustatiedot Viron itsenäistymiskehityksestä eivät ole pahitteeksi.

Juoni nousee toiminnallisessa romaanissa keskeiseksi. Henkilöhahmot tuppaavat olemaan ohukaisia. Kunnaksen sanonta on napakkaa, yksioikoisen iskevää kuin jääkärimarssin tahdit. Romaanissa rakennellaan jonkinlaista ”sotilaan filosofiaa”.

Sotilasjumalan palvelijan päähenkilö Tergens elää alussa nuoruuttaan 1970–80 lukujen taitteen Neuvosto-Virossa. Hän opiskelee lukiossa, urheilee hulluna ja tienaa rahaa ostamalla suomalaisilta merkkivaatteita ja myymällä niitä eteenpäin. Bisnes on vaarallista, sillä siinä voi saada turpiinsa kilpailijoilta. Tergensiä tämä ei haittaa, hän on väkivaltaan uskova jätkäpoika, joka kulkee jatkuvasti aseistautuneena. Kavereineen Tergens harjoittelee sotilaallista toimintaa. Heillä on vanhoja konepistooleja ja jopa käsigranaatteja. Vihjataan, että harjoittelu tapahtuu Viron tulevaa vapaustaistelua varten. Nuoren Tergensin ihailun kohteena on Kapteenin hahmo. Vanha sotilas tukee vaivihkaa poikien pyrintöjä.

Tergensin tie vie sitten vankileirille, pakomatkalle ja sotilaspalvelukseen. Tulee selväksi, ettei Neuvostoliitto Stalinin jälkeenkään ollut mikään mukava valtio. Välillä viritellään rakkaustarinaa: ”Kaikki tytöt on kuin aseita. Tavalliset tytöt on rynnäkkökiväärejä. — Pitkät laihat ja rotevavartaloiset tytöt taas on konekiväärejä”, Tergens tunnustaa rakkaudelleen, eräälle venäläistytölle.

Imperiumin asevoimissa

Aseet ja niin sanotut todelliset sotilaat ovat romaanissa ihailun kohteina. Sotilasjoukossa tiivistyvää voimaa ylistetään. Armeijajakso on elävästi kuvattu. Neuvostoarmeijan rasistinen simputus nousee esiin. Kaukasialaisia ja keskiaasialaisia sanotaan mutiaisiksi, Siperian alkuperäisasukkaita vinosilmiksi. Päähenkilö on myös ilmiselvästi rasistinen. Neuvostoarmeijassa Tergensiä kutsutaan lempinimellä ”fasisti”. Hänen ratkaisunsa on ristiriitainen. Vaikka hän vihaa kommunisteja, hän kouluttautuu sisäministeriön erikoisjoukoissa.

”Sotilaan filosofia” kehittyy romaanin myötä. Kyseessä on kovapintaisuutta korostava yli-ihmisoppi. Idealla tuntuu olevan sukulaisuutta japanilaisen samurai-perinteen tai äärioikeistolaisten aatteiden kanssa: ”…sotilaan tiellä on tärkeintä olla pelkäämättä kuolemaa. Kuolemanpelko orjuuttaa. — Samuraitkin taisteli paljain käsin.”

Kommunistivihassaan Tergens etsii potkua nationalismin ideologiasta, vaikkei sitä suoraan sanotakaan. Ihannoidessaan voimaa ja lojaaliutta hän syyllistyy samaan konsekventialismiin, ajatukseen, että päämäärä oikeuttaa keinot, jolla bolševikit tai muut kiihkoilijat läpi historian ovat perustelleet tekojaan.

Tergensin ihailema Kapteeni sanoo, että totalitaarista valtiota pystyvät vastustamaan vain totaaliset ihmiset. Neuvostosotilaita käytetään vankileiriltä paenneiden vankien kiinniottamiseen. Tällöin Sergens teloittaa yhden vangin. Hän osallistuu myös kapinoivan vankileirin taltuttamiseen. Konekiväärillä hän ampuu tuliaseettomia vankeja. Tergens ei tee näin siksi koska käsketään, vaan nimen omaan vastoin käskyä. Vaikuttaa, että hän haluaa ikään kuin tuhota oman vankileirimenneisyytensä. Jälkeenpäin Tergensin mieleen nousee aivan erityinen jumala:
”Jumala on sotilaiden jumala. — Jumala on julma. Se pakottaa ylittämään omat heikkoudet ja pinnistämään tahtoa. Jumala on armoton, sillä yhtään huonoa tekoa tai heikkoutta ei saa anteeksi. Jumala on epäoikeidenmukainen, sillä jotkut saa kaiken ja toiset ei mitään.”

Eestimaa vapaaksi!

Viron itsenäistymisen tärkeinä päivinä kesällä 1991 Tergens on Tallinnassa. Neuvostolaisesta näkökulmasta hän on ”nationalisti” ja ”separatisti” valmistautuessaan joukkioineen aseelliseen vastarintaan. Tässä lukijalta vaaditaan tietoa Viron itsenäistymisestä, sillä romaani keskittyy lähinnä kuvaamaan Tergensin poppoon äkseerausta tai miehen mietteitä tappamisesta ja kuolemasta. Esimerkiksi ”interrintama” ja ”internatsit” kaipaavat selitystä.

Interrintaman perustivat kesällä 1988 lähinnä Viron venäläiset. Liike vastusti Viron itsenäistymistä ajanutta Kansanrintamaa ja kannatti Viron säilyttämistä Neuvostoliiton osana. ”Internatseilla” tarkoitetaan Interrintaman luomaa aseellista työläismiliisiä. Suurimman voimannäyttönsä Interrintama järjesti toukokuussa 1991, kun sen kannattajat piirittivät Viron parlamentin rakennukset. Kansanrintaman johtaja Edgar Savisaar kutsui silloin tallinnalaisia radioitse apuun, ja Interrintama ajettiin pakosalle. Kun Moskovassa tapahtui vanhoillisten kommunistien vallankaappaus 20. elokuuta 1991, pelättiin Virossa Interrintaman aktivoitumista. Samana päivänä Tallinnaan saapui neuvostoarmeijan laskuvarjodivisioona. Väkivallalta onneksi vältyttiin. Viro vapautui rauhanomaisesti paljolti Kansanrintaman maltillisuudesta johtuen.

Kunnaksen romaanissa yritetään pohtia ideologioiden merkitystä. Myös kansallisen identiteetin tarkoitusta yhdenmukaistamispaineissa käsitellään väläyksenomaisesti. Teemat jäävät kuitenkin puolitiehen. Mieleen nousee kysymys: ruokkivatko kaikki ideologiat konsekventialismia? Tergensin hahmosta tulevat mieleen suomalaiset heimosoturit 1920-luvulla sekä Suomen sisällissodan valkoiset sotilaat, jotka teloittivat antautuneet punaiset, sillä perusteella, että nämä olivat ”punaryssiä”. Pohdinnoissaan Tergens oivaltaa halun uhrata itsensä taistelussa:

”Nyt mä käsitän miksi koulupojat lähti Viron vapaussotaan.— Tai miksi arabialainen terroristi pystyy räjähdyspanos selässään tekemään itsemurhahyökkäyksen. Se ei johdu epätoivosta, silmittömästä vihasta, raivosta, kostonhimosta, fanatismista, kohtaloon alistumisesta eikä mistään muustakaan vastaavasta tunteesta. Se johtuu lojaalisuudesta. uskosta johonkin, mitä kohtaan pidetään soveliaana tai arvokkaana olla lojaali.”

Nämä ovat jotenkin pelottavan yksinkertaistettuja ajatuksia.

Leo kunnas on Viron armeijan everstiluutnantti. Sotilasjumalan palvelija sai vuonna 2002 Betti Alverin kirjallisuuspalkinnon.