Lasnamäen lunastaja

Mari Saatin pienoisromaani Lasnamäen lunastaja (Lasnamäe lunastaja) kertoo sympaattisen tarinan vironvenäläisestä yksinhuoltajaäidistä ja hänen tyttärestään. Lähes viisikymppinen Natalja Filippovna menettää yllättäen työnsä elektroniikkatehtaassa, ja uuden löytäminen osoittautuu vaikeaksi, koska Natalja ei osaa viroa. Tytär Sofia on älykäs ja herkkävaistoinen teini-ikäinen, joka menestyy koulussa ja havainnoi terävästi ympäristöään.

Mari Saat on julkaissut aiemmin kolme novellikokoelmaa, kolme romaania sekä lastenkirjoja. Lasnamäen lunastaja palkittiin Viron parhaana romaanina vuonna 2008, ja se on Saatin ensimmäinen suomennettu teos. Kirjailijantyönsä lisäksi Saat on taloustieteilijä, ja hän opettaa Tallinnan teknillisessä yliopistossa yritysetiikkaa.

Romaanin kertoja suhtautuu henkilöihin lempeästi ja kertoo tarinaa vuorotellen äidin ja tyttären näkökulmasta. Molemmilla on unelmansa: Natalja haaveilee harmaan ja epävarman arjen keskellä ulkomaanmatkasta, Sofia taas siitä, että hänestä tulee jonakin päivänä Viron presidentti.

Romaani keskittyy henkilöihin ja heidän välisiin suhteisiin, ennen kaikkea äitiin ja tyttäreen, jotka pitävät huolta toisistaan. Romaania värittävät vuorotellen tulevaisuuteen suuntautuva toivo ja nykyhetken synnyttämä ahdistus ja surumielisyys.

Taustalle hahmotellaan kevyesti Tallinnan venäläisenemmistöinen, betoninharmaa Lasnamäen lähiö sekä Viron itsenäistymisen jälkeisten vuosien kapitalistinen huuma. Selväksi käy myös se, mitä työttömyys Virossa tarkoittaa: sosiaaliturva on olematonta, eikä työttömyyskorvauksella maksa puolta vuokraakaan. Venäjänkielistä, keski-ikäistä ja kouluttamatonta naista ei oteta töihin edes siivoojaksi, vaikka Natalja on tehnyt aiemmin monenlaisia töitä. Saatin kuvaukset ovat vähäeleisen tarkkoja.

Saat kuvaa yhteiskunnallista murrosta yksilön tasolta.

Yhteiskunnallista murrosta Saat kuvaa yksilön tasolta, Nataljan päivä päivältä kuristavammaksi muuttuvan elämäntilanteen kautta. Saat kertoo henkilöistä paljon kertomalla, mitä raha heille merkitsee. Natalja laskee tulojaan ja menojaan ja päätyy kerta toisensa jälkeen siihen, että rahat eivät riitä: ”Natalja Filippovna alkoikin itkeä, häntä ahdisti ja tuntui kuin sairaskassa olisi jokin suuri rautainen kone, ja Sofia oli niin hauras ja avuton, ja kone uhkasi puristaa Sofian leukojensa väliin…”

Kun Sofian hampaiden kallis oikaisuhoito on maksettava, Natalja ajautuu lopulta kausiluontoiseksi prostituoiduksi. ” – hänellä ei ollut heidän kanssaan mitään tekemistä, hän vain sai heidän kauttaan rahaa; jos hän olisi saanut rahaa muualta, he olisivat hänen puolestaan voineet olla vaikka kuolleita tai kärsiä vaikka mitä syntiensä tähden. Tai olla kärsimättäkin, sillä ei hän mitään jatkuvaa vihaa heitä kohtaan tuntenut, ei hän halunnut kostaa. He olivat vain ruumiita, kuin jotain vesinilviäisiä tai pehmeäkudoksisia koneita.”

Saat välttää prostituutiokuvausten kliseet valitsemalla tyylilajikseen runollisen ja päähenkilön mielenliikkeitä syväluotaavan kerronnan. Silti, tai juuri siksi, Nataljan epätoivoinen tilanne välittyy terävänä ja paljaana lukijalle.

Raha karkaa käsistä

Sofia ei saa rahaa pysymään käsissään, eikä se luo hänelle samalla tavalla turvallisuudentunnetta kuin Nataljalle. Hän antaa koko kuukauden palkkansa kahdelle öykkäripojalle, koska nämä näyttävät hänen mielestään tarvitsevan sitä: ”Mistä ne tietävät, että minulla on rahaa, hänen mielessään käväisi, se ainoa seteli, iso seteli, viisisataa kruunua, jonka Rael oli antanut hänelle illalla, koko kuukauden raha! Mutta se ei ollut nyt tärkeää, sillä hänestä tuntui, että tämä oli elämän ja kuoleman kysymys, ei hänelle, vaan pojille, tämä raha. Hänestä tuntui kuin heille olisi tapahtunut jotakin hirveää ja tapahtuisi taas, jos hän ei anna rahaa, hän olisi antanut enemmänkin, jos hänellä olisi ollut.”

Pyhimysmäistä Sofiaa painavat hänen omien surujensa lisäksi tuntemattomienkin surut, jotka hän herkästi aistii. Hetkittäin hahmo uhkaa kiltteydessään ja uhrautuvuudessaan ohentua kiiltokuvaksi, mutta kirkas melankolian kuvaus tuo siihen lisää sävyjä ja syvyyttä.

Saat kuvaa vironvenäläisten asemaa koskettavasti ja välillä ironisestikin kahden sukupolven näkökulmasta. Nataljan ystävättärellä Viron kansalaisuuden hakeminen on tyssännyt siihen, ettei hän ole muistanut viron kielen ja historian kokeessa Kalevipojan koirien nimiä. Sofia taas pelkää viroa puhuessaan korostuksen paljastavan hänen venäläisyytensä ja häpeää sukunimeään.

Kun Nataljan ahdistus on suurimmillaan, hänen luokseen ilmestyy salaperäinen Dmitri Dmitrjevitš, joka puhuu anteeksiannosta ja mystisistä symboleista. Pari merkityksellistä kohtaamista muuttaa olennaisesti sekä Nataljaa että Dmitriä. Silti vähän ennen sovittua tapaamista Nataljan kotona Lasnamäellä pimeänä keskitalven iltana he tuntuvat olevan toivottoman kaukana toisistaan, kuin kahdessa eri maailmassa.

Voiko rakkauskaan tarjota pakotietä raa’asta ja alistavasta maailmasta, jossa mikään ei tunnu muuttuvan? Millä hinnalla unelmia tehdään todeksi? Mitä voi nähdä, kun katsoo vierasta ihmistä silmiin?