Marian evankeliumi

Kristuksen maalliset pyyteet ovat taiteen niitä käsitellessä saaneet aikaan skandaaleita ja kovaäänisiäkin protesteja. Kristuksen koskemattomuus on monille uskoville rikkomaton ja pyhä. Esimerkkejä on paljon. Romaaneista Saramagon Jeesuksen Kristuksen evankeliumi aiheutti skandaalin ja Kazantzakisin Viimeinen kiusaus on saanut aikaan häkellyttäviä protestiliikkeitä.

Myös Ruotsin menestyksekkäimpiin kirjailijoihin kuuluva ja monet kansainväliset bestsellerlistat valloittanut Marianne Fredriksson on saanut ottaa vastaan pilkkaa ja halveksintaa. Saramagon ja Kazantzakisin kirjojen tavoin Fredrikssoninkin romaanissa Marian evankeliumi on keskipisteenä Marian ja Jeesuksen seksuaalisuhde. Myös Kristuksen ja huoran henkinen yhteys pelottaa yhä monia. Siinä missä Saramago näkee tähdelliseksi pohdinnan aiheeksi Kristuksen ja saatanan vuorovaikutuksen, Fredrikssonin kirja keskittyy kristinuskon kritiikissään oppien, uskonkappaleiden ja uskonyhteisöjen rakenteisiin sekä dogmien syntymiseen. Fredriksson haluaa tuoda esille kristinuskon alkuperäisen, laeista ja säädöksistä poikkeavan lahjomattomuuden. Kristus on henkisyyttä ja jumalaansa kaipaava anarkisti ja ihmisen poika, joka ei pitänyt itseään messiaana.

Magdalan Maria haluaa unohtaa. Elämän tapahtumissa on ollut liikaa kärsimystä, kaiken unohtaminen on kestänyt jo vuosia. Nähdessään Antiokian torilla hurmahenkistä kokousta pitävän entisen kalastajan Simon Pietarin, Marian muisti herkistyy. Mies kehottaa rakastamaan toisiaan. Maria näkee miehen silmissä pinnallisen katseen, kunnes niissä välähtää lapsen katse. Maria näkee, että miehessä asuu myös viaton.

Simon Pietari muistuttaa vihasta ja yksinäisyydestä. Mies oli ajanut hänet ulos talosta muiden opetuslasten joukosta pilkaten häntä. Maria oli kertonut Jeesuksen sanoneen hänelle, että syntiä ei ole, että ihmiset luovat sen vääristelemällä totuutta. Simon oli kääntynyt miesten puoleen ja sanonut: Meidän Herramme ei puhu noin. Hän ei puhu naisen kanssa asioista, joista ei puhuisi avoimesti meidän kanssamme.

Maria muistaa Jeesuksen sanat: ’Vain totuus voi vapauttaa meidät’. Kun lapsuus ja koko elämä, kärsimys ja suuri rakastuminen alkavat hahmottua Marialle, hän epäilee totuuden ehdottomuutta. Mahdotonta!

Maria on syntynyt muukalaiseksi. Ulkoisesti ja sisäisesti poikkeavana hän joutuu pohtimaan erilaisuuttaan. Lapseton homoseksuaali mies adoptoi orvoksi jääneen Marian ja vie tämän porttolaan kasvatiksi. Maria varttuu huorien huomassa ja saa hyvän koulutuksen.

Vaikka Marian kasvatuksessa on muuhun pyritty, Maria ei kiellä himoansa ja antaa varhaisille aikuisuutensa vuosille merkityksen syvästi kaipaamansa seksuaalisuuden kautta. Harjoittaessaan vapaita suhteita hän on huora omasta tahdostaan, sittemmin myös ammatiltaan.

20-vuotias Maria tapaa Jeesuksen. He rakastuvat, nasaretilainen rakastelee ensimmäisen kerran naisen kanssa. Tämän jälkeen Maria ei saa Jeesusta mielestään. Hän seuraa Jeesusta rakastajattarena, uskottuna ja yhtenä hänen rakkaimmista opetuslapsistaan.

Maria kohtaa yksinäisen, väärin ymmärretyn ja monia pelkoja tuntevan, ihmisten lakeja kammoavan ulkopuolisen miehen. Jeesus ymmärtää Marian muukalaisuuden. ’En ole koskaan tuntenut ketään samanlaista kuin minä. Tarkoittaako se että minulla ei ole moraalia. Jeesus vastaa: Sinä kuulut viattomien joukkoon’.

Jeesuksen ristiinnaulitseminen on Mariankin kiirastuli. Maria tuntee tuskaa ristin juurella, epävarmuutta mieheen, joka valitsee hänen sijastaan kuoleman, enteilevää rauha. Lopulta Marian mieli järkkyy. Hän elää hulluudessa, kunnes hän kolmantena päivänä lähtee hakemaan Jeesusta ja löytää tyhjän luolan. Jeesus ilmestyy hänelle ensimmäisenä.

Romaanin loppuasetelman tekee mielenkiintoiseksi Marian ratkaisu jättäytyä ulkopuoliseksi ja tahto rakentaa toisia totuuksia. Marian voima antaa inhimillisen kuvan alistettujen kyvyttömyydestä nousta rakenteita vastaan. Maria ehdottaa naisille aktiivisesta vaikuttamista, yhdessäeloa ja kollektiivista elämäntapaa. Pyhän Miehen, Herransa, vuoksi perheensä jättäneet, Kristuksen tähden pilkatut ja houkat, voimakkaat naiset ottavat askeleen taaksepäin ja perääntyvät. Heidän uskalluksensa ei riitä. Kun naiset kysyvät Marialta, onko tämä pettynyt heihin, hän vastaa olevansa, kunnes unohtaisi. Naiset saattavat Marian laivalle, ja Maria alkaa matkansa yksin.

Marian evankeliumin selkein ydin on uskon vapauden ja vastuun suhde, joka kantaa läpi koko kirjan: ’Älkää tehkö minun ilmoittamistani asioista sääntöjä, älkää kirjoittako lakeja, niin kuin lainlaatijat tekevät’, sanoo kirvesmiehen vaimon poika, jolla oli kova elämä. Myös taiteessa sääntöjen ja pyhän kunnioittaminen vaatii jokaisen taiteilijan omia valintoja.

Kirjailijana Fredriksson suo itselleen lukijaakin miellyttäviä vapauksia, ei kuitenkaan tekstin rakenteessa eikä ilmaisussa. Kieli on suppeaa. Sitä vaivaa värittömyys ja tavanomaisuus, eikä kaavasta juuri poiketa. Lauseet pysyvät raameissaan, ja ilmaisut ovat täynnä kliseitä. Viihteen helppoa kaavaa lähenevä teksti on helppoa luettavaa. Ei siis ole ihme, että Fredrikssonin ovat ottaneet omakseen suuret lukijajoukot ympäri maailmaa. Ilmaisuissa on paikoin epäluotettavuuden tuntua, kun nykykieli kohtaa historian pimentoon jääneet ilmiöt ja tavat. Ärsyttävää on myös syviä psykologisia latauksia sisältävien tapahtumien ohittaminen muutamalla lauseella, jäljelle jää petetyksi tulemisen tunne. Yksi tällaisista on koko kirjan kannalta olennaisessa Marian ja Jeesuksen kohtaamisessa henkisen ja ruumiillisen risteyksessä.

Mielestäni Fredrikssonin kirja on kuitenkin suositeltava, ja syykin on selvä: Marian evankeliumi kelpaa ärsyttämään ihmismieliä, herättelee pohtimaan asioita, vastustamaan, asettamaan kysymyksiä ja jopa availemaan silmiä. Samalla se on kelpo viihdettä. Hyvä niin. Moni kirjailija söisi hattunsa vähemmästäkin!

Fredrikssonin muusta tuotannosta on suomennoksena saatavilla ainakin suuren kansainvälisen suosion saavuttanut Anna, Hanna ja Johanna.