Mykkä tytär

Mykkä tytär kulkee ja matkustaa. Hän etsii ja kaipaa jotain, mikä hetkittäin on kädellä hipaistavissa mutta seuraavana hetkenä haihtuu unena ilmaan. Marja-Leena Mikkolan novellit ovat riipaisevia tuokiokuvia, joista jää jälki. Pikkunäppärien pakinoiden aikakaudella Mikkolan tekstit muistuttavat siitä, mitä sana novelli voi rikkaimmillaan tarkoittaa.

Marja-Leena Mikkolan novellikokoelman lukeminen on kuin sukellus syvään, kirkkaaseen veteen. Mykässä tyttäressä tärkeintä on tunnelma: unimaisen vangitseva, haparoiva, kuulas ja syvällinen. Ilmassa on yhtä aikaa ahdistusta ja lohtua.

Mykän tyttären viidessä novellissa matkustetaan menneisyyteen. Mennyt aika välähtelee peilin pinnasta. Nainen näkee lapsuutensa nimettömässä merenrantakaupungissa. Aika on hämärtänyt muistoja. Nainen pystyy tavoittamaan vain katkelmia: otteita aikuisten keskusteluista, jotka nelivuotiaalle jäivät oudoiksi, tuokiokuvia, auringon leikin peilin pinnassa. Elävämmin lapsen mieleen ovat jääneet ympäristö ja vaihtuvat tunnelmat.

Mikkolan kerronta rakentuu kuten muistaminen: fragmentaarisesti, hypähdellen, yksityiskohdista isoja asioita avaten. Mikkolan henkilöt, mykät tyttäret, naiset, jotka etsivät omaa ääntään menneisyydestä, eivät ole verta ja lihaa vaan ajatusta. Novellien kertojaminä tuntuu samalta novellista toiseen. Mykkä tytär sekoittuu miljööseen ja menneisyyteen, jotka tunkevat etualalle. Henkilöt liudentuvat maailmaan saamatta selkeää hahmoa.

Välillä sulautuminen jopa häiritsee. Henkilöistä ei saa otetta, eivätkä mykät tyttäret myöskään saa otetta itsestään ja elämästään. Onneksi novelleissa vilahtelee verevämpiäkin naisia. Hevosen syvin olemus kertoo itsenäisestä, boheemista taiteilijasta, jonka kanssa perinteisempää naiseutta edustavan anoppi käy hiljaista valtataistelua.

Sitä mukaa kun henkilöt piirtyvät esiin tarkkarajaisempina, käy novellien maailma absurdimmaksi. Sisäiset unet lihallistuvat fantasiaksi. Kokoelman laajimmassa niminovellissa nainen matkustaa Turkuun, missä hän on asunut lapsuudessaan muutamia kuukausia. Lapsuuden kotia etsiessään hän kohtaa kummallista väkeä. Ennustaja, taikajuomia sekoittava baarimikko ja yliavulias taksikuski johdattavat päänsärystä kärsivää naista halki kaupungin. Etsintä päättyy illalliseen vainajan kanssa; tämä paljastuu kertojan sodassa kuolleeksi isäksi.

Ehkä kaikkein vaikuttavin on novelli ’Uusi vuosi alkaa’, missä kaupunkilaispariskunta viettää uutta vuotta autiossa maalaistalossa. Kaupungissa huolellisesti rakennetut naamiot murtuvat lumen ja hiljaisuuden keskellä. Alta paljastuu yksinäisyys ja kauhu. Tunnelma tihenee lähes käsin kosketeltavaksi. – Kunnes on aika kiinnittää turvavyöt ja kaasuttaa takaisin kaupunkiin.

Mikkolan 60-lukulaisuus, poliittisuus ja feminismi on Mykässä tyttäressä jäljellä. Nyt poliittiset teemat: abortti, naisen asema, Italian fasismi ja talvisota, kaikuvat menneisyyden äänenä. Mykän tyttären nykyhetki on kuitenkin juuri menneisyyttä. Menneestä ei voi irrottautua. Mikkolan ihmiset ajelehtivat maailmassa yksin. Ainoa, mikä heitä peruuttamattomasti sitoo, on historia.

Mykkä tytär on hienovireinen ja älykäs kirja. Se on merkityksiä tulviva matka elettyyn aikaan. Menneeseen, joka on meihin kirjoitettu.