Tyttösille huviksi ja hyödyksi. Kaksi vuosisataa paperinukkeleikkien lumoissa

Avatessani Marja-Liisa Lehdon kirjan koin heti tuttuuden elämyksen. Kyllä, aivan varmasti olen joskus kauan sitten leikkinyt tuolla tummatukkaisella isosilmäisellä Helenalla! Sirossa kombineesissaan hän odottaa ylleen arkilta saksittavia asuja: keltainen unelmien juhlapuku, punainen samettinen kaunoluisteluhamonen, jossa on valkoiset turkisreunusteet, vilpoinen sortsiasu ja lierillinen olkihattu…

Paperinukketradition lukuisista suomalaisista tuotteista Helena on yksi esimerkki. Helenan luonut taiteilija Yrjö Könni mukaili 1940-luvulla paperinukeiksi myös satuja: Prinsessa Ruususen, Tuhkimon, Hannun ja Kertun sekä Punahilkan.

Suomessa on jo 1800-luvun puolella leikitty tuontinukeilla, niin sanotuilla englantilaisilla mannekiineilla. Oma, suomalainen paperinukke syntyi 1900-luvun alussa. Meillä ensimmäisiä paperinukkeja piirtäneitä taiteilijoita oli Aukusti Tuhka.

Ketkä piirsivät? Kuinka leikittiin?

Marja-Liisa Lehdon kirja on läpikotainen suomalaisen paperinukkehistorian kartoitus, laatuaan ensimmäinen. Lisäksi se selvittää, miten maailmalta tulleet virtaukset kantautuivat meille ja miten ne paperinukkekulttuuriin vaikuttivat.

Vaikka tätä lasten tarpeisiin syntynyttä taidetta ovat luoneet monet nimekkäätkin taiteilijat, on kuvaavaa – lapsista kun on kysymys – että usein signeeraukset ovat puuttuneet, eivätkä kustantamotkaan historiikeissaan paperinukkeja mainitse. Olemassa oleva tietämys on nyt Lehdon kirjassa.

Hän on saanut selvitetyksi sitäkin, miten nukeilla käytännössä leikittiin. Esimerkki: kokkolalaisten Pian, Tarjan ja Minnan paperinukeille tyhjennettiin ensin kirjahylly, vähitellen koko huone muuttui paperinukkeyhdyskunnaksi, jossa nuket menivät työhön tehtaaseen tai toimistoon eli – vaatekomeroihin.

Aika ja aatteet, muhvi ja soppatykki

Alkujaan paperinuket olivat halpa tapa esitellä muotia, mutta sittemmin niistä kehittyi itsenäinen osa lasten leikkikulttuuria. Paperinukkien tyyliin ja garderoobeihin ovat vaikuttaneet ajan muotivirtaukset, aatteet, idolit ja unelmat. Paperinukelle puettiin se ehkä saavuttamattomaksi jäävä tanssiaispuku – tai leikittiin häitä. Brita Enckellin piirtämällä 20-luvun lapsimorsiamella on muodikas lyhyt hääpuku, pikku sulhasella frakki ja rintapielessä ruusu.

Vuoden 1945 Lasten Maailma -lehden tyttönuken asusteisiin kuuluu muhvi, mutta myös lottapuku on ollut monessa asustevalikoimassa mukana. Arnold Tilgmannin pikkulotan arsenaaliin kuuluu jopa soppatykki! Lotta Svärd -järjestön kieltämisen jälkeen Kaarinan lottapuku muodistettiin tarjoilupuvuksi, ja arkkia saatettiin edelleen myydä. Nukkeja puettiin myös kansallis- ja partiopukuihin.

Shirley, Ansa, Armi, Diana…

Jos Englannissa leikeltiin kuningasperheen jäseniä paperinukeiksi jo 1800-luvulta alkaen, niin meillä hymyilee paperinen Ansa Ikonen tyylikkäissä elokuvarooliasuissaan. Joulun 1938 hittilahja, amerikkalaista alkuperää oleva kikkuratukkainen Shirley Temple -paperinukke riemastutti monen suomalaistytön mieltä.

50-luvulla ilmestyi saataville vaalea paperikaunotar Helena, jonka kaikki tunnistivat Armi Kuuselaksi, vaikka eivät olisi hänen toisesta nimestään tienneetkään. 1970-luvun tuotteita olivat Rauni Palosen Lady Diana Spencer -nukke sekä pieni pullea kruununprinsessa Viktoria.

Tyttöjen ja naisten lisäksi paperinukkeina on ollut muita hahmoja: Tilgmannin piirtämät intiaanilapset Inka ja Rosita, Jumbo-norsu, lintuset Tipu ja Tippa sekä Nalle-karhu, kaikki lämpiminä hehkuvissa keltapunaisissa väreissä. Myös pojat pääsivät nukeiksi – usein urheilua harrastavina reipastelijoina.

Kohti nykyaikaa tultaessa tavataan lastenkirjallisuuden julkkiksia: Elina Karjalaisen luoma ja Hannu Tainan piirtämä Uppo-Nalle sekä Tove Janssonin Pikku Myy ovat irronneet kirjoista nukeiksi, samoin Maikki Harjanteen Minttu ja Camilla Mickwitzin Emilia.

Kirjan taustalla on valtaisa tutkimustyö. Paitsi museoista Lehto on onnistunut pelastamaan paljon arvokasta tietoa myös yksityisistä lähteistä. Erityiskiitoksen ansaitsee graafisten suunnittelijoiden Minna Niemen ja Tiina Ripatin työ. On syntynyt ihastuttava teos, oikea lastenkulttuurin tietolipas ja nostalginen katselukirja. Kulttuuriteko!