Arjen islam. Somalinaisten elämää Suomessa

Muutto Afrikan sarvesta aivan toisenlaisiin maantieteellisiin oloihin kylmään, pohjoiseen Suomeen on ollut monelle somalipakolaiselle valtava elämänmuutos. Pakolaisuus on myös rikkonut kotimaassa hyvin tärkeät sukulaisten muodostamat turvaverkostot. Suurin muutos on kuitenkin siirtymisessä islamin jäsentämästä maailmasta ei-islamilaiseen ympäristöön, jossa kutakuinkin kaikki on erilaista kuin kotimaassa. Suurin osa erilaisuudesta on suorastaan islamin vastaista.

Arjen islam on helsinkiläisen uskontotieteilijän Marja Tiilikaisen syksyllä 2003 tarkastettu väitöskirja. Tutkimustaan varten Tiilikainen on seurannut aktiivisesti Helsingissä asuvien somalinaisten elämää, vieraillut heidän kodeissaan, osallistunut juhliin ja käynteihin terveyskeskuksessa. Tiilikainen kuvaa somalinaisten elämää Suomessa, vieraassa maassa, jossa elämistä vaikeuttavat kodin, kotimaan, sukulaisten ja ystävien menetyksen lisäksi väärä uskonto, uusi kieli, kylmä talvi ja rasismi.

Tutkimuksensa aikana Tiilikainen toimitti yhdessä muutaman somalinaisen kanssa myös runoantologian, johon kerättiin eri puolelta Somaliaa muuttaneiden naisten perinteisiä runoja ja lauluja. Antologiassa Yhdeksän syyssadetta. Suomessa asuvien somalinaisten runoa ja proosaa tekstit ovat suomeksi, ruotsiksi ja somaliksi.

Tiilikainen lähtee tutkimuksessaan liikkeelle johdonmukaisesti kuvailemalla Somalian historiaa ja pakolaisuuteen johtaneita tapahtumia. Hän tarkastelee Suomessa asuvien somalinaisten elämää ja tapoja, niin arjessa kuin juhlassakin. Hän kuvailee elävästi ja monipuolisesti naisten elämää Suomessa, joka on kovin monin tavoin erilainen kuin Somalia.

Esille nousee pieniä häkellyttäviä tilannekuvia kuten joulupukin tarjoaman suklaan vastaanottaminen tilanteessa, jossa joulupukin kristinuskoon liittyvää asemaa ei vielä ymmärretty, tai sianlihan ostaminen, kun ostaja ei tule ajatelleeksi, että ruokakaupassa ylipäänsä saattaisi olla myytävänä sianlihaa. Maahanmuuttajanaisten mentaalinen kartta uudesta kotikaupungista rakentuu ostospaikkojen, moskeijoiden, kampaamon ja metroasemien sijainnin mukaan.

Tiilikainen kuvaa, miten osa tutkimuksen naisista kokee islaminuskon nyt Suomessa vielä tärkeämpänä kuin Somaliassa asuessaan. Yhtäältä uskonto on se, mikä yhdistää nykyisen elämän entiseen, ja seurakuntayhteisö toimii konkreettisena ja henkisenä siteenä kotimaahan. Toisaalta sota ja pakolaisuus ovat myös saaneet ihmiset tuntemaan oman avuttomuutensa ja tukeutumaan korkeampiin voimiin. Sellaisetkin naiset, jotka eivät olleet aikaisemmin kovin kiinnostuneita uskonnosta, ovat Suomessa saattaneet ryhtyä opiskelemaan aktiivisesti Koraania.

Elämää Suomessa

Ruoanvalmistuksessa kuten muuallakin kodin piirissä somalinaisilla on keskeinen rooli. Monet naiset ovat kiinnostuneita suomalaisen ruuan valmistamisesta, sillä lapset ovat tutustuneet siihen päiväkodeissa ja kouluissa. Myös perinteisiä somalialaisia ruokia tehdään, mutta läheskään kaikkia niihin tarvittavia valmistusaineita, kuten kamelin lihaa tai kamelin maitoa, ei kovin helposti saa Suomesta. Hedelmiä voi löytää ruokakaupoista, mutta esimerkiksi papaijat ja mangot ovat kovin kalliita.

Uskonto säätelee myös ruoanvalmistusta: sianliha, veri ja alkoholi kuuluvat kiellettyihin aineisiin. Erityisesti sianliha on Suomessa ongelma, sillä yllättävissäkin tuotteissa on sikaperäisiä ainesosia. Lisäksi islamin mukaan lihaa pitäisi käsitellä määrätyllä tavalla ja eri eläinten lihat ja niihin käytetyt veitset pitäisi pitää toisistaan erillään myös kaupassa. Jotkut ratkaisevat ongelman ostamalla elintarvikkeita moskeijan yhteydessä olevasta kaupasta tai etnisistä ruokakaupoista. Monilla on käytössään lisäaineoppaita, joiden avulla voi valita kaupasta turvallisia tuotteita. Jotkut somalit ovat ratkaisseet asian myös siten, että he eivät osta sianlihaa mutta käyttävät muuten tavallisen kaupan tuotteita pohtimatta kovin tarkkaan niiden sisältämien lisäaineiden alkuperää.

Muutto uuteen maahan on uudistanut monia vanhoja asenteita ja käytäntöjä. Suomessa isä voi esimerkiksi osallistua synnytykseen, mitä ei olisi voinut Somaliassa kuvitellakaan. Kuitenkin lasten ja kodin hoitaminen on Suomessakin pääosin naisten vastuulla; täällä vain ilman perinteistä sukulaisnaisten muodostamaa turva- ja apuverkostoa. Jotkut naiset valittavatkin, että vaikka aviomies voi kannustaa vaimoa opiskelemaan, hän ei ymmärrä vaimon tarvitsevan opiskeluun myös lastenhoidosta vapaata aikaa.

Lastenhoidon järjestämisen lisäksi lasten kasvattaminen aiheuttaa monille somali-maahanmuuttajille erityisen paljon päänvaivaa. Sen lisäksi, että vanhemmat pelkäävät lastensa joutuvan rasististen hyökkäysten kohteeksi, lapset oppivat koulussa ja kaveripiirissä aivan vääriä asioita ja joutuvat jatkuvasti alttiiksi vaarallisille vaikutteille. Sukulaisten ollessa kaukana vanhemmat eivät ehkä saa tarpeeksi tukea kasvatukseen. Toisinaan nuoria lähetetään muihin maihin sukulaisten luo kasvatettaviksi, jos Suomen ympäristö tuntuu viettelevän nuorta liikaa.

Ruumis muistin paikkana

Tiilikaisen näkökulma naisten sairauteen ja terveyteen on erityisen mielenkiintoinen. Hän näkee naisen kantavan ruumiissaan kollektiivista kipua, johon sisältyy surua Somalian tilanteen, somalien Suomessa kokemien hankaluuksien, syrjinnän ja tuen puutteen vuoksi. Sairaus on myös hyväksytty tapa reagoida vaikeisiin asioihin. Jotkut naiset kuvailevat omia tai tuttujensa sairauksia kertomalla jatkuvasti vaivaavasta kivusta tai särystä, johon lääkärit eivät löydä selitystä. Monet heistä kertovat, ettei Somaliassa ollessa ollut koskaan vaivoja, ja arvelevat, että Suomen erilaiset olot ovat oireiden taustalla. Joidenkin haaveissa paluu kotimaahan parantaisi myös ruumiin vaivat.

Etenkin naisia vaivaavien sairauksien taustalla voivat olla myös saar-henget. Niitä karkotetaan ja lepytetään tilaisuuksissa, joihin kuuluu laulua, tanssia ja hyvää ruokaa. Rituaaliin osallistuvat eivät katso toimivansa islamin vastaisesti, vaikka saar-henget eivät kuulukaan viralliseen uskontoon. Seremonioista ei kuitenkaan pidetä suurta ääntä, koska jotkut paheksuvat niitä taikauskona. Tiilikainen pitää myös näitä naisten ruumiissaan kantamia henkiä muistona kotimaasta. Nuoremmat naiset eivät enää usko henkiin, vaan he selittävät vaivat mieluummin esimerkiksi stressin ja depression käsitteiden avulla.

Somalit olivat ensimmäinen suuri turvapaikkaa hakeneiden ryhmä Suomessa. Ennen somalien pakolaistulvaa oli pakolaisia tullut Suomeen vain kiintiöiden kautta. Siksi somalien spontaani pyrkiminen Suomeen 1990-luvun aikana yllätti sekä viranomaiset että tavalliset kansalaiset. Todennäköisesti juuri siksi useimmat pakolaisiin liitetyt kielteiset seikat on yhdistetty erityisesti somaleihin.

Tiilikaisen tutkimus valottaa asian toista puolta: millaista on elää uudessa, vieraassa ja osin vihamielisessäkin ympäristössä. Opiskelevat ja työssäkäyvät naiset tasapainoilevat perinteisten oletusten ja nyky-Suomen vaatimusten välillä. Kotiäitien elämä ja huolet vastaavat pitkälti suomalaissyntyisten kotiäitien kokemuksia. Esiin nousevat arjen käytännön ongelmat, väsymys ja tunne tuen puuttumisesta. Uskontoon tukeutuminen ja naisten yhteisöllisyys ovat tärkeitä selviytymiskeinoja.

Tiilikainen kuvailee kiinnostavasti naisten arkea ja esittää tulkintoja sen ilmiöistä. Lisäksi hän kertoo tutkimuksen tekemisen iloista ja vaikeuksista ja pohtii tutkimisen eettisisiä ongelmia. Kirjan lopussa on pieni sanasto, joka helpottaa outojen käsitteiden ymmärtämistä. Sanoista osa liittyy somaleihin, osa islamiin yleensä.