Puhu heidän kieltään

Ensi lukemalla Markku Kaskelan teos vaikuttaa yksiulotteiselta. Runojen kieli on löysää ja proosamaista, mieleenjääviä kuvia tai korviintuntuvia rytmejä on turha etsiä. Temaattisestikin runot tuntuvat jäävän mielenkiinnottomiksi. Suurimmassa osassa niistä koko ajan samalta kuulostava miesääni kertoilee enemmän tai vähemmän arkisista tapahtumista. Tämä köyhä ensivaikutelma on osittain pettävä, ei lopulta kuitenkaan riittävästi.

Puhu heidän kieltään on Markku Kaskelan neljäs runokokoelma. Kaskela debytoi vuonna 1990 kokoelmalla Alusta ja julkaisi nopeaan tahtiin toisen runokokoelman sekä ainoan proosateoksensa, novellikokoelman Isänmaallinen varas. Tätä seurasi lähes kymmenen vuoden vaikeneminen. Kolmas runokokoelma Kokonaisia päiviä ilmestyi vuonna 2003. Uutuus tuntuu siihen nähden selkeältä jatkolta, jopa runojen pääpuhujan äänensävy tuntuu hyvin samalta. Joku voisi tässä yhteydessä varmaankin puhua “oman äänensä löytäneestä runoilijasta“.

Pyrkimys arkiseen

Itseäni runosta ja puhetilanteesta toiseen samana pysyvä äänensävy kuitenkin häiritsee. Kaskela pyrkii arkiseen, proosalliseen ja jutustelevaan tyyliin, mikä voisi olla hyvinkin toimiva tyylikeino, tapa tuoda runojen maailmaa lähelle lukijaa. Kaskelalla se ei kuitenkaan tunnu loppuun saakka perustellulta. Ongelma on ehkä se, ettei Kaskela saa luotua perusääneensä riittävästi sävyjä. Se ei riitä käsittelemään kaikkea sitä, mistä Kaskela haluaa kirjoittaa. Tyyli tuntuu välillä aidosti löysältä ja hätäiseltä sen sijaan, että se olisi esteettisesti kiinnostava tulkinta puheenomaisuudesta.

Kuitenkin Kaskelan teoksesta on paljon positiivistakin sanottavaa. Hänen kielensä on joka tapauksessa soljuvaa ja omaperäistä: se tuntuu luovan kirjasta aivan omaa maailmaansa. Tässä mielessä samana pysyttelevän äänensävyn voi lukea perusteltunakin. Esimerkiksi aluksi usein mielivaltaisilta tuntuvat säkeenvaihdokset tuovat toistuessaan kirjaan yhtenäisyyttä. Ne muuttuvat jossain vaiheessa monimielisellä ja harkitunoloisella tavalla kiinnostaviksi osiksi kirjan maailmaa. Teos toimiikin ennen kaikkea kokonaisuutena. Tylsemmätkin runot saavat kokonaisuuden osina uutta kiinnostavuutta.

Kaskelan kokoelma on loppujen lopuksi varsin laaja myös aihepiiriltään. Teos sisältää lähinnä pieniä kertomuksia eri tilanteista, eri ajoilta ja eri ympäristöistä. Maantieteellinen ja ajallinen ympäristö jossa liikutaan on laaja, samoin henkilögalleria. Teoksessa on myös kirjallista viitekehystään varsin yllättäviltä suunnilta hakevaa intertekstuaalisuutta: vierekkäisissä runoissa viitataan Jack Londoniin ja Bertolt Brechtiin, ja ohimennen myös Beckettiin, Cageen ja Kari Aronpuroon.

Kiehtova pikseli

Kaskela tuntuu myös pyrkivän eräänlaiseen aikalaisanalyysiin ja -kritiikkiin. Poliittiset sävyt nousevat välillä kiinnostavasti pinnalle ja tuntuvat olevan enemmänkin läsnä jonkinlaisena pohjavireenä. Useammassa runossa tulee myös esiin pikseli jonkinlaisena nykyaikaisena jumalmetaforana: “jos pikselit ovat jumalan asuinsija, on olemassa myös / karanneita pikseleitä“. Pikseli on kiehtovan monimielinen vertauskuva, joka avautuu kokoelman runoissa useampaan suuntaan ja tuntuu jopa asettuvan teoksen keskukseen.

Parhaimmillaan Kaskelan teos näyttäytyy omalakisena, monikerroksisena todellisuutena, josta joku kertoilee leppoisan jutustelevalla tavalla. Puhuja tuntuu samalla olevan tässä todellisuudessa sisällä, toisin kuin lukija. Lukijalle jää tunne, että häneltä ehkä jää jokin olennainen ero puhujan ja lukijan maailmojen välillä ymmärtämättä, koska puhuja pitää sitä liian itsestäänselvänä selitettäväksi. Tämä hämmennys on Kaskelan runoudessa kiehtovinta. Se voi auttaa lukijaa näkemään omankin maailmansa uudella tavalla.

Kuitenkaan Kaskela ei lopulta täysin onnistu tavoitteissaan. Teos kaipaisi ehdottomasti terävöittämistä, joko kielellistä tai temaattista, mielellään molempia. Kieli käy lopulta liikaa tyhjäkäyntiä jotta lukija jaksaisi innostua, eikä kirjasta jää käteen kovin montaa ajatustakaan. Ongelmissa ei kuitenkaan välttämättä ole kyse kovinkaan suurista asioista. Ehkä seuraavassa kirjassa Kaskelan maailma todella tempaa mukaansa.