Puro

Matti Kauppisen esikoisromaani Puro kertoo suomalaissyntyisen talonpojan taistelusta venäläisiä kasakoita vastaan pohjoissavolaisissa maisemissa. Romanttinen kerronta alleviivaa vahvoja luontokuvia.

Sonkajärvellä syntynyt Kauppinen asuu nykyisin Kuopiossa. Logistiikkainsinöörin luontoharrastukset näkyvät vahvasti romaanikerronnassa. Kustantamon esittelyssä debytantin harrastuksiksi mainitaan muun muassa metsänhoito ja hirvenmetsästys. Esikoisromaani syntyi kiinnostuksesta synnyinseutua kohtaan.

Romaanin oikolukija ei ansaitse kovin mairittelevaa arvosanaa, koska tekstiin on jätetty luvattoman paljon kieli- ja kirjoitusvirheitä.

Puron monesti varsin väkivaltaisiksi äityvät tapahtumat sijoittuvat isonvihan (1713-1721) loppuvaiheeseen Pohjois-Savossa. Venäjän armeija piirittää Kajaanin linnaa, ja venäläisten kasakkapartiot terrorisoivat savolaista maaseutua julmin ottein. Kasakkapäälliköistä pahamaineisin on Maparoff, joka tappaa suomalaisia tunteettomasti ja riistää heiltä ruokatarpeita ilman suurempia tunnontuskia.

Puron päähenkilö on Vänni, suomalaissukuinen mies, joka on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Pietarissa. Venäläiskasakat ovat vuosia aiemmin surmanneet Vännin vanhemmat ja kuljettaneet orvon suomalaispojan Venäjälle, jossa tämä on varttunut mieheksi ja oppinut kasakan tavoille. Romaanin alussa Vänni palaa Suomeen päällikkö Maparoffin kasakoiden mukana. Ryöstöretket suomalaisten koteihin eivät pääty hyvin, kun Vänni riitaantuu päällikkönsä kanssa ja joutuu pakenemaan tätä henkensä edestä.

Vännin ja Maparoffin kohtaamisiin liittyy tietynlaista samanismiakin, kun Vänni huomaa kasakkapäällikön osaavan loitsuja:

”Vänni kurkki varovaisesti puiden takaa, kun ryhmänjohtaja laskeutui rinnettä alas lähteelle, josta miehet olivat hakeneet vettä keittoonsa ja juottaneet hevoset. Maparoff kaivoi povestaan pienen nahkapussin kantamansa isomman nyssäkän viereen. Ensin hän avasi rahamassin ja otti sieltä kasan kolikoita ja hieman suurempia neliskanttisia taalereita. Vännin leuka loksahti auki, kun Maparoff heitti rahat lähteeseen. Sitten Maparoff otti hyppysellisen hiekkaa lähteestä ja ujutti ne pienempään nahkapussiin. Samalla hän hoki loitsua, jonka Vänni kuuli selvästi: ’Kätke lähde rahani ja juoksuta luokseni, kunnes saat ne taas hiekaksi!’ Lähde alkoi ensin kuplia vimmatusti, sitten siihen ilmestyi puörre, jossa rahat kierivät vinhasti, kunnes häipyivät syvyyksiin.”

Vännin ja Maparoffin seuraavaan tapaamiseen kuluu vuosia. Sinä aikana Vänni pestautuu savolaiseen taloon rengiksi, nai talon tyttären Hilman ja perustaa uudistilan Uuranpuron taakse. Maalaiselämä näyttää orpopojalle nätimmät kasvonsa. Kun kasakat palaavat seudulle uusille ryöstöretkille, Vänni lähtee talonpoikien kanssa epätoivoiseen taisteluun näitä vastaan. Aseelliset yhteenotot vievät Vännin aikanaan kosketukseen vanhan tuttavansa Maparoffin kanssa.

Savolaisen maaseudun rauhassa Vänni kokee olevansa juuri siellä missä pitää. Hän tietää tarkoituksensa ja vakuuttelee sitä nuorikolleen Hilmalle, joka on peloissaan kasakoiden takia. Uhkakuvista huolimatta Vänni kokee elävänsä elämänsä parasta aikaa:

”Vänni ei ollut uskoa kuinka nopeasti hänen elämänsä oli muuttunut viimeisen vuoden aikana. Muutos venäläisestä kasakasta suomalaiseksi talonpojaksi ja vieläpä perheelliseksi oli jotakin aivan uskomatonta. Sellaisesta hän ei ollut osannut edes uneksia. Vänni tunsi olevansa tuoreena isänä onnensa kukkuloilla.”

Kuin villin lännen elokuva

Juoneltaan Puro on varsin yksinkertainen ja ennalta arvattava. Teos tuo vääjäämättä mieleen amerikkalaiset villin lännen elokuvat, joissa entinen pahis kääntyy hyvisten puolelle ja kohtaa lopulta pääpahiksen koston. Kauppisen henkilökuvaus välttää räikeimpien karikatyyrien sommittelun. Syvällisyyttä siitä ei kuitenkaan löydy. Vuoropuhelut ovat kankeita, eikä henkilökuviin löydy syvyyttä.

Rehevät luontokuvat kertovat kirjailijan asiantuntemuksesta ja kiinnostuksesta.

Miljöönkuvaus on Kauppisen parasta antia. Rehevät luontokuvat kertovat kirjailijan asiantuntemuksesta ja kiinnostuksesta. Kauppinen kuvaa metsämaisemia muun muassa Vännin metsästysretkillä, joilla hän kiertelee ystäviensä ja kuuliaiseksi opetetun koiransa Piken kanssa. Luontoretkissä kirkastuu talonpojan elämän tarkoitus:

”Lumipeitteinen rahkasammal rasahteli vaimeasti jalkojen alla, kun hän eteni suolla Pikke kintereillään. Vänni katseli heidän kulkuaan ja tiiraili samalla suota ympäröivien puiden latvoja. Vielä ei näkynyt lintuja, mutta toivon mukaan niitä tulisi, kun Kalle aloittaisi teerien soidinsuhinan matkimisen.”

Kauppinen on perehtynyt Suuren Pohjan sodan aikaiseen historiaan kunnollisesti. Purossa kasakat kidnappaavat ja raiskaavat savolaisnaisia, surmaavat näiden perheitä säälimättömästi ja suomalaiset nappaavat heitä väijyksistä kuin talvisodassa. Suomalaisten talonpoikien ja kasakkapartioiden pienet nujakat Kauppinen kuvaa suuremmin paisuttelematta.

Romaanin happy end kuvastaa Kauppisen romanttista kirjallisuuskäsitystä. Katkelmat lähteeseen kätketystä aarteesta ovat suoraan kuin keskiaikaisista saduista. Samaan suuntaan osoittaa se, että pahikset saavat lopulta palkkansa ja hyvikset pääsevät vaikeuksien voittajina paremman huomisen odotukseen.