Metsän kronikka kertoo pääosin spefihenkisesti sekä puista että niiden merkityksestä ihmiselle. Mia Myllymäen ja Anu Korpisen toimittama ja Osuuskumman kustantama kokoelma sisältää kymmenen novellia kymmeneltä kirjoittajalta.  Näissä novelleissa metsä ei ole vain paikka eivätkä puut ole pelkästään kasveja. Novellien taso on vaihteleva. Toki kaikki kirjoittajat kirjoittavat tarinansa sujuvasti ja hyvällä kielellä, ja jokaisessa tarinassa puu tai metsä on tärkeässä roolissa.

Luonnon elollistaminen on ehkä yhtä vanha asia kuin ihmisen ajattelukin.

Ajatellaan, että kävelen myöhäissyksyisessä puistossa, jossa kaikki näyttää märältä ja kuolleelta. Suurten, vanhojen puiden keskellä on muistomerkki, joka kertoo sodasta, yhdestä merkittäväksi tulkitusta taistelusta, joka käytiin tässä puistossa sata vuotta sitten. Kumpikin osapuoli ehkä kuljetti kaatuneet omiin sankarihautoihinsa, mutta maahan valunut veri sekoittui yhteen ja ravitsi puistossa kasvaneita puita. Mutta onko puulle merkitystä sillä, kuoliko sen juurelle Ivan vai Jaan?

Luonnon elollistaminen on ehkä yhtä vanha asia kuin ihmisen ajattelukin. On kiinnostavaa ja jännittävääkin miettiä, mitä puu kertoisi, jos se osaisi puhua. Vaikka puu ei pysty sanallisesti kertomaan mitään, monet uskovat puiden pystyvän tuntemaan ja jopa voivan kommunikoida ainakin keskenään. Kaiken lisäksi puut ovat todella tärkeitä sekä koko maapallon elämälle että myös yksittäisille ihmisille. Tämä kaikki tarjoaa kiinnostavia näkökulmia puita ja metsiä käsitteleviin novelleihin.

Ikuisia ajatuksia ja salattuja voimia 

Osuuskumma on vuonna 2012 perustettu osuuskuntamuotoinen kustantamo, joka julkaisee pääasiassa jäsentensä kirjoittamaa spekulatiivista fiktiota. Tähän mennessä kustantamo on julkaissut kuutisenkymmentä teosta, sekä romaaneja että novelli- ja raapalekokoelmia.

Uuden kokoelman avaava J. S. Meresmaan teksti on nimeltään ”Metsän kronikka”. Alaotsikkona on ”Fragmentteja muistamisesta ja unohtamisesta”. Niitä novelli sisältää, katkelmia elämästä ja tapahtumista metsässä. Tarinoissa on puiden vuoropuheluja ja ajatuksia, katkelmia ihmisten ja puiden suhteista, visuaalinen runo puun elämästä. Kokonaisuus muistuttaa satunnaista kävelyä metsässä, jossa ei voi tietää, mitä seuraavaksi kohtaa. Myös tarinoiden ajanmääritykset vahvistavat satunnaisuuden ajatusta, ajoitetut asiat sijoittuvat vuoteen, ”joka seuraa edellistä ja edeltää seuraavaa”. Meresmaan puut ja puiden henget tuntevat ja ajattelevat, ihmisiä ne eivät juuri tunnu arvostavan.

Useissa novelleissa henkilöt ovat jollain tavoin sidoksissa puihin joko elämässä tai kuolemassa.

Puiden omaan näkökulmaan ja kysymykseen yhteisen kielen välttämättömyydestä liittyy myös M. A. Myrskyluodon tunnelmallinen novelli ”Hän joka ei laula”.  Kari Välimäen vaikuttavassa kauhunovellissa ”Kuolematon” tarjotaan taas aivan erilainen näkökulma puun elämänkulkuun.

Useissa novelleissa henkilöt ovat jollain tavoin sidoksissa puihin joko elämässä tai kuolemassa. Nadja Sokuran novellissa koulutyttö Adan paras kaveri kertoo ystävästään, joka on löytölapsi ja rakastaa puita. Novellin nimi ”Tyttö tuli puun juurilta” kertoo ehkä jo turhankin paljon. 

Jussi Katajalan eloisassa novellissa ”Suuren tammen varjossa” puut kuuluvat vainajille mutta verikostoa voidaan haluta kuolemankin yli. Teresa Myllymäen novellissa ”Matkaajat” puilla on erikoinen yhteys koko ihmiskunnan hyvinvointiin. Novellissa kurkistetaan toiseen maailmaan, josta voisi joskus lukea enemmänkin. Mia Myllymäen novelli ”Nuutin taikapuut” ankkuroituu nykypäivän arkitodellisuuteen ja terveysbisnekseen, jossa puutuotteita markkinoidaan niiden parantavilla voimilla. Tarja Sipiläisen novellissa ”Resonointia” puinen talo ja siinä asuvat ihmiset yrittävät sopeutua toisiinsa.

Kahdessa novellissa ihminen yrittää kasvattaa puuta paikassa, jossa metsää ei ole. Anne Leinosen novellissa ”Valo kuvun alla” kaksi kulkijaa etsii turhaan paikkaa, johon istuttaa heidän kuljettamansa puuntaimi. Anni Kuu Nupposen novellissa ”Puulaulu” puita yritetään kasvattaa kokonaan uudella planeetalla. Molemmat novellit kuljettavat vaikuttavasti lukijaa mukanaan, vaikka jäävätkin loppujen lopuksi melko yllätyksettömiksi.

Kokonaisuutena Metsän kronikka on miellyttävä lukukokemus, vaikka se ei elämää suurempaan kirjallisuuteen nousekaan. Pidin siitä, että muutamassa novellissa kuvatut puiden henget ja metsänhaltiat eivät muuttuneet saduissa kuvatuiksi ihmisen auttajaolennoiksi, vaan keskittyivät pitämään huolta omista puistaan ja metsistään, miellytti se ihmisiä tai ei.

Kokoelmasta jäivät aihepiiriltään muista erottuvina erityisesti mieleeni Mia Myllymäen ja Anni Kuu Nupposen novellit, mutta ajateltavaahan ihmisen ja luonnon yhteyttä käsittelevät tekstit yleensäkin antavat.

Kokoelmaa uskaltaa kuitenkin suositella myös sellaiselle lukijalle, jonka lukutottumukset ovat painottuneet reaalimaailman kuvauksiin.

Vaikka fantasiakirjallisuus tai laajemmin spefi tarjoaa periaatteessa rajattomat mahdollisuudet, osaa fantasiaan perehtynyt lukija ennakoida tulevia käänteitä melko pienistäkin vihjeistä, joten kouliintunutta lukijaa ei ole helppo yllättää. Kokoelmaa uskaltaa kuitenkin suositella myös sellaiselle lukijalle, jonka lukutottumukset ovat painottuneet reaalimaailman kuvauksiin. Metsän kronikan erityyppiset, mutta kuitenkin jokaiselle tuttuihin puihin tai metsiin kiinnittyneet novellit tarjoavat mainion tutustumispaikan, jos haluaa kokeilla jotain uutta.

Dela artikeln: