Valikoima asteroideja

Juhannuksena 1995 luimme Helsingin Kannelmäessä Raymond Carverin runoja parvekkeelta, kun insinööriopiskelija kysyi: ”Ai nääkin on runoja.” Meitä humanisteja vähän nauratti.

”Kun ei niissä oo sointuja.”

Heh-heh. Sittemmin on nauru loppunut, kun itse joutuu kysymään tämän tästä: mitä nämä ovat? Runous-nimikkeen alle lykätään kaikenlaista, harvemmin proosan. Ehkä selitys on siinä, että kun ilmoittaa tekstin olevan runoutta, voi suoltaa ihan mitä tahansa, eikä kukaan uskalla sanoa mitään. Ettei aivan insinööriksi luultaisi.

Tänä päivänä runokirjoja ilmestyy tuhoton määrä. Hyvä ettei yksi päivässä. Ja, kuten on huomautettu, ei se runouden tasoa nosta, mutta voi sieltä löytyä jokin helmi, joka on jäänyt Martti Anhavalta kampaamatta. Se on hyvä asia. Tämä on runouden kulta-aikaa, samoin kuin esseiden kulta-aikaa, romaani on ajettu evakkoon. Asiaintila on aiheuttanut tiettyä ärtymystä, nimittäin esseistien ja runoilijoiden puolella, sillä nyt ei voi valittaa siitä ettei huomata. Ehkä viimeistään ylihuomenna asiat ovat jälleen paremmin.

Helsinkiläinen poEsia, Mikael Bryggerin kustantaja, julkaisee mielenkiintoista runoutta tasaiseen tahtiin ja virtuaalinen ntamo julkaisee niin rivakasti että hirvittää. Vähän näyttäisi kuitenkin julkaisutahti olevan taittumassa, tasaantumassa, ehkä se on hyvä asia. Sitten on vielä puolentusinaa turkulaista kustantamoa, J. K. Ihalaisen toimet ja mitä kaikkia niitä onkaan. Tahtoisin nähdä ihmisen, joka on lukenut esimerkiksi vuoden 2009 kaikki runokirjat. Ei niitä Helsingin Sanomien arvostetun kriitikon Jukka Petäjän lisäksi muita taida ollakaan.

Keräilykulttuuria

Mikael Bryggerin Valikoima asteroideja on tekijänsä toinen runokirja. Ensimmäinen, Emily, oli englanninkielinen. Mutta köyhää olisi sanoa Valikoimaa asteroideja suomenkieliseksi, on siinä muitakin kieliä, englantia eniten, mutta myös klassisia kieliä. Toisaalta kysymys siitä, mitä kieltä tai kieliä tekijä käyttää, on vähämerkityksinen. Lopun yli yhdeksänsivuinen kapiteelivuodatus on aivan kieletön ja samalla hyvin kielekäs. Toista tämänvuotista kirjauutuutta jäljitellen voisi sanoa, että kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun hankalasti kirjoitettiin ja joutui itse niitä merkityksiä etsimään.

Keskivaiheilla on muutama ”normaali” runo, jotka ehkä nekin on revitty jostakin, nykyrunoilija kun on keräilijä, hyvin alkukantainen. Tämä ei ollut moite. Eikä kehu. Runo ”TIETO-OPPI”, menee näin: ”munaiset tietäjät tutkivat riimuja ja muita ohjelmointikieliä/ lukeakseen runoja// muinaiset tietäjät olivat satelliitteja, tervehtivät/ avaruuden purje- ja höyrylaivoja ja merkitsivät muistiin runoja”.

Lainaus sisältää yhden virheen, mutta nykyruno antanee sen anteeksi. Joka tapauksessa sanoisin runon ”TIETO-OPPI” olevan avain ymmärtämiseen, siis ”ymmärtämiseen” vaikka jälki-ironisella ajalla elämmekin.

Nykyrunoilija virtuaalisessa ympäristössään on keräilijä ja suullisen kulttuurin edustaja. Hän on jossakin tekijänoikeuksien tuolla puolen. Jos Saarikoski kuunteli, mitä raitiovaunussa puhutaan, nykyrunoilijalla on hakukone, josta hän ikuisesti etsii hyvää lausetta. Se on kiehtovaa.

Kuultavaa runoa

Nykyrunon sanansaattaja numero yksi Karri Kokko mainosti Bryggerin kokoelmaa yhdessä Teemu Mannisen ja Henriikka Tavin kokoelmien kanssa Suomen Kuvalehdessä. Kokko aloittaa artikkelinsa, joka saattaa olla pakina, näin: ”Alan taipua sille kannalle, että runous tapahtuu suussa ja tulee suusta.” Eli näitä runoja pitää lukea ja esittää.

Bryggerin kokoelman nimirunosta Kokko sanoo, että tuo nimi- ja vuosilukuruno on mahdollista saada eläväksi, kunhan lukija/runoilija vain osaa. Ilmeisesti Brygger siis osasi. Eikö näihin runokokoelmiin voisi panna mukaan cd:tä tai dvd:tä, jossa runoilija esittää runonsa? On sellaisia hankkeita jo olemassa.

Akateemikko Eino Jutikkalan mukaan kansanihmisen historiakäsitys on viisikymmentä vuotta tiedettä perässä. Eli tällä logiikalla vuonna 2060 kansanihminen, joka nyt pahoittaa mielensä nykyrunosta, toivoo kirjallisessa iltamassa kuulevansa Mikael Bryggerin piilorunon ”INTERNAL BOOK ERROR” kokoelmasta Valikoima asteroideja: ”The book encountered an internal error or misconfiguration and was unable to/ complete your request. Please contact the poet and inform them of the time the/ error occurred, and anything you might have done that may have caused the error.”

Mutta mitä tuosta runosta lukija saa? Hetken huviako pelkästään? Ilmeisesti runo on luettava, muuten siitä jää pois paljon vivahteita, jotka ovat tuntemattomia ja ainutkertaisia. Luetutin nykyrunoa kahdella valveutuneella kansalaisella ja ensimmäinen vertasi nykyrunoa, niin, nykytaiteeseen: ”Ei kummastakaan mitään saa.” Toisen mielestä tuommoisia puuhasteltiin ennen maisterivaihetta. Sanoma on selvä: näistä on iloa tekijälle ja tekijöille, mutta vastaanottajan mieli jää tyhjäksi. Usein. Muttei aina. Esteettinen nautinto on sidoksissa esittämiseen.

Karri Kokko mainitsi myös typografiset silmänilot. Niitä löytyy Bryggeriltä. Hänen ”HIMMELINSÄ”, ”METSÄNSÄ”, ”SYNAPSINSA ja ”PUUKRISTALLINSA” ovat hauskoja, mutta ei niissä paljon muuta olekaan. On tästä lähdettävä runokeikalle, jotta saisi lisäarvoa näille runoille, jotka jo etukäteen on pakkokehuttu. Sillä tyhmäksi itsensä tekee, jos näitä moittii.

Sanatapailua

Brygger tapailee myös taikaneliöitä, joissa lause on luettavissa samana vasemmasta yläkulmasta lähtien vasemmalta oikealle alaspäin, ja alaspäin luettuna oikealle mennen. Toinen Bryggerin taikaneliö on ”VERO/ EROT/ ROTU/ OTUS”. Mutta ensimmäisessä lause on luettavissa joka suunnasta, myös oikeasta alakulmasta lähtien: ”ROMA/ OLIM/ MILO/ AMOR”. Tämä eroaa yli kaksituhatta vuotta vanhasta taikaneliölauseesta ”SATOR/ AREPO/ TENET/ OPERA/ ROTAS/” (Kylväjä Arepo pitelee vaivalloisesti pyöriä) siinä, ettei lauseessa ole mieltä.

Ja lisääkin on valitettava. Roma─amor-palindromi opetetaan mahdollisen palindromikurssin ensimmäisen tunnin ensimmäisen viiden minuutin aikana. Lisäksi nelikirjaiminen taikaneliölause on vielä hyvin yksinkertainen. Ei enää tapailua. Nykyrunoilijoiden suosimasta tietoverkosta löytyy opastetta taikaneliöihin ja niihin liittyviin palindromeihin.

Mutta tapailu taitaa olla nykyrunoilijan metodina. Kovin pitkälle ei päästä, fanaattisuutta ja intohimoa ei juuri näe. Tosin on sanottava, että Harry Salmenniemen Texas, sakset on keräilyvimmassaan ihastuttava. Se ei ole enää aihio, vaan täyttä hulluutta mitä runous aina kaipaa.

Valikoima asteroideja on lupaus tulevasta, joka ei ehkä milloinkaan toteudu. Uskaltaako sanaseppä hypätä, vai käykö mieluummin matineoissa, osallistuu runoleireihin ja harkitsee videorunon mahdollisuuksia? Toivoisin, että yhä harvempi runoilija jäisi puolitiehen.