Luihin ja ytimiin. Kirja kirjoittajalle / Avoin mieli. Kuinka elää kirjoittajan elämää

Natalie Goldberg on yhdysvaltalainen kirjailija ja tunnettu kirjoittamisen opettaja. Hänen kirjoittamisoppaitaan on käännetty ainakin kymmenelle kielelle. Kansanvalistusseura on julkaissut peräjälkeen kaksi Goldbergin teosta. Jo vuonna 1986 ilmestynyt Luihin ja ytimiin toi Goldbergin opetusmenetelmät laajaan tietoisuuteen. Neljä vuotta myöhemmin ilmestynyt Avoin mieli jatkaa ja syventää oppeja. Molemmat kirjat ovat vahvasti omaelämäkerrallisia. Goldbergin lähtökohta on, että jokaisesta voi tulla kirjailija; treenikirjoittaminen antaa tähän suunnan, sen jälkeen matka on oma.

Niminä Luihin ja ytimiin ja Avoin mieli kuvaavat Goldbergin näkemystä kirjoittamisesta; se on rankkaa fyysistä työtä, joka tuntuu luissa ja ytimissä. Toisaalta kirjoittaminen johtaa, tai sen pitäisi kummuta syvältä mielen syövereistä, tiedostamattomasta, josta tulevat tekstin sisällöt aidoimmillaan, kirjoittajan omalla äänellä. Tulevat, ellemme torju niitä. Tämä on kirjoittamisen perusvaikeus, päästä torjunnan läpi.

Avoimessa mielessä Goldbergin käsite ”writing practice” on saanut suomenkielisen asun treenikirjoittaminen. Uusi termi on hyvä ja havainnollinen, mutta ei ehkä sellaisenaan vastaa Goldbergin sille antamaa merkitystä. Treenit luovat kovasti urheilullisen vaikutelman, mutta Goldbergillä kirjoittamisen harjoittaminen – kuten termi on Luissa ja ytimissä käännetty – on luonteeltaan myös henkistä toimintaa, vaikka Goldberg itsekin vertaa sitä myös urheilijoiden tai muusikoiden harjoitteluun. Tavallaan writing practice saikin alkunsa Goldbergin opiskellessa zen-buddhalaisuutta, johon kuuluu olennaisena mietiskelyä ja erilaisia harjoituksia. Goldbergin opettaja Katagiri Roshi kysyi, miksei hän tekisi kirjoittamisesta omaa harjoitustaan (practice). Kirjoittaminen tai sen harjoittelu ei ole Goldbergille vain muun elämän lomassa suoritettavia harjoituksia, vaan elämää itseään, kirjoittajan koko elämä. Siitä elämästä kertovat molemmat teokset.

Molempien kirjojen alussa Goldberg esittelee treenikirjoittamisen perusyksikön, ajastetut harjoitukset ja niiden säännöt tai pikemminkin ohjeet hiukan eri tavoin muotoiltuina ja havainnollistettuina. Suomennoksissakin on pieniä eroja. Perussääntö ”Keep hands moving” on saanut Avoin mieli -teoksessa hiukan vapaamman käännöksen, siinä säännöt kuuluvat lyhyesti:

1. Pidä kynä liikkeessä.
2. Luovu kontrollista.
3. Täsmennä.
4. Älä ajattele.
5. Älä vaivaa päätäsi pilkkusäännöillä, oikeinkirjoituksella ja kieliopilla treenikirjoittamisen aikana.
6. Anna itsellesi lupa kirjoittaa roskaa.
7. Mene ytimiin.

Luonnollisestikaan ei ole tarkoitus, että näiden ohjeiden mukaan kirjoitettu teksti olisi sellaisenaan valmista. Näillä ohjeilla harjoitellaan kirjoittamista ja tuotetaan raakamateriaalia, jonka pohjalta valmista tekstiä sitten työstetään. Siinä vaiheessa ohjeita voikin sitten jo monin paikoin lukea jopa täsmälleen päinvastoin. Suurin osa treenikirjoittamisen tuottamista teksteistä on kuitenkin vain harjoittelua. Niistä ei ole tarkoituskaan työstää valmista tekstiä. Osa voi kuitenkin myöhemmin olla käyttökelpoista materiaalia johonkin laajempaan kokonaisuuteen. Goldberg itse käyttää runsaasti muistilehtiöitä treenikirjoittamiseen. Kun kaikki lehtiöt ovat tallessa, niihin voi myöhemmin palata.

Avoin mieli -teos sisältää runsaasti kappaleiden loppuun sijoitettuja harjoituksia, joita voi suorittaa niin yksin kuin ryhmässäkin. Jatkuvasti harjoitettuna treenikirjoittaminen pitää kirjoittajan vireessä ja jotkut harjoitukset soveltuvat erityisesti henkilökohtaisesti vaikeiden aiheiden harjoitteluun. Harjoitukset myös tuovat esiin normaalisti torjuttuja asioita ja helpottavat kirjoittamisen esteiden poistamista.

Tavoitteena ammattimainen kirjoittaminen

Vaikka Goldbergin kirjoittajakurssit on suunnattu sekä harrastajille että ammattiin tähtääville, kurssien ja treenikirjoittamisen tarkoitus on kuitenkin saada kirjoittajalle syntymään ammattimainen ote kirjoittamiseen. Vain se johtaa tuloksiin – riippumatta siitä onko teksti tarkoitus julkaista laajalle yleisölle vai ainoastaan omaan pöytälaatikkoon. Tämän ei silti tarvitse sulkea pois sitä, että kirjoittaminen voisi olla hauskaakin. Onhan muissakin ammateissa joskus tavattu työstään nauttivia ihmisiä.

Tyhjän paperin kammo on tuttu kaikille kirjoittajille. Sillä on tuhansia ilmenemismuotoja, joille yhteistä on vain se, että kirjoittamisen aloittaminen lykkääntyy, ja kirjoittajan mielestä aina hyvästä syystä. Tästä Goldberg kirjoittaa paljon ja myös useat hänen säännöistään tähtäävät aloittamisen helpottamiseen, erityisesti ”Anna itsellesi lupa kirjoittaa roskaa”. Goldberg kutsuu apinamieleksi sitä tiedostamattomastamme nousevaa ilkkuvaa minää, joka kriittisin ja vähättelevin kommentein pyrkii sabotoimaan kirjoittamistamme. Osa säännöistä tähtää siihen, että kirjoittaja saa alitajuntansa vapautetuksi kontrollista. Treenikirjoittamisella kirjoittaja luo suhteen omaan sisimpäänsä, sinne jonnekin syvälle, josta tekstit tulevat.

Kirjoittaminen on kovaa työtä. Raakamateriaalin tuottaminen on vain sen ensimmäinen vaihe. Sen jälkeen on vuorossa tekstin työstäminen ja viimeistely. Tässä vaiheessa palaute on olennainen osa työskentelyä. Goldbergin kursseilla annetaan ja saadaan paljon palautetta, ja yksin kirjoittaessaankin hän usein sopii kirjoittamis- ja lukutapaamisia ystäviensä kanssa. Hän käyttää kirjoittamistreffejä myös kiristääkseen itsensä töihin: kun on sovittu palautetapaaminen ystävän kanssa, on pakko kirjoittaa näytettävää tekstiä. Palautetta voi saada myös itseltään kirjoittamalla harjoitustekstejä ja lukemalla ne sitten määräajan kuluttua kriittisesti. Olennaista on antaa kulua hiukan aikaa kirjoittamisen ja lukemisen välillä.

Goldbergin menetelmä muistuttaa suuresti prosessikirjoittamista, vaikkei termi esiinny kummassakaan teoksessa. Ensimmäisessä vaiheessa kirjoitetaan vapaasti, vailla kontrollia. Sen jälkeen teksti luetaan tai näytetään toisille, ja siitä saadaan palautetta, minkä jälkeen seuraa muokkausvaiheita. Yksin kirjoitettaessa toteutuvat samat vaiheet; Goldberg suosittaa tekstin lukua itsekseen ääneen, jolloin kirjoittajan on helpompi samaistua lukijaan, asettua tekstin kriitikoksi.

Kirjoittaminen on työtä eikä terapiaa?

Goldbergin lähtökohta on, että kirjoittaminen on työtä eikä terapiaa. Kuitenkin treenikirjoittaminen muistuttaa mitä suurimmassa määrin terapiaa, niin käytännöltään kuin teorialtaan. Kirjoittamista voidaankin menestyksellisesti käyttää hyväksi terapiassa, ja Goldbergin oppailla on paljon annettavaa myös kirjoittamista terapiana käyttäville – terapeuteille ja itsekseen kirjoittaville, omaa minuuttaan etsiville.

Treenikirjoittaminen on mitä suurimmassa määrin tajunnanvirtakirjoittamista, vaikka Goldberg ei tätä termiä käytäkään. Tähän perustuu treenikirjoittamisen vahvasti terapeuttinen luonnekin, vaikka Goldberg kiistää kirjoittamisen olevan terapiaa. Mutta Yhdysvalloissa terapia onkin paljon vahvemmin mukana osana elämää kuin meillä. Goldberg viittaa monissa kohdissa aivan luontevasti omaan tai ystäviensä terapeutteihin. Nähtävästi hänen tuttavapiirissään kaikilla on oma terapeutti ja monilla myös zen-opettaja.

Kirjoittajan elämä

Goldberg itse alkoi kirjoittaa vasta 24-vuotiaana pitäessään kahden ystävänsä kanssa pientä kahvilaa Michiganin Ann Arborissa. Runoja vain alkoi tulla ja hän kirjoitti, osaamatta kuvitellakaan, että hänestä tulisi kirjailija. Lapsena hän ei juurikaan lukenut. Runokokoelmien lisäksi hän on julkaissut romaanin ja kirjoittajaoppaita.

Goldbergin kirjoittajaoppaat ovat samalla myös hänen elämäkertansa. Kirjat koostuvat suuresta määrästä pieniä tarinoita, joista jotkut eivät tunnu millään tavalla liittyvän kirjoittamiseen, mutta koska Goldbergin elämä on kirjoittamista, kaikki mikä on vaikuttanut hänen elämänsä kulkuun, on vaikuttanut myös kirjoittamiseen. Goldbergin tarinoita lukiessa minulle tuli useammin kuin kerran mieleen Woody Allen. Hän ei selvästikään ole itse keksinyt tragikoomisia juutalaisia hahmojaan itse, vaan heitä todella elää Yhdysvalloissa. Natalie Goldberg, jolla myös on juutalainen tausta, voisi hyvin olla Allenin elokuvan henkilö.

Kirjoittaminen on Goldbergille vaikeaa. Molemmat kirjat keskittyvät pääosin siihen, miten saada itsensä kirjoittamaan. Nyt heti, ei vasta huomenna. Hän on kursseillaan tavannut suuren määrän kirjoittajia, joilla on sama taipumus lykätä kirjoittamista tai jättää se kokonaan. Jos ei itse ole kirjoittaja, saattaa ihmetellä miksi sitten ylipäätään pitää kirjoittaa, jos se on niin vaikeaa. Tekisi jotain helpompaa. Mutta jokainen kirjoittaja tietää vastauksen: on pakko kirjoittaa.

Goldbergin kuvaukset omasta kirjoittajan tiestä antavat hyvän kuvan kirjoittamisen vaikeudesta. Luihin ja ytimiin vei häneltä kaikkiaan kahdeksan vuotta, hän kertoo Avoimessa mielessä. Novellin kirjoittamisen hän toteaa vaativan ainakin kaksi kuukautta. Aloittelevan kirjoittajan on syytä pitää mielessään, ettei kannata odottaa tuloksia nopeasti. Toki joku kirjailija saattaa haastattelussa kertoa menneensä kahdeksi viikoksi mökille ja tulleensa sieltä valmiin kirjan kanssa, mutta tässä on vain puoli totuutta. Hän on saattanut päässään tehdä kirjan kanssa töitä jo pitkään ja tuon kahden viikon jälkeen on vielä edessä pitkä rupeama kustannustoimittajan kanssa. Se saattaa olla työläin vaihe.

Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla

”Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Yksinkertaista. Sitä ei opi auktoriteeteilta, joiden kuvittelee tietävän kirjoittamisesta”. (Luihin ja ytimiin)

Goldbergin kirjoja ei kannata lukea löytääkseen pikavinkkejä siitä, mikä on hyvää tekstiä. Sen sijaan niistä löytyy paljon ohjeita siihen, miten hyvää tekstiä opetellaan tuottamaan, kovalla työllä ja vuosien harjoittelulla. Jos olet valmis tähän, hanki kirja tai vaikka molemmat. Ne voi lukea ensin läpi kannesta kanteen, sen jälkeen niitä voi käyttää vapaammin, avaamalla satunnaisesta paikasta ja tekemällä harjoituksia. Mutta vaikka lukisi kirjat sataan kertaan tekemättä yhtään harjoitusta, niiden avulla ei kehity hyväksi kirjoittajaksi. Goldberg kyllä mainitsee myös mielikuvaharjoittelun: tekstejä on mahdollista työstää omassa mielessään silloin kun ei voi kirjoittaa. Mutta yksikään teksti ei synny kirjoittamatta.

Voiko kirjoittamista sitten opettaa? Jossain määrin voi. Sen ovat tehneet opettajat koulussa, perusvalmiudet ovat jokaisella. Hyväksi kirjoittajaksi sen sijaan ei voi opettaa vaan siihen on opittava, se on sisäistettävä, on löydettävä oma äänensä. Tähän voidaan ohjata, aivan kuin urheilussa: valmentajalla on tärkeä tehtävä.

Goldberg on kokenut kirjoittajaryhmien vetäjä ja monet esimerkit ja harjoitukset ovat peräisin näistä ryhmistä. Kirjoittajakouluttajat voivat käyttää monia harjoituksia sellaisenaan omissa ryhmissään tai soveltaa niitä tilanteen mukaan. Suurin osa harjoituksista soveltuu myös yksin kirjoittavalle.

Treenikirjoittaminen on menetelmänä aivan yhtä käyttökelpoinen aloittelevalle ja kokeneelle kirjoittajalle. Aloittelija saa kirjoittamisrutiinia ja oppii perusasiat. Kokenutkin kirjoittaja huomaa joskus ideoiden ehtyvän. Goldbergin menetelmien avulla kirjoittaja ulottuu kurkottamaan yhä syvemmälle ideoiden pohjattomaan kaivoon, oman minän tutkimattomiin syvyyksiin.

Olennainen osa kirjoittamista on lukeminen. ”Jos kirjoittaa lukematta toisten kirjailijoiden tekstejä, kirjoittaa tyhjiössä”, sanoo Goldberg Avoimessa mielessä. Kirjoittaminen on aina yhteisöllistä, vaikka se yleensä tapahtuu yksinäisyydessä. Lukeminen luo yhteisyyttä.

Entä millaisia Goldbergin harjoitukset ovat? Kokeile vaikka tätä: lakkaa haaveilemasta, ota kynä käteen ja pidä se viisitoista minuuttia liikkeessä. Muista edellä esitellyt säännöt. Tai aloita romaani nyt, jos olet joskus ajatellut kirjoittaa sen. Kaikki syyt aloittamisen lykkäämiseen ovat tekosyitä.

Jos et ikinä ole aikonut kirjoittaa mitään, sinun kannattaa silti lukea Goldbergin kirjat. Saat niiden avulla käsityksen omituisista kirjoittavista lajitovereistasi. Mutta varoitan: jotkut kirjoja lukeneet ovat alkaneet tuntea polttavaa tarvetta kirjoittaa itsekin.