Taivaan ja maan väliltä

Niccoló Ammanitin romaanin Taivaan ja maan väliltä näyttämö on Varranon kylä Italiassa. Eletään pohjoisen miehen, Berlusconin aikaa. Maassa on jokin aika sitten siirrytty euroon. Romaanissa esitetyn tutkimuksen mukaan Varranon kansantuote on Italian korkein, työttömyyttä ei juuri ole.

Romaanin keskushenkilöt lienevät hyvin toimeentulevien asukkaiden joukossa ainoat hanttihommilla itsensä elättävät. Teoksen läpitunkevin teema on eristyneisyys ja sopeutumattomuus. Henkilöiden suhde yhteiskunnan normeihin on vähintäänkin hankala.

Tapahtumat ajoittuvat vajaan viikon ajalle, perjantaista keskiviikkoon. Maanantain vastaisena yönä tapahtuu raaka rikos. Prologissa alustetaan romaanin julmaa käännekohtaa. Poika tarpoo isän käskystä lumipyryssä lahtaamaan naapuritehtaan vahtikoiran. Räksytys valvottaa humalaista isää. Uninen poika olisi jäänyt mieluummin nukkumaan, mutta isän ääni on ylittämätön.

Myös rikoksen yönä sataa sankasti, ja tasangolle on laskeutunut ”äkisti pimeys”. Vedenpaisumuksessa itseensä käpertyneet henkilöt kurottautuvat kohti toisiaan kohtalokkain seurauksin. Yön tapahtumat muuttavat jokaisen romaanihenkilön elämän peruuttamattomasti. On kuin luonnonvoimat rummuttaisivat näyttämölle ihmisen alhaisen viettimaailman. Vainoharhainen murhaaja voi vain seurata pahaan yllyttävää pimeyttä sisällään.

Juoppo isä, hintelä poika

Kuten Ammanitin romaanissa Minä en pelkää myös tässä teoksessa päähenkilö on nuori poika. Romaanin ensimmäisessä jaksossa esitellään kolmetoistavuotias Cristiano Zena. Hän on ”pitkä ja laiha kuin haikara”. Hänellä on isot jalat, hörökorvat, pieni pystynenä, leveä suu, sotkuinen hiuspehko. Melko tavallisen oloinen teini siis.

Cristianon kotiolot sen sijaan eivät ole keskivertoa. Pojan äiti on häipynyt maisemista vuosia sitten, ja Cristiano asuu nyt kaksistaan isänsä, 36-vuotiaan klanipää Rino Zenan kanssa. Isä on pahemman luokan juoppo, joka kasvattaa poikaansa natsi-ideologiaan. Pojan on opittava nukkumaan toinen silmä auki, sillä ”juuri unessa ne kusettavat sinua”.

Poika samanaikaisesti sekä rakastaa että pelkää ailahtelevaa ja aggressiivista isäänsä. Tottuneesti hän laittaa kaatokännisen isän sänkyyn, siivoaa tämän oksennukset. Pari on muodostanut eriskummallisen riippuvuussuhteen toisiinsa. Viime kädessä heillä ei ole kuin toisensa ja he ovat valmiit äärimmäisyyksiin puolustaakseen tätä liittoa.

Minä en pelkää -romaanin tavoin Taivaan ja maan väliltä käsittelee kyvyttömyyttä tasapainoiseen vanhemmuuteen. Aihe on esillä syksyn toisessakin käännösromaanissa, Åsa Linderborgin omaelämäkerrassa Minua ei omista kukaan, jossa yksinhuoltajaisällä ja tyttärellä on poikkeava mutta läheinen suhde toisiinsa.

Hallittu kokonaisuus, erikoiset henkilöhahmot

Kolmeen jaksoon jakautuvan romaanin visuaalinen muoto on kuin tyylitelty tähti. Ensimmäisessä luvussa, ”Ennen”, esitellään tarinan henkilöt ja miljöö, kavutaan kohti sakaran kärkeä, kohti ”Yötä”, eli käännettä. Viimeisessä jaksossa, ”Jälkeen”, laskeudutaan kärjen toista laitaa finaaliin, jossa tarinan langat niputetaan. Romaanin kokonaisuus on kohtalaisen hallittu. Siinä on selkeä alku, keskikohta ja loppu. Ensimmäinen jakso on täynnä vihjeitä tulevasta.

Tähti on tarinan metafora myös syvemmällä tasolla. Yksilöt elävät kukin vangittuina oman mielensä häkkiin kuin tähden sakaraan, kyvyttöminä luonnolliseen kanssakäyntiin. Konkreettinen esimerkki tästä on Rinon halvaantuminen ja puhekyvyn menetys. Henkilöt ovat jatkuvasti humalassa. Todellisuus loittonee entisestään, kun harhaileva mieli sekoittaa toden ja televisiossa nähdyn.

Taivaan ja maan väliltä on visuaalisesti rikas romaani, jonka antia ovat tarkasti piirretyt, erikoislaatuiset henkilöhahmot. Eristyneisyyden eri puolia heijastavat Rinon parhaat ystävät: seimeä rakentava ”sähkömies” Corrado Rumitz eli Quattro Formaggi ja pankkiautomaattiryöstöä suunnitteleva siisti mutta täysjuoppo Danilo Aprea.

Luen kirjan yhteiskuntasatiirina. Oivallinen veto on ollut rakentaa laitapuolen kulkijoiden rinnalle sosiaalityöntekijä Beppe Treccan hahmo. Beppe paljastuu varsinaiseksi Don Quijoteksi. Antisankari haluaa auttaa heikompia, vaikka Rinon jengin lailla tämä yhteiskunnan tukipilari elää kuplassa omaa todellisuuttaan.

Romaanin kieli virtaa sujuvasti yli viidensadan sivun verran. Tästä kiitos myös kirjan suomentajalle, Leena Taavitsainen-Petäjälle. Tapahtumat kerrotaan tiuhaan vaihtuvien näkökulmien kautta. Epäsuoraa kerrontaa halkoo kursiivissa henkilöhahmojen sisäinen monologi. Mitä ahtaammalle juonen silmu puristuu, sitä tiiviimmin vaihtuu fokalisoija. Juonivetoinen tarina muistuttaa rikosromaaneja.

Valitulla kerrontatavalla on riskinsä. Osa henkilöhahmoista jää etäisiksi, kuten Beppen rakastettu, vapaaehtoistoiminnan koordinoija Ida Montanari. Sivujuonia on runsaasti, eivätkä ne aina tunnu tukevan oleellisesti päätarinan kulkua. Minä en pelkää -romaanin minämuotoisen kertojan koskettavuutta romaani ei tavoita. Siihen kerrontatapa on liian nykivää ja kiireistä.

”Hänelle Jumala uskoi tehtävän”

Katolilaisuuden kansanomaiset tulkinnat ovat vahvasti läsnä romaanin maailmassa. Suoraan suomennettuna Come Dio comanda merkitsee suunnilleen ”Niin kuin Jumala määrää”. Romaanin henkilöt kokevat pyristelevänsä korkeamman voiman nappuloina. Tuota voimaa voi säädellä maagisesti lupauksia tekemällä.

Teos muistuttaa jossain määrin antiikin tragedian kulkua. Murhaaja kokee tehneensä rikoksen erehdyksessä, teon hetkellä tietämättömänä sen seurauksista. Kaikesta vastenmielisyydestä huolimatta lukija tuntee sääliä nuoren ja kauniin uhrin lisäksi myös rujoa murhaajaa kohtaan. Voi vain ihmetellä, kuinka yksin tämä koko ikänsä kiusan ja pilkan kohteena ollut, verkkaan ajatteleva, puistoissa maleksiva ”raatomies” on jätetty selviytymään.

Rujo, groteski maailma ei kuitenkaan onnistu murtamaan rakkauden mahtia. Romaanin loppu on loppu vain osalle sen henkilöistä. Osalle taivaan ja maan välistä ”lohenpunaista kaistaletta” asuttaville ihmistähdille se on uuden, paremman alku.

Taivaan ja maan väliltä on Roomassa syntyneen Niccoló Ammanitin (s. 1966) neljäs romaani. Se ilmestyi vuonna 2006 ja voitti Italian arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Premio Stegan. Kirjasta on tekeillä elokuva. Suomeksi kirjailijalta on aiemmin ilmestynyt romaani Minä en pelkää (Otava 2005).