Nikolai Gogolin (1809–1852) novellissa Nenä mies huomaa, että jotain tärkeää on kadonnut. Tarina alkaa, kun Pietarissa asuva parturi Ivan Jakovlevitš löytää aamiaisleipänsä sisältä kanta-asiakkaalleen kuuluneen nenän. Parturi yrittää hankkiutua epämiellyttävästä löydöstä eroon mutta joutuu tekemisiin poliisin kanssa. Samaan aikaan kollegioasessori Kovaljov huomaa nenänsä puuttuvan. Pian selviää, että nenä on naamioitunut valtioneuvokseksi ja ajelee ympäri kaupunkia univormuun pukeutuneena. Kovaljov ei ole kokonainen, ennen kuin nenä on omalla paikallaan. Hänestä tulee hermostunut, epävarma ihminen, joka ei kaihda keinoja saadakseen arvokkuutensa takaisin.

Kolmeen osaan jaetussa kertomuksessa kahdessa on omat päähenkilönsä. Viimeisessä osassa he tapaavat parranajokohtauksessa. Tässä vaiheessa henkilöillä on yhteinen salaisuus, josta ei kuitenkaan voi puhua. Nenä liikkuu uskottavuuden ja naurettavuuden välimaastossa. Selityksiä ei anneta, mutta niitä voi silti etsiä.

Henkilöistä lähtee kaksi tulkintaa. Jakovlevitš joutuu hämilleen yllättävän tilanteen edessä. Hän ei halua menettää elinkeinoaan ja katsoo siksi parhaaksi hankkiutua groteskista löydöstä eroon. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä yhteiskunta yrittää saada syyttömän kiinni jostakin rikoksesta. Kovaljov taas on tyypillinen keskiluokkainen ihminen. Hänestä tulee epätoivoinen menettäessään kykynsä sulautua massaan. Kovaljovin mielentila lähentelee hulluutta, sillä useimmille mikään ei ole niin hirveää kuin luopua paikastaan maailmassa. Kovaljov kokeekin menettäneensä ihmisyytensä.

Kaksi Nenän klassista perusluentaa ovat yhteiskuntakriittinen ja sukupuolinen tulkinta. Ensimmäisen selityksen mukaan Nenä kertoo kirjoitushetkensä Venäjästä. Valtion instituutiot, kuten kirkko ja erilaiset virastot, sekoittuvat absurdeiksi unen ja arkipäivän sekoituksiksi. Valtiokoneisto näyttäytyy koomisessa valossa. Poliisi ei ole Kovaljovin tavattavissa, lehdessä kieltäydytään julkaisemasta nenän katoamisilmoitusta ja päähenkilöä kehotetaan kääntymään lääkärin puoleen. Gogol on yhteiskunnallisen satiirin mestareita. Tämä on kuitenkin vain yksi taso. Toisen selityksen mukaan nenä on klassinen fallos-symboli. Nenän menetys on siten vertaus sille, että päähenkilö tulee sukupuolisesti kyvyttömäksi. Etsiessään epätoivoisesti nenäänsä mies etsii siis samalla kadonnutta seksuaalista identiteettiään.

Nenä kuuluu Gogolin pietarilaisnovellien sarjaan. Tarinoissa realismi yhdistyy satiirisiin elementteihin. Ihmisten on aina ollut hankala suhtautua Gogolin kirjojen nenäkkääseen näkemykseen maailmasta. Nenää ei alun perin oltu edes julkaista. Kun eräs moskovalainen sanomalehti oli kieltäytynyt käsikirjoituksesta tuomiten sen ”liian tavalliseksi” ja ”liian likaiseksi”, Nenä ilmestyi ensimmäisenä Gogolin hyvän ystävän ja suuren innoittajan Aleksandr Puškinin Sovremennik-aikakauslehdessä, siinäkin tosin vasta Puškinin pitkän suostuttelun jälkeen.

Gogol ihaili Puškinia, ja on melko varmaa, että myös Nenä on hyväksytetty mestarilla. Puškinin mukaan kirjallisilta töiltä ei välttämättä kannata etsiä merkitystä tai moraalista opetusta. Gogol on ottanut teorian omakseen. Nenä on tarina, joka pelkällä olemassaolollaan pyrkii tekemään järjettömyydestä järkevää. Yksityiskohtia kuvataan niin tarkasti, että itse juoni jää taka-alalle. Todellinen merkitys, jos sellaisen haluaa löytää, on pinnassa, ei syvemmällä.

Vladimir Nabokov on Gogol-monografiassaan kritisoinut Gogolin näkemistä pelkkänä realistisena kirjailijana. Esimerkiksi romaanissa Kuolleet sielut, näytelmässä Reviisori ja Nenä-novellissa on myös fantastisia ja absurdeja piirteitä. Pintaa syvemmältä lukeva löytää hänen tuotannostaan monia tasoja, mutta merkityksien etsiminen on Gogolista aina tuntunut vastenmieliseltä. Tutkijat ja lukijat saavat toki vapaasti tulkita hänen teoksiaan ja etsiä niistä heitä miellyttäviä tasoja, mutta Gogolin kirjat eivät asetu mihinkään helppoon muottiin. Tarina on tärkein.

Nenän paikka

”Ei pidä syyttää peiliä, jos naama on vino”, Gogolin kerrotaan sanoneen. Ruumiinosa-nenän paikka on epäilemättä keskellä kasvoja, mutta kirjan maailmassa klyyvari käy jumalanpalveluksessa, pukeutuu tyylikkäästi, ajelee kieseillä ympäri kaupunkia ja yrittää lopulta paeta maasta. Parasta Gogolin kirjassa onkin se, kuinka henkilöt eivät kiinnitä huomiota näihin mahdottomiin tapahtumiin vaan paheksuvat sitä, kun nenä ei noudata sovittuja pelisääntöjä.

Oikeatkaan ihmiset eivät ymmärtäneet ironiaa. Nenä sai Gogolin muun tuotannon ohella osansa sensuurista. Julkaisuaikana kirjailija joutui vaihtamaan kirjassa kuvatun kirkon kaupaksi. Myöhemmin Neuvostoliiton aikana Gogolia restauroitiin ja hänen kirjoistaan pyrittiin nostamaan esiin se, mitä Gogol alunperin tarkoitti. Nenästä on tullut suomeksikin käännökset kahdesta eri tekstistä. Pitkäaikaisen venäläisen kirjallisuuden kääntäjän Esa Adrianin tässä painoksessa oleva käännös edustaa virallista restaurointia. Kyseessä on sama teksti, joka ilmestyi 1970-luvulla sarjassa Suuret venäläiset kertojat. Adrian on tosin korjannut muutamaa pientä yksityiskohtaa kuvittajan pyynnöstä. Restauroitu käännös edustaa julkaisijan mukaan paremmin Gogolin alkuperäistä tekstiä.

Nyt Nenä julkaistaan Suomessa ensi kertaa kuvitettuna laitoksena. Mustavalkoinen kuvitus on suomalais-venäläisen taidemaalarin ja kuvittajan Aleksander Lindebergin käsialaa. WSOY:n viimeaikaiseen ja tulevaan julkaisuohjelmaan kuuluu useita Lindebergin kuvittamia teoksia. Nyt julkaistu Nenä kuuluu samaan sarjaan. Lindeberg piirsi yksinkertaiset, mustavalkoiset kuvat jo vuonna 1980, lukuun ottamatta kansilehden kaupunkikuvaa, joka on tältä vuodelta. Kuvat lojuivat pitkään käyttämättöminä, kunnes Lindeberg tarjosi niitä WSOY:lle.

Unta vai ei

Nenän alkukielinen nimi Nos on takaperin käännettynä Son, joka tarkoittaa venäjäksi unta. Tarinassa onkin vahvoja unenomaisia piirteitä. Lisäviitteitä teorialle antaa tieto siitä, että tarinan alkuperäisessä versiossa päähenkilö herää sängystä nenä päässään ja huomaa kaiken olleen unta. Lopullisessa versiossa kirjan epävarma kertoja vähentää entisestään aitouden tuntua. Lukijalta pyydellään välillä jopa anteeksi kertomuksen hyödyttömyyttä ja mukana olevia outouksia. Huomionarvoista on myös se, että Nenä edeltää kirjailijan pääteoksia mutta siinä on monia esimerkiksi Kuolleiden sielujen piirteitä.

Vaikka Gogol itse kielsi esimerkiksi byrokratiaan ja sukupuolisuuteen liittyvät tulkinnat, juuri niissä on novellin koko voima. Kun kaikki tulkinnat ovat mahdollisia, kertomus avautuu moneen suuntaan ja lunastaa paikkansa maailmankirjallisuuden klassikkojen joukossa. Aleksander Lindebergin kuvitus tuo kertomukseen oman koomisen ja taiteellisen lisänsä. Vaikka kuvia onkin runsaasti, pääosassa on Gogolin rikas proosa. Nenä kannattaakin ennen kaikkea lukea ja jättää tulkinnat omaan arvoonsa.

Dela artikeln: