Sulkakäärme

Mainosalalla työskennellyt Orvokki Annala on tutkaillut Irlannin, Etelä-Amerikan ja Skandinavian mielenkiintoista mytologiaa ja keittänyt seoksen, jossa Irlannin Cuchulain-sankari ja Norjan Tor ovat yhdistyneet. Tor on mytologiassa Odinin ja Maan poika, itse taivaan ja ukkosen jumala. Monet viikingit kantoivat Torin kunniaksi kaulassaan vasaranmuotoista amulettia. Tällainen on tietenkin myös Sulkakäärmeen päähenkilöllä Thorbrandilla, ja amuletti osoittautuukin varsin tarpeelliseksi. Cuchulain puolestaan seikkailee iiriläisen Ulsterin tarusikermässä, joka on täynnä taisteluja ja verenvuodatusta. Tämä ”Ulsterin ajokoirana” tunnettu sankari kokee raivostuessaan rajun muodonmuutoksen, ja samaa on sijoitettu myös Thorbrandin persoonaan.

Sulkakäärmeessä myös atsteekkien mytologiaa ja häilähdyksiä tarunomaisesta De Dannan kansasta. Kyseessä on sankaritarinoista koostunut viihderomaani, ja herää kysymys, millaista lukijaa kirjailija on ajatellut. Tällaisissa teoksissa uskottavuusongelmaan törmää hyvinkin helposti.

Norjalainen viikinki ja kuninkaan soturi Thorbrand on kaunis kasvoiltaan ja komean kookas varreltaan. Kukapa ei sellaisen miehen seikkailuista haluaisi kuulla etenkin, kun hänet karkotetaan heti alkusivuilta maanpakoon. Mies rantautuu haaksirikkoisena Irlannin rannikolle, josta hänet löytää myyttisen Dana-kansan jälkeläinen, keijukaismainen Sinead. Nämä kaksi rakastuvat, avioituvat ja lähtevät etsimään Lännen maata ja ikuista nuoruutta.

Myyttisten mittojen viikinkilaiva Ormen Lange vie miehistön lopulta valtameren taakse värikkäiden papukaijojen maahan. Seuraa merkillisiä tapoja ja rituaaleja uudessa maanosassa. Tapahtumia väritetään tietenkin sankariparin näkökulmasta.

Kirjailija on pannut henkilönsä rakastumaan, pettymään, sotimaan, synnyttämään, vehkeilemään – viihde toimii. Myyttisen sankarin vaiheita myöten palataan lähtötilanteeseen, mutta jotakin on tapahtunut.

Annalan teos osoittaa, että vanhoilla myyttisillä taruilla on oma viehätysvoimansa, ja postmodernin tyyliin jopa viihde voi hyödyntää sankaritaruja sekoittamalla kansat ja kansojen tarut yhteen ja samaan tarinaan. Miksei, olemmehan tänä päivänä yhä lähempänä maanosittainkin toinen toistamme. Mielenkiintoisinta teoksessa ovat välähdykset Irlantiin liittyvästä mytologiasta ja historiallisista paikoista, vaikkapa Taran kukkuloihin liittyvistä kuninkaan kruunauksista.

Päähenkilön kautta myyttisen Cuchulainin näkee elävänä. Toisaalta naiivi eroottinen sävy Torbrandin ja Sineadin ensitapaamisesta kertoo ihmissuhteiden tasosta: heti kiinnitetään huomio miehen elimen kokoon, tai henkitoreissaan haaksirikkoinen huomioi naisen rintojen koon – pienet ovat, Thorbrand tuumaa. Mitä kirjailija mytologiassa saavuttaa, sen hän uskottavuudessa menettää. Kerronta on osittain vanhahtavaa, mikä johtuu käännetystä sanajärjestyksestä ja lauseenvastikkeiden runsaudesta. Sulkakäärmeen alaotsakkeeseen ”Romaani 900-luvun Norjasta, Irlannista ja merentakaisista maista” saisi naputella lisämääreen viihde. Kuka onkaan Sulkakäärme, se selviää lopussa.