Beowulf

Vanhin tunnettu englantilainen sankaritaru, 600 -luvulta peräisin oleva muinaisenglanniksi kirjoitettu sankarilaulu sopii luettavaksi niille, jotka haluavat löytää jotain ikivanhaa.

Tolkienin harrastajat löytävät teoksesta myytin vesihirviöstä, joka vaikutti Taruun Sormusten Herrasta. Toisaalta teoksesta löytyy eräs ensimmäisistä supersankareista, suuri göötti ja hirviötä vastaan uhoava Beowulf pystyy yli-inhimillisiin ponnistuksiin.

Ne, joita kiinnostaa maskuliinisuuden historia, löytävät Beowulfista hahmon, joka on vaikuttanut eurooppalaisen miehen soturi-identiteettiin. Lihasvoima, rohkeus ja menestys taistelussa ovat edelleen jossain hyvin syvällä miesten sielussa. Herooinen maskuliinisuus on miehen kulttuurihistoriaa ja taitaa vaikuttaa yhä.

Kun bardit lauloivat juhlissa Beowulfista, joka kukisti hirviön, he samalla loivat miehen identiteettiä. Sotaisa miehuus syntyi aikana, jolloin miesten suhteet rakentuivat uskollisuudelle, verikostolle ja ruhtinaalliselle anteliaisuudelle. Soturin täytyi olla kuolemaan asti uskollinen, kun taas johtajan täytyi olla antelias miehilleen ja tarjota perheille suojaisat olot.

Beowulf on peräisin ajalta jolloin kuningasta pidettiin väkensä ehdottomana suojelijana. Siksi Deenien kuningas rakennuttaa suuren hallin yhteisönsä suojaksi.

Hänen henkensä käski /Nostaa ilmoille// ihanan salin,/ Suuren simahovin, // rakentaa komeimman/
Ihmislasten ikinä // näkemän huoneen.

Usein sankarieepoksissa käsitellään myyttisessä muodossa sivilisaation syntyä, tekoa jossa inhimillinen yhteisö erotetaan ympäröivästä villeyden tilasta. Kuningas perustaa usein vahvojen muurien suojaaman kaupungin, ja hirviö nousee uhkaamaan kaupunkia.

Beowulfissa on kolme keskeistä hahmoa: kuningas, hirviö ja sankari. Vanha kuningas on antelias alamaisilleen. Vahva ja rohkea Beowulf puolustaa kuninkaan edustamaa yhteisöä ja käy taistelua pohjattoman lammen syvyyksistä nousevaa hirviötä vastaan.

Grendel–niminen hirviö ei suvaitse kuninkaan luomaa suojaa, aina öisin se käy tappamassa hallista kaikki miehet. Pakokauhu leviää ja ihmisyhteisö uhkaa taantua, ellei joku lähde tuhoamaan hirviötä.

Beowulfista voi lukea arkaaisen vanhaa kuvausta hirviöstä, kuva on varsin erilainen verrattuna satujen lohikäärmeisiin: siitä välittyy primitiivinen pelko, kun yhteisönsä suojaan hakeutuvaa ihmistä vedetään takaisin raa’an luonnon armoille.

Beowulf on tyyliltään sankarieepos, siitä ei löydä sadunomaisuutta. Vasta myöhemmin kehittyivät kevyet ja satuja muistuttavat runoromaanit.

Silti Beowulfia ei kannata ohittaa, vaikka se onkin täynnä miehistä uhoa. Ei ole sattuma, että Gangsta Rapin ja Beowulfin maskuliinisessa tyylissä on nähty samankaltaista uhoa ja virtuoosimaisuutta.

On sanottu, että Beowulfissa pyritään tarkoituksella kaavamaisuuteen. Kyse ei ollut kankeasta tyylistä, vaan siitä, että kaoottisessa maailmassa taide tavoitteli kaavamaisuuden ilmaisemaa järjestystä. Sankariepiikan taustalla on maailma, jossa miesjoukot terrorisoivat toisiaan. Kertojan aktiivisen rajoittumisen ja kaavamaisuuden läpi voi aavistaa, kuinka uhkaava tuo maailma oli.

Toisaalta Beowulf on virtuoosimaista sanankäyttöä. Runoilijat halusivat voittaa kilpailijansa sanan sivaltelussa. He tavoittelivat verbaalia suvereeniutta samoin kuin rapparit nykyään. Virtuoosimaisuus tuli esille ovelina kiertoilmauksina (kennings), joissa ruumista saatettiin kutsua ’luiden asunnoksi’ tai kuningasta ’sormusten herraksi’.

Teoksella on myös maantieteellinen merkityksensä. Osmo Pekonen ja Clive Tolley painottavat johdannossaan, että tarun tapahtumapaikkana on Skandinavia, Deenien maa, Scedeland.

Beowulf liittyy myös oman poliittisen historiamme erääseen hirvittävimpään hetkeen. 1918 Helsingin edustalle asettui Beowulf–niminen panssarialus tukemaan valkoista armeijaa. Tuota nimeä alettiin ihailla, kun hillittömän julmuuden jälkeen haluttiin luoda Suomelle tarunhohtoinen muinaisuus. Ensimmäiset otteet Beowulfista käännettiin tuolloin, tarkoituksena oli osoittaa teoksessa mainittu nimi Finna land ja sen sankarisoturit suomalaisiksi. Yritys ei onnistunut.

Beowulfista voi löytää juoniselostuksia ja nykyaikaisittain kerrottuja versioita. Käännöksessä Pekonen ja Tolley ovat pyrkineet kuitenkin vanhaan tyyliin ja tarkkaan käännökseen. Näin teos tarjoaa lukijalle vaikeamman haasteen, mutta antaa samalla kosketuksen johonkin jo lähes kadonneeseen.