Pelikentät

Outi Almin kolmas teos, novellikokoelma Pelikentät, lunastaa olemassaolon oikeutuksensa vaikuttamalla lukijan tunteisiin ja pakottamalla pohtimaan omia asenteita ja arvomaailmaa. Kokoelma sisältää kaksitoista novellia ja ammentaa aiheita kirjailijan aktiivivuosista pesäpallon parissa ja työvuosista sairaaloissa ja vanhainkodissa mutta sukeltaa myös lapsen maailmaan ja elämän viimeisille porteille. Raadollisen elämänmenon kuvausta leikkaa paikoin hirtehishuumori, ja pienet inhimillisen lämmön tuokiot auttavat jaksamaan eteenpäin. Loppuratkaisujen pohdinnan kirjailija jättää viisaasti lukijalle.

Teos alkaa novellilla ”Aita”, joka kuvaa leskiksi jääneitä naapuruksia Topia ja Reetaa. He tuntevat toisensa, toistensa edesmenneet aviopuolisot ja avioliittojen salaisuudet vuosikymmenten ajalta. Aidan maalaamisessa on vaikea päästä yksimielisyyteen, ja muissakin arkisissa kontakteissaan he kompastelevat ja suutahtelevat kuin murrosikäiset. Jännite aidan molemmin puolin tihenee, mutta lopulta Reetan verhot aukeavat ja ikkunastaan kiikaroiva Topi uskaltaa kiertää aidan naapurin puolelle.

Novellissa ”Lukkari” kolme samaan pesäpallojoukkueeseen kuulunutta tyttöä viettää vanhuutensa viimeisiä aikoja hoitokodissa. Lahjakkain heistä on halvaantunut, ja hänen tilansa säälittää kahta muuta. Toinen entisistä pelikavereista päättää auttaa onnetonta. Hänellä on rasiallinen valkoisia pillereitä. Kumppani kauhistuu mutta löytää sanat, joilla estää aikeet: ”Luvattomien aineiden käyttöä! Pitäisihän sinun tietää!” Groteski tilanne sivuaa urheilumaailman kipukohtaa ja toimii hullun hauskasti.

Komeimmillaan Almin kerronta on novellissa ”Täydellinen nainen”. Minäkertoja esittelee onnellisen perheensä, oman erinomaisuutensa, ihanan miehensä, lahjakkaat lapsensa. Mustan huumorin keinoin täydellisyyden naamion alta kuitenkin paljastuu toisenlainen todellisuus: häiriintyneet lapset, jotka nukkuvat yönsä diapamin voimin ja rakoileva avioliitto.

Menestyjien perheissä lasten osa voi olla tämäkin: Lapsi sijoitetaan yksityiseen koulukotiin pois vanhempien ulkomaankomennusten tai uusperheiden tieltä. Tottahan järjestely saa maksaa, ovathan lapset ammatti-ihmisten hoivissa! Kirjailijan satiiri viiltää ja satuttaa; eikö se olekin yksi kirjallisuuden tehtävistä? Tällaiset kohtalot ovat tätä päivää. Samoin huumeiden käyttö, alkoholismi ja poliisin työ niiden keskellä kuten kokoelman loppunovellissa. Outi Almin keinot sanakäyttäjänä, suomalaisen todellisuuden omaäänisenä kuvaajana, tuntuvat kasvavan korkoa.